Perjantaina 15.9. Validi -klubilla Porin pääkirjaston kokoustilassa esiintyi akustinen japanilais-suomalainen trio Usva, jonka muodostavat Naoto Yamagishi, multipuhaltaja Jone Takamäki ja kitaristi Lauri Hyvärinen. Japanilainen rumpali Naoto Yamagishi (s. 1979) kulkee Japanin ja Euroopan välillä säännöllisesti esiintymässä. Osan vuodesta hän asui pitkään Ranskassa, mistä käsin hän kävi keikoilla eri puolilla Eurooppaa, mutta nykyisin hän on palannut kotimaahansa Japaniin.
Kevään 2015 Suomen vierailuilla Naoto soitti Porissa Laurin kanssa kahdestaan. Triona Jone Takamäen kanssa he olivat esittämässä Tallinnassa yhden konsertin ja siirtyneet seitsemän keikan kiertueelle Suomen puolella. Nyt meneillään oleva kiertue on trio Usvan kolmas Suomessa.
Kolmikon aikaisemmalla Suomen keikalla vuonna 2015 kaksi konserttia äänitettiin. Siitä on julkaistu huhtikuussa 2016 trion ensimmäinen yhteinen vajaan 40 minuutin mittainen täysin improvisoitua musiikkia sisältävä albumi. Sitä voi kuunnella osoitteessa https://rypistellytlevyt.bandcamp.com/album/usva.
Puhallinsoittaja Jone Takamäki (s. 1955) on ollut suomalaisen vapaan ilmaisun piirissä esillä jo 1980-luvulta alkaen. Hänen esittämänsä musiikki on liikkunut alkujaan free jazzin parissa, mistä tutuin yhtye noihin aikoihin oli Edward Vesalan Sound & Fury.
Myöhemmällä iällä hän on kallistunut vielä kokeilevampaan suuntaan eräänlaisena freelance-muusikkona. Usvassa hän soitti eilen klarinetin ja sopraanosaksofonin lisäksi japanilaisia puupuhaltimia shakuhachia, hochikua ja khenea (khaen). Itämainen arabipiireistä tuttu ney-huilukaan ei ole hänelle vieras, vaikka se ei kylläkään kuulunut hänen ”kalustoon” eilen.
Koko kolmikon esitys perustui hetkessä rakennettuun musiikilliseen äänimaisemointiin. Tällä kertaa sähkökitaraa soittanut Lauri Hyvärinen haki voimakkaasti eri tavoin ja toimin synnytettyjä sähköisesti tuotettuja säröääniä. Rätinä oli kuin palamisesta syntyvää kekäleiden räiske. Hänelle on tyypillistä pitää kitaraa lappeellaan sylissä tai pöydällä ja preparoida sitä soiton yhteydessä tikuilla ja muilla härveleillä.
Tällä kertaa kitara oli pöydällä lähes koko esityksen ajan ja hän käytti paljon epämääräistä metallista lankakerää muistuttavaa tuppoa kädessään, millä hän asentoa kielillä vaihdellen muutti äänien värinää terävän kimakaksi, viiltäväksi vingutukseksi tai rohisevaksi kurkkuääneksi. Hiljaisimmilla hetkillä kahden ääniraudan avulla syntyi hienoviritteistä minimalistista äänenvipatusta.
Yamagishi käytti vain yhtä virvelirumpua ja hi-hatin tapaan pystyvartista symbaalia, mistä oli reuna leikattu spiraalimaisesti roikkuvaksi kuin joulukuusenkoriste. Tehosteina hän käytti pienempiä käsisymbaaleita, tiukuja, kelloja, jousta, erilaisia metalliastioita, erikokoisia ja näköisiä kapuloita jopa kasvivarpuja.
Musiikinlajista riippumatta myös vapaana taiteilijana moninaisissa kokoonpanoissa esiintyvän Yamagishin soittotapa perustui paljon hankauksiin ja oli siten mieleenpainuvan persoonallista. Alussa hankaukset jousella pitkin virvelirummun reunoja ja kalvolla olevan pienen metallikupin viillot loivat rauhallista ja seesteistä äänikimaraa. Pehmeän kumimaisten pallukoiden pyörivä hankaus kalvolla muutti äänen kumeammaksi ja sähkömäisen vingahtelevaksi.
Naotan nostettua virvelirummun kasvojen eteen alkoi kalvon puhallus täristää makeasti kumpuavaa ääntä, mikä vaihtui välillä laivan sumutorven uhmakkaaksi ujellukseksi. Sitten alkoivat rankat kalvosulkeiset. Virvelirummun kalvo oli kovilla, kun sitä rääkättiin symbaaleiden ja peltisten vatien reunoilla säälimättömästi. Välillä jousella annettiin lisäpotkua ”joulukuusisymbaalille”. Pienesineiden heleän kimakka kilkuttelu vei taas toiseen äänien ääripäähän.
Jone aloitti klarinetilla puhaltaen vesikattilaan poreilevaa pulputusta. Sopraanolla hän jatkoi puhaltaen ensin vain ilmaa venttiileistä läpi. Bambupuhaltimet plumpsahtelivat omaa äänien kirjoa. Jostain Jone nappasi rosoreunaisen putkenpätkän ja alkoi hangata sitä ohuella puukepillä saaden siitä aikaiseksi rusahtelevan kieroa ääntä vastapainoksi ankaraan virvelin kalvon hankaukseen. Kukkopillikin löytyi ja äänet alkoivat vaihdella linnunviserryksestä ulvotukseen.
Samanaikaisesti Laurin lisätessä sähköistä raastavaa rosoisuutta kitaraan, äänenvoima alkoi nousta ja hetkeksi vauhti kiihtyi Jonen vaihtaessa sopraanoon. Äkkinäiset tiukkasävyiset puhallukset kiihdyttivät virvelin hankauksen voimaa. Soittoon tuli raivoisaa uhmaa, kohinaa ja melskettä, kunnes taas laskeuduttiin hiljaiseen tunnelmointiin. Jone alkoi virutella simpukkakuorista tehtyä riipusta vesikattilassa. Lauri etsi kitarankielistä ja -rungosta resonansseja sekä akustisia että sähköisiä hälyääniä. Naota jatkoi kalvon hankausta kumipäisillä pallukoilla ja lopussa oltiin rauhallisen minimalistisissä tunnelmissa.
Esitys kesti noin tunnin yhtäjaksoisesti, mutta kolmikko päätti vielä jatkaa lyhemmällä päätösosiolla paikalle tulleiden kuulijoiden mieliksi. Klarinetti henkäisi tutusti ja Naota alkoi hangata virvelin kalvolle asetettua kuparista vatia ohuella puikolla pystysuuntaisesti saaden aikaiseksi merkillisen kimakan äänen ja jatkoi siitä samalla tavalla isolla symbaalilla. Lauri otti kitaran syliinsä ja alkoi naputella kevyesti kieliä puisella pallopääkepillä rauhalliseen tahtiin löytäen yllättävän jännittävän melodisia ääniä luotaavan yhtenäisen sävellinjauksen loppuun.
Erilaisia toiminnallisia äänimuodostelmia vaihdellen ja eri genreistä vapaasti vaikutteita hakeva kolmikko yhdisteli omintakeisesti keskinäisellä vuoropuhelulla varsin yksilöllisen kokonaisuuden. Soitosta löytyi jopa melodista vivahteikkuutta, mitä ei välttämättä näin voimakkaasti improvisoivassa ympäristössä liikkuvalta kokoonpanolta välttämättä löydy kovin helposti. Kolmikko kypsytti esitystään rauhallisen minimalistisella tyylillä saaden luotua monieleisen musiikillisesti eheän ekosysteemin. Koko esityksen aikana ei syntynyt suuresti ryöpsähtävää ja räjähtävästi purkautuvia voimaosiota kuin hetkellisesti yhden kerran.
Usvan esittämä moni-ilmeinen äänivariaatio on kuin kuvaileva tietosisältö, missä akustisen ja sähköisen länsimaisen musiikin kieli yhdistyi kepeästi japanilaisien traditionaalisien puhallinsoittimien kautta yhtenäiseksi äänien vuorovaikutussuhteeksi. Syvämietteisyyttä ja viipyilevää kauneutta sisältänyt esitys ei vaatinut kovin intensiivistä keskittymistä, vaan sitä oli helppo kuunnella ja heittäytyä matkalle mukaan. Kuuntelijoita olisi toki toivonut tulevan paikalla enemmänkin, sillä paikalle oli vain erikoisemman ”musiikkipläjäyksen” ystävät, noin 10–15 henkeä.
Tässä vielä lopuksi kaksi osoitetta kolmikon esiintymisistä Japanissa https://youtu.be/PSqCYLrf3IU
https://youtu.be/OEvY-5FY_sg.
Porin kirjasto, perjantai 15.9.2017
Validi Karkia -klubi:
20.00 USVA (JAP/FIN) (Naoto Yamagishi, Jone Takamäki, Lauri Hyvärinen)
