Harmonikka virtuoosi Veli Kujala ja monia eri kielisoittimia soittava Jarmo Julkunen perustivat Pipoka yhtyeen tämän vuosituhannen alussa. Erikoinen nimi syntyi varsin sattumanvaraisesti ja se on portugalin kieltä ja tarkoittaa popcornia. Ensimmäinen levy ilmestyi kvintetti kokoonpanossa vuonna 2004. Tuo tie ei kuitenkaan enää tyydyttänyt, vaan jotain uutta oli keksittävä.
Jarmo ehdotti yhteistyötä tuubisti Petri Keskitalon kanssa. Yhteinen sävel löytyikin Petrin sävellyksistä ja he alkoivat viritellä uutta materiaalia triolle. Tällä soitinyhdistelmällä he ovat luoneet musiikkia, mitä on vaikeata sovitella yksiselitteisesti mihinkään kategoriaan. Kolmikon löytämä oma musiikillinen linjaus saa vaikutteita monelta suunnalta. Ensimmäiseksi ei tule mieleen jazz, jos sitä tarkan käsitteellisesti ja jyrkästi yrittäisi luonnostella. Mieluummin sieltä löytyy jonkinasteinen progressiivinen fuusio vapaan ranskalaisen musette avantgarde ilmauksen kanssa. Pohjana on kuitenkin brasilialainen forro ja samba ja Veli Kujala luonnehtii yhtyeen musiikkia progressiiviseksi brasilialais-ugrilaiseksi kamarijazziksi. Kujalaa itseään viehättää erityisesti brasilialaisen hanuristin Sivucan forrofuusio. Alkuperäinen forro on oikeastaan tanssimusiikkia, jota soitetaan haitarin ja kahden lyömäsoittimen kanssa. Siihen sisältyy jossain määrin country musiikin elementtejä ja se on kokenut uuden tulemisen. Se on tavallaan retromusiikkia Brasiliassa nykyään.
Pipoka on viiden konsertin Suomen kiertueella. Eilinen, kiertueen kolmas esitys, oli Porissa Palmgren-salissa. Konsertin musiikillinen anti ammennettiin tuoreen, virallisesti viime vuoden joulukuun alussa julkaistun, “Veto” levyn, sisällöstä. “Kolmen kopla” tuotti virkistävän herkullisen ja omintakeisen viihdyttävän konsertin. Soitto oli kaikin puolin niin erilaista, mutta samalla mieltä virkistävän mielikuvitusrikasta, osaltaan jopa hauskaa kuunneltavaa. Takuu varmasti Pipoka jakaa kuulijat moneen ryhmään. Siitä joko pitää tai ei pidä, mutta mitä sillä on väliä, turha siitä on kiistellä. Tärkeintä on yrittää ottaa vastaan kaikkea mahdollista laaja-alaisesti.
Kujalan “Veto” voisi olla, vaikka hutunkeittoa pesäpallo-ottelun alussa, Keskitalon“Eiffel” toi mieleen ranskalaisuuden ja Pariisin. “Auer” oli kuin silmien hieraisu aamunkoitteessa. Beatles-cover “Julia” Keskitalon sovittamana voitaisiin tyypittää Julioksi. “Tupolev” lensi vaarallisen tuntuisesti Venäjän arojen yllä siivet räjähtävällä voimalla lepattaen. Julkusen,“Diego”, Armando argentiinalaisen “jumalan käsi” tai sitten ei. Vuonna 2006 kuolleen Sivucan (Severino Dias de Oliveira) 80 v. muistoa kunnioittaen yhtye soitti välillä hänen vaimonsa Gloria Gadelhan säveltämän kappaleen “Cada Um Torce Come Pode”. “Liro” puolestaan oli omistettu Iiro Rantalalle ja se svengasi niin kuin kahlaajan kuuluukin. P.J. Hannikaisen “Ardilla” oli herkän tunnelmallinen, korostetun tyylikkään taiteellinen. Lopuksi saimme kuulla kolmen kappaleen potkurin, “Wingsnaps”, “Concorde ja Pau Doido”, hauskaa oli kun Concorde oli nousukiidossa, se oli kuin kiivas imuttaja nopeampi kuin ääni, kunnes aika teki tehtävänsä ja se tuli tiensä päähän. Monipuolinen, hauska ja räväköitä käänteitä sisältänyt konsertti oli mieleenpainuva.
Turkulaiset ehtivät vielä tänään 7.4. kuunnella tätä yllättävää trioa Turun Seudun Musiikkiopistolla klo 19:00 ja jämsäläiset pääsevät nauttimaan samasta herkusta vielä tulevana sunnuntaina 10.4. kulttuuriklupi Pokurassa (Hiidenkirnu) klo 17:00.