Motown-soul, Detroitin lahja maailmalle, oli Hämeenlinnan Local Voices-ryhmän teemana joulukonsertissa. Kapellimestari, kitaristi Antti Paranko oli sovittanut sikermän joululauluja, ensi kädessä amerikkalaisia viihdesävelmiä, legendaarisen levymerkin tyyliin ja muotokieleen. Jazzorkesteri säesti laulusolisteja – Susanna Lukkarinen, Elina Arlin, Aleksi Aromaa ja Antti itse – jotka lauloivat sekä soolonumeroita että stemmaa.
Amerikkalaisista elokuvista tutut ja monien joulukonserttien vakionumeroiksi nousseet sävelmät (Let it snow, Winter Wonderland, Have yourself a Merry Little Christmas jne.) täyttivät ohjelmasta noin puolet. Motown-poljento on kevyesti kulkevaa soulia; ajoin se muistuttaa hieman sambaa, mitä se tietenkään ei ole, mutta rytmi (kuten Have yourself-kappale) antaa toisinaan viitteitä.
Sovitustyössä Antti oli pysynyt myötämielisenä alkuperäiselle, 60-lukuiselle Motown-tyylille, ja muusikot sitoutuivat vahvasti tyylilajin mukaiseen soittoon. Tätä luonnehtivat mm. jämäkkä ja kaikuefektillä tuettu bassoriffitys, solistin ja taustalaulajien kepeä kysymys/vastaus-dialogi ja keveät puhallinfillit. Orkesteri oli melko pienimuotoinen, mutta monipuolinen ja soundi lähestyi mainiosti big band -sointikuvaa.
Motown-tyyliin maestro pudotteli kitaralla näppäriä arpeggioita ja kuulakkaalla perussoundilla tiuhaan sahaavaa komppia. Kitara onkin säestyssoittimena Motownissa paljon keskeisemmässä asemassa kuin vaikkapa big band jazzissa. Soinnusta toiseen siirroissa mennään mielellään maalin viereen. Siis jos esimerkiksi A-duuriin ollaan menossa, siirrytään ensin vaikka G:henS tai Gis-sointuun ja siitä glissandolla lopulliseen päämäärään – siirtoa voi myös pitkittää ja herkutella sillä vaikkapa slurrin avulla.
Maestro Antti oli kuunnellut Motown-kitaristeja tarkalla korvalla. Näppäilytekniikka sallii laajemman harmoniavarioinnin kuin perinteinen plektrasoitto. Kitaran soundi oli ylittämätön (kustomoitu Ruokangas Guitar) – tosin originaalisoundista poiketen (Steve Cropper ja kumppanit ovat lähes poikkeuksetta soittaneet Fender Telecasterilla).
Puhallinarrit ja rytmiryhmän osuudet oli taitavasti ja perinnetietoisesti laadittu. Jazzillisesti erottuivat mm. Winter Wonderland ja hidas 6/8-tahdin bluesballadi Please come home for Christmas. Puhallinryhmä piti pienen show’n soittaen riehakkaan Rudolph the red-nosed Reindeer’in soolo-osuuden a cappella ragtime-tyyliin. Napakat soolot illan aikana kertoivat hyvästä potentiaalista ja korkeasta osaamisesta.
Solistit sytyttivät juhlatunnelman
Kaksi briljanttia, ja keskenään hyvin erityyppistä naisääntä tuki toisiaan stemmoissa ensiluokkaisesti. Vuoropuhelu miesvokalistien kanssa oli myös elähdyttävää ja toimi rennosti, kuten sen Motown-tekotavassa kuuluukin. Laulajattaret ovat lauluteknisesti erittäin päteviä, joskin ehkä heiltä vielä hieman puuttuu sellaista itsevarmuutta ja karismaa, jota jazzorkesterin solistina esiintyminen vaatisi – viihdeorkesterien ja kuorojen kanssa tilanne olisi varmasti toinen.
Motown-linjasta poikkesivat Kassu Halosen Tähti, tähdistä kirkkain ja Schubertin Ave Maria. Sovituksellisin keinoin niitäkin oli saatu lähentymään Motown-maailmaan, ja Aleksi Aromaan valtava loppunousu teki jälkimmäisestä yhden illan kohokohdista. Melko kauas ne teemasta tietysti jäivät, ja vanhanaikainen suomen kieli on kovin koukeroista svengatakseen enää luontevasti.
Soulin juuret luonnollisesti ovat hengellisessä musiikissa, maallista gospeliahan se on, mutta gospel on hyvin etäällä eurooppalaisesta traditiosta. Yleisö ilmeisesti haluaa kuulla suomenkielisiä lauluja, ja toisaalta laulajien hienot suoritukset tekivät versioista kauniita. Konsertin kakkososan avannut The Little Drummer Boy oli vaikuttava, uusimuotoinen sovitus, ja loppupaisutuksissaan jo suorastaan huikea.
Molemmilla miesvokalisteilla on laaja ääniala, joskin he laulavat eri tekniikoilla. One little Christmas Tree oli maestron laulamana vaikuttava, ja kaverien stemma lopussa soi prameasti. Aleksi Aromaan ja Elina Arlinin duetto pani toivomaan lisää tällaista kaksinlaulua.
Illan teemaan nähden Elina Arlin oli tumman ja jossain määrin vahvemman äänensä vuoksi luontaisesti lähempänä mustaa musiikkia. Susanna Lukkarisen (entinen Hietala) ääni on kuulaampi ja erityisen sointuva juuri balladeihin ja romanttisiin tulkintoihin. Club for Fiven a cappella-numeroissa hänen heleän kaunis äänensä pääsee todella oikeuksiinsa.
Angels we have heard on high soi stemmaosuuksissa korvia hivelevästi. Kaksi ylimääräistä numeroa teki illasta erityisen muistoisan; Loesserin Baby, it’s cold outside ja joulun sanomaa korostava, Stevie Wonderin Someday at Christmas.
Monien ristiriitojen repimä Detroit olisi nyt todella joulumielen tarpeessa. Motown oli oikea ja aito rytmimusiikin viitekehys. Todella upeaa, että amerikkalaista perinnettä pidetään kunniassa meilläkin.
Rauhaisaa Joulua kaikille Jazzrytmien lukijoille!
Hämeenlinna, Vanajasali keskiviikkona 18.12.13
Local Voices – Motown Xmas
Vocals: Elina Arlin, Susanna Lukkarinen, Aleksi Aromaa, Antti Paranko
Musicians: Jussi Liimatainen keys, Mikko Arlin drums, Jussi Koskinen bass, William Suvanne saxs, Erno Tiittanen tr, Jay Kortehisto trb
