Vuonna 2019 käynnistyi Taideyliopiston kaksivuotinen vierailuohjelma, jonka puitteissa kullakin aineryhmällä on mahdollisuus kutsua kansainvälisiä osaajia vieraileviksi professoreiksi. Jazzin aineryhmää luotsaamaan valikoitui v. 2021 amerikkalainen rumpali, yhtyejohtaja ja musikologi Dana Hall. Hänen tehtävänään on ollut perehdyttää Sibiksen opiskelijoita afroamerikkalaisen kulttuuriperinnön ymmärtämiseen ja samalla luoda yhteyksiä amerikkalaisiin yliopistoihin. Valmennuksen tuloksena kuulimme kahta mainiota Sibis Jazz Ensemblea R-talossa.
Ensin vuorossa oli kvartetti Ensemble I: saksofonisti Jesse Vilhomaa, kitaristi Joonas Metsäkylä, basisti Oskari Siirtola ja rummuissa johtaja Hall. Bändi aloitti Horace Silverin Quicksilverillä, uptempoisella bebop kappaleella. Eipä hätkähtänyt kovatempoista biisiä Jesse Vilhomaa, joka nuoruuden innolla hyppäsi leikkiin ensimmäisenä. Alttosoolo oli menevä ja reipas osoittaen melkoista varmuutta nuorelta soittajalta. Eikä ihme, sillä hän suoritti asepalveluksensa Varusmiessoittokunnassa ja eritoten sen Showbandissä. Häntä peukutamme.
Hyvin pärjäsi myös sujuva kitaristi Metsäkylä. Hallin täyttäessä salin äänekkäillä lautasilla ja virvelirummulla Siirtolan hienoinen basso jäi osin kuulematta. Monkin I mean you lähti kitaristin kyytiin, sitä seurasivat altistin ja basistin soolot, mutta jälleen balanssi kärsi rumpujen volyymistä. Nyanssit jäivät arvailujen varaan. While We’re Young (Alec Wilder ja Morty Palitz 1943) alkoi mukavalla bassosoololla, mutta pian rummut jyräsivät kaiken. Bill Evansin balladi Time Remembered soljui hempeissä muisteloissa ja Ornette Colemanin visionäärinen, kulmikas groovaus Turnaround päätti ensimmäisen puoliajan. Mojovaa menoa nuorilta kaiken kaikkiaan.
Toisen osan Ensemble II kvintetissä soittivat Rafael Postel tr, Casimir Ekman sax, Pessi Pohjola p, Filemon von Numers b ja rummuissa jälleen Hall. Donald Byrdin lattaripainotteinen Ghana päästeli railakkaasti ensimmäiset höyryt. (Hall kertoi säveltäjän olleen Afrikassa, kun Ghana itsenäistyi v. 1957, siitä aihe kappaleeseen.)
Kalifornialainen Postel pääsi heti vauhtiin, puhdasta tarkkaa ja hienoa soittoa, kokenut muusikko, joka on ohjannut mm. vuosien ajan pienyhtyeitä San Francisco Bayn alueella. Seurasi Pessi Pohjolan (lienee tunnettua Pohjolan musiikkisukua?) melun alle jäänyt pianosoolo ja viimeisenä pitkähuiskean Ekmanin tenorikin sai osansa rumpalin ärhäkkyydestä. Freddie Hubbardin Crisis eteni saamaa tahtia.
Vain yksi käsi nousi Hallin kysyessä yleisöltä, kuka on seuraavan kappaleen Magnolia Trianglen säveltäjä James Norbert Black. Kaveri oli New Orleans-rumpali, joka teki aikoinaan yhteistyötä mm. Ellis Marsalisin kanssa. Sävellyksen aloitti hieno pianosoolo ja torvet soivat kauniisti yhteen, mutta ennen pitkää meno yltyi liian kovaksi, jolloin balanssi katosi.
Rauhan toi maahan seuraava, Silverin hidas balladi Peace. Se alkoi von Numersin tuhdilla basso introlla, jota siis rummutkaan eivät päässeet pilaamaan. Chick Corean valssi Windows, jonka Hall kertoi kuvaavan eri vuodenaikoja, vaihteli tempoa tuon tuosta. Nyt pääsivät Ekman ja Pohjola näyttämään kyntensä ja hyvin selvisivätkin.
Akatemiamme maine maailmalla kasvaa. Jokainen tietää, kuinka loistavia artisteja ja muusikkoja Sibelius-Akatemiamme on olemassaolonsa aikana kouluttanut klassisen musiikin saralla, mutta ei sovi unohtaa, kuinka monta kovantasoista soittajaa on jazzosasto siivittänyt esittelemään taitojaan kansainvälisillä estradeilla. Maine on karttunut siinä määrin, että jazzin opetuksemme on alkanut vetää enenemässä määrin myös ulkomaalaisia opiskelijoita. Asiaa on auttanut tunnettujen alan jazzpedagogien kutsuminen opettajiksi.
R-talon konsertti osoitti selvästi, miten hyvää opetus nykyisin on, miten taitavia muusikot olivat. Pieni vinkki ensimmäisen konsertin basistille ja jälkimmäisen pianistille, toivoisimme enemmän rohkeutta ja voimaa esitykseen. Sen sijaan johtajalle, rumpali Dana Hallille, joka listaa esikuvikseen mm. Art Blakeyn ja Elvin Jonesin toteaisimme: parempaa balanssia tarvitaan, jotta myös muiden soittajien nyanssit kuuluvat.
Elvinin hakkaava soittotyyli kuului selvästi Hallin soitossa. Raju tyyli sopi ultrarajulle Coltranelle, mutta ei ole aivan kohdallaan opiskelijoiden ollessa kyseessä ja salin koko pitäisi aina ottaa huomioon. Pienessä tilassa ei voi soittaa yhtä lujaa kuin avolavalla. Toisaalta on annettava reilu tunnustus Hallin kyvystä piiskata joukko kliimaksiin eli rohkaista näin nuoria soittajia panemaan parastaan.
