Tunnelma oli suorastaan riehakas täpötäydessä Savoyssa, johon olivat kokoontuneet kaikki perinnejazzin harrastajat ja Erik Lindströmin ystävät juhlimaan järjestön ensimmäisen kunniajäsenen elämäntyötä. Maestron syntymästä on kulunut 100 vuotta ja Perinnejazzin perustamisesta 10, nyt oli syytä juhlaan.
Kuten tiedämme, Lindström oli koko kansan tuntema ja ihailema monien rakastettujen menestyskappaleittensa myötä. Paitsi säveltäjä hän oli myös arvostettu muusikko, basisti, jonka jazzinomainen soittotyyli lumosi. Hän ehtikin pitkän elämänsä aikana soittaa lukemattomien muusikoiden kanssa. Nyt oli tarkoitus kuulla hänen tunnetuimpia sävellyksiään sekä myös vähemmän tuttuja harvinaisuuksia.
Konsertin aloitti Classic Jazz Society Quintet, johon kuuluivat pianisti Seppo Hovin ja saksofonisti-klarinetisti Antti Sarpilan lisäksi tenoristi Pekka Toivanen, basisti Wade Mikkola ja rumpali Jartsa Karvonen. Ripeätahtinen dixibiisi Just A Closer Walk With Thee vetäisi heti mukaan ja sai tanssijalat veivaamaan musiikin tahdissa. Seuraava Brush Business jatkoi samaan malliin.
Benny Goodmanin tunnetuksi tekemä Jersey Bounce sai Sarpilan sooloilemaan hauskalla käyräsopraanolla ja kyytiin hyppäsi myös Toivanen tenoreineen. Paikalleen ei jäänyt Mikkolakaan. Soolot ikään kuin pomppivat (bounced). Tilannetta rauhoittamaan tuli maestro Linströmin haikea On aina liian vähän aikaa. Aivan liian aliarvostettu Toivanen onnistui erinomaisesti saamaan tunnetta melodiseen sooloonsa saaden raikuvat aplodit. Linströmin superhitti, jokamiehen ja– naisen toiveiskelmä, Muistatko Monrepos’n soitettiin nyt swing versiona nimellä Swinging at Monrepos.
Seppo Hovi, joka toimi paitsi pianistina myös spiikkerinä, kertoi kekseliäissä juonnoissaan Lindströmin kemisti-isän muuttaneen aikoinaan Ruotsista Suomeen ja Mosabackaan (Tapanila), jossa perhe asui vuosikymmenet ja jonka lavalla Lindström sittemmin soitti tuon tuosta. Hovin ylistävä hehkutus basisti Mikkolan kyvyistä liittyi seuraavaan Bass Ace-biisiin. Se oli niin hauska, että Mikkola purskahti nauruun. Biisi aloitettiin uudelleen.
Antti Sarpilalle, maailmanmuusikolle, joka pelmahti tv-ruutuumme Bob Wilberin orkesterissa New Yorkin asunnossamme, suuret kiitokset traditionaalisen ja swingin tunnetuksi tekemisestä meillä.
Juhlakonsertin toinen vetonaula oli Sibis Jazz Youngsters. Ensimmäisenä heistä kiipesi lavalle laulaja Helmi Hänninen, joka selvisi hienosti Lindströmin yksinkertaisesta, upeasti svengaavasta biisistä ja omasta suosikistani Ranskalaiset korot. Hovi ja nuori vibrafonisti Mitja Koskiluoma taituroivat seuraavan harvinaisen Pakasteen. Vibrafoni ja komppi päättivät osuutensa hitaaseen Ajatuksia yössä– kappaleeseen.
Järjestön puheen vuoron käytti puheenjohtaja Jukka Laitasalo, jonka jälkeen seurasi Matti Laipion toimittama Erik Lindströmin rahaston stipendien jako.
Ensimmäinen osa päättyi tuttuihin Things Ain’t What They Used to Be, joka sopi kuin nappi paitaan näissä vanhojen aikojen muisteloissa sekä Avalon, v. 1920 laulaja Al Jolsonin ja kumppaneiden säveltämä popbiisi.
Konsertin toinen osa kuului lähinnä nuorille. Hyvin menivät mm. sellaiset biisit kuten Benny Goodmanin Let’s Dance ja Billie Holidayn tunnetuksi tekemä He’s Funny That Way.
Loppubiisit olivat Riff a la Lindström, Fire at the Petshop ja Some of These Days (vaudeville-esiintyjä Sophie Tuckeriin liittyvä sävellys. Kuriositeettina kerrottakoon, että olin Madamen naapuri muutamia kuukausia ennen hänen kuolemaansa Manhattanin Park Avenuella.) Count Basien tunnetuksi tekemän Splankyyn, josta tuli muuten Lindströmin Dream Team bändin tunnussävel, kiskaisi Hovi instrumentiksi pianohaitarin. Juhlakonsertti päättyi maestron hauskaan oivallukseen No Money, No Music ja se soitettiin railakkaasti kaikki yhdessä. Vanha polvi sai todeta, ettei tarvitse kantaa huolta, nuori polvi on kasvamassa, vanhan jazzin perinnekin jatkuu.
Lopuksi voisi pohtia, mitä on vanha jazz, perinnejazz? Kannattaisiko käsitettä hieman laajentaa? Yli satavuotisen historiansa aikana jazz on muuttanut tyyliä tuon tuosta. Mikä tyyli näistä kaikista on perinteistä?
Tanssimusiikkina toimineen dixielandin ja swingin jälkeen uusia suuntia syntyi lahjakkaiden uudistajien mukana. Birdsin, Milesin, Tranen ja Ornetten ehdoilla 1950-60 kehittyneet virtaukset eivät toimineet tanssimusiikkina, vaan jazzista tuli konserttikepoista. Tästä hyvänä esimerkkinä olivat meille Suomeenkin yltäneet Norman Granzin järjestämät Jazz at the Philharmonic- konserttikiertueet, jotka aikoinaan esittelivät sen aikaista uutta musiikkia. Nyt ne ovat jo lähes 80–vuotista vanhaa tavaraa. Eikö niitä voi kutsua vanhaksi jazziksi?
Aikoinaan minulle niin kuin monelle muullekin dixieland oli astinlauta jazzin maailmaan. Ensimmäinen jazzlevyni oli Whiskey Bottle Slickers-Memphis Blues ja nimenomaan kappale Alexander’s Ragtime Band, jonka hankin teininä vähillä viikkorahoillani. Mutta seuraava olikin sitten jo Ellingtonia ja Basieta. Muutama vuosi myöhemmin muutettuani New Yorkiin tutustuin Avantgardeen ja Free-jazziin, jotka olivat täydellinen vastakohta vanhalle ”happy jazzille”. Kun jälkimmäinen oli iloista, kumpusivat edelliset ja varsinkin free mustan väestön surusta ja vihasta valkoista yhteiskuntaa vastaan. Tyyli oli muuttunut. Vanhan latinalaisen sananlaskun sanoin: ”Tempura mutantur et nos mutamur in illis.” Ajat muuttuvat ja me sen se mukana. Minulle tämäkin musiikki on jo aika vanhaa.
Entä sitten tapaus Coltrane? John Coltranen kuolemasta on kulunut yli 56 vuotta. Hänen luomallaan musiikkisuuntauksella on ollut erittäin suuri vaikutus jazzin historiassa. Monelle se on perinnejazzia. Odotammekin mielenkiinnolla, milloin Perinnejazz järjestää Coltrane-illan. Uusiin tyylisuuntiin yleensä kohdistuneista epäilyistä huolimatta jazz kehittyy edelleen, eikä se ehkä saavuta lopullista muotoaan – koskaan.
100th Anniversary of Erik Lindström 7.9.2022 Savoy-teatteri, Helsinki
Classic Jazz Society Quintet: Seppo Hovi (juonnot, p, acc), Antti Sarpila (cl, sax), Pekka Toivanen (sax, cl), Wade Mikkola (b) ja Jartsa Karvonen (drm).
Sibis Jazz Youngsters: Helmi Hänninen (voc), Mitja Koskiluoma (vib), Joonatan Henriksson (cl), Olavi Stanek (tsax), Onni Björnholm (tbn), Pyry Brandt (p), Otso Huhtala (b), Eero Dunkel (gtr) ja Veikka Kajamies (drm).
