Olipas kerrankin turvallinen olo konsertissa, kun paikalla oli parisataa poliisia. Finlandia-talon salin viimeinenkin paikka oli myyty, kun perjantaina 20.4. vietettiin Valtakunnallisia poliisimusiikkipäiviä. Poliisisoittokunnan lisäksi konsertissa esiintyivät kaikki Suomen poliisikuorot ja solistit Johanna Rusanen-Kartano ja Jorma Hynninen. Ohjelmassa oli luvassa muun muassa Sibeliuksen Kullervoa, tangoa, Georg Malmsténia, Lasse Mårtenssonia ja Junnu Vainiota. Siis klassista ja kevyttä, lisäksi marsseja ja loppuhuipennuksena Finlandia kera kuorojen.

Poliisien musiikkitoiminnan tarkoitus on ollut parantaa yleisön ja poliisin välisiä suhteita. Esiintymisiä on järjestetty kouluissa, vankiloissa, joulukadun avajaisissa, puistoissa ja tietysti omissa konserteissa.
Soittokunnan kapellimestareita on tähän mennessä ollut kahdeksan ja toiminta alkoi vuonna 1947. Kukin kapu on tuonut ohjelmistoon oman musiikillisen näkemyksensä. Alussa kyseessä oli vapaa-ajan harrastustoiminta, mutta nykyään soittajat ovat taidoiltaan ammattimuusikoita, vaikka joutuvatkin välillä jalkautumaan kenttätoimintaan.
Kapellimestareista muistetaan tietysti Georg Malmsten ja Lasten liikennelaulu, Jorma Svanström, joka toi ohjelmistoon Amerikan meininkiä, Arthur Fuhrmann, jonka virkaan astumista hidasti hänen muhkea partansa, big band -taustaiset Petri Juutilainen ja Esko Heikkinen ja vuodesta 2012 Kaartin soittokunnasta poliisisoittokuntaan siirtynyt Sami Ruusuvuori, pasunisti hänkin.
Tämänkertaisen konsertin ohjelmisto koostui instrumentaaleista, kuoron ja solistien kanssa yhdessä esitetyistä teoksista ja parista kuoronumerosta.

Cornonsoittaja Timo Forström on säveltänyt puhallinorkestereille hyvää soitettavaa ja tällä kertaa kuultiin Comissarius ja Sons of The Midnight Sun, jälkimmäinen tehostettuna suurkuorolla.
Mieskuoroteokset olivat kuorojen perusohjelmistoa, mutta naiskuoron biisit olivat tuoreita herkkupaloja. Supernaisten potpourissa Johanna ja kuoro Suojelivat sinua kaikelta, Sinisin ja valkoisin sävyin ja Heittivät korkkarit kattoon. Lisäksi kuorot osallistuivat soittokunnan ja solistien esityksiin.
Jorma Hynninen vakuutti Hurttiukkona ja seilasi läpi myrskyävän Laatokan. Johanna Rusanen-Kartano Vei meidät rakkauteen ja merellisiin tunnelmiin Myrskyluodon Maijan seurassa.
Taiteilijaprofessorin nimenomaisesta toivomuksesta ohjelmistoon oli otettu Mikki Hiiri merihädässä. Huumoriosastoa edusti Lindström/Vainion Poliisi, joka on aikanaan ollut varsin rohkea teksti ja on sitä kyllä vieläkin. Tässä esityksessä erityismaininta rumpalille, joka sai esityksen nousemaan Janatuisen jazzyhtyeen svengiin.

Sami Ruusuvuori piti suuren koneiston hienosti kasassa, saaden esityksiin musikaalisuutta, pelkän läpimenon sijaan. Samin ohjauksella soittokunnan taso on noussut huikeaksi ja ilmeisesti lahjakkaita muusikoita on helppo houkutella soittokunnan riveihin.
Konsertissa oli hiven haikeutta, kun aikanaan Kaartin soittokunnasta eläkkeelle jäänyt pasunisti ja baritonisti Juhani Komulainen joutui jäämään eläkkeelle toiseen kertaan. Tämä oli Jussin viimeinen keikka poliisien riveissä. Soittohaluja ja -taitoja Jussilla vielä olisi, mutta valtion viroissa noudatettava työikä tuli täyteen.
Semmoista se on kun työssään viihtyy…