Kun askeleet lauantaina suuntautuivat kohti tutuksi tullutta Vuotalon klubiravintolaa, tuli mieleen M.A. Nummisen sanoitus neljimmäinen veljeksistä. Luvassa oli kvartetti, jossa neljä luottomuusikkoa ja bändin nimi oli vielä Riku Niemi 4-4-4.
Rikun lisäksi läsnä olivat Risto Salmi, Timo Seppänen ja Mitja Tuurala, kaikki instrumenttiensa mestareita ja tuttuja eri yhteyksistä. Mitja jo joskus 70-luvulla toimineesta Bullworkers-yhtyeestä ja Kappelin jameista. Riston ja Timon kanssa olen itsekin saanut soittaa ja Riku Niemi tietysti tuttu myös televisioista. Sali oli aivan tupaten täynnä, joten näillä muusikereilla riittää vientiä ja liput viedään suorastaan käsistä.
”Tuo neljimmäinen veljeksistä kaikkein hurjin tekniikaltaan soittajana oli ja myös siksi hänet useimmiten solistiksi pyydettiin ja hän osoittautui mestariksi”.
Ohjelmisto oli melkoinen kattaus tyylilajista toiseen. Porilaisten Marssin soolokoorus toimi hyvin bluesmaisesti ja kakkosmarssi Sweet Georgia Brownilla esitellään yleensä korisjengi Harlem Glotrotters. Risto, tuo trumpetinsoittajan paras ystävä = fonisti, joka osaa biisien B-osan, hallitsee polkat, humpat, swingit, rockin kuin muutkin genret.
”Häneltä se soolo sujui sveebededee, diibi diibi deebededii, deebe deebe deebe deebe, diibe diibe diibe diibe”
Timo Seppänen on usein turhan vaatimaton tarttumaan hetkeen ja tilaisuuteen. Swing-musiikki on hänelle tutuinta tarpomisalustaa. Hän on sideman, johon voi luottaa. Tällä kertaa Timon osuus jäi hieman taka-alalle muiden veljesten osuuden rinnalle, ei tietenkään laadussa, vaan määrässä.
”Paitsi että soittimensa teknisessä hallinnassa muusikkomme oli suvereeni, niin myös vivahteiden tajun syntymässään aiheutti kai erityinen geeni”
Mitja Tuurala teki kvartetista oikeastaan kvintetin. Pukeutumista myöden aikakauden musiikille omistautunut muusikko. Slappibasso-tekniikka on harvalla hallussa. Ensin bassoääni soinnun pohjalle, sitten napsahdus, joka korvaa osin rumpalin. Soittotekniikka vaatii oikeanlaiset kielet, basso mikitetään akustisesti, siis irtomikki basson edessä ja todella vahvat näpit. Aivan huippua.
”Välillä hän tulkinnassaan, esimerkiksi nyt vaikka jonkun täysin tutun jatsifraasin, soitti sillä tavoin, että kuulijansa ällistyksellä hän melkein kaasi”
Siihen nähden, että Riku sai pikkupoikana lääkäriltä tuomion, ettei tuolla kädellä mitään soiteta, ainakaan pianoa, on hänen musikaalisuutensa löytänyt varsin monia ilmaisukanavia. Malletit, puulusikat, jalat ja jopa nenä tuottavat musiikillisia yllätyksiä, joille vain mielikuvitus voi asettaa rajoja. Vielä niitä ei ole löytynyt.
