Sovitukset konserttia varten valmistuivat jo kaksi vuotta sitten, mutta ne kuultiin vasta nyt livenä, sillä UMO Helsinki Jazz Orchestran solistivieraan nigerialaisjuurisen englantilaisen Ola Onabulén vierailu ehti lykkäytyä useita kertoja. Sovitukset kirjoittanut UMO:n kapellimestari Ed Partyka säteilikin Savoy-teatterin lavalla päästessään vihdoin toteuttamaan töitään.
Täällä tähän mennessä tuikituntemattomalla parin vuoden kuluttua 60 vuotta täyttävällä Onabulélla on silti takanaan varsin mittava ja tuottelias ura. Hän on paitsi vokalisti ja lauluntekijä, myös musiikkiyrittäjä oman Rugged Ram-levy-yhtiönsä ansiosta. Ensimmäisen levynsä hän julkaisi 1990-luvun puolivälissä. Laulajana hän on esiintynyt eri puolilla maailmaa klubeissa ja konserteissa etupäässä pienyhtyeiden kanssa, mutta tehnyt myös yhteistyötä big bandien kanssa Saksassa, Tanskassa ja Meksikossa. Eli hänet noteerataan kovan kansainvälisen tason artistiksi.
Onabulén perusääniala on baritoni, mutta äänialaa riittää ylös että alas, sillä sen laajuus on kunnioitettavat kolme ja puoli oktaavia. Tästä myös saatiin uskottavat näytöt Savoyssa, jossa pääasiallisena ohjelmistona oli big band-ympäristöön versioituja lauluja hänen 2019 julkaistulta Point Less-albumiltaan. Kaikki laulut ovat hänen itsensä kirjoittamia.

Laulujensa teksteissä miehelle on ollut tärkeää erilaisiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttuminen. Amerikkalaisessa soulissa samankaltaisia artisteja ovat olleet mm. Marvin Gaye, Curtis Mayfield ja Donny Hathaway. Olaa onkin joskus verrattu Gaye’hen. Tosin Onabululé ei ole mikään varsinainen soul-laulaja, vaikka hänen ilmaisussaan soul on yksi elementti mm. sentimentaalisen croonerismin ja muun ohella.
Valitettavasti muhkeaa ääntään taitavasti käyttäneen Olan teksteistä oli vaikea saada selvää, sillä hänen laulunsa peittyimonesti orkesterin alle. Tällaiset tekstipainotteiset rakenteiltaan polveilevat laulut toimisivat selkeästi paremmin intiimimmissä puitteissa pienyhtyeen säestämänä. Mutta onneksi Ylen äänitysauto oli paikalla, joten materiaali pystytään miksaamaan niin, että laulu saadaan paremmmin esiin. Tarkoituksena kuulema myös on, että Onabulén Suomen keikoista on tarkoitus julkaista live-albumi.
Useimpiin kappaleisiin mahtui myös soitinsoolo. Ilahduttavin niistä oli harvoin lead-trumpetistin pultista solistiksi irtoavan Teemu Mattsonin pyörryttävän korkealle noussut suoritus. Harvinaista herkkua. Toivottavasti turkulaisille sitä myös tarjotaan torstai-iltana Logomossa, jossa sama yhdistelmä on toisen kerran kuultavissa.
Ola Onabulé ja UMO Helsinki Jazz Orchestra 23.3. 2022 Savoy-teatterissa. Ohjelmistossa Onabulén lauluja orkesterin kapellimestarin Ed Partykan sovittamina.