Mielenkiintoisia iltoja ja mukavia musiikillisia hetkiä on lähipäivinä odotettavissa eri puolilla Suomea mikäli on uskominen KVRn ja Mopon yhteiskiertueen avajaiskonsertin tunnelmia. Kahden musiikillisesti hyvin erilaisen trion muodostama yhdistelmä tarjoaa hyvän kokonaisuuden, joka tuskin jättää kuulijoitaan kylmäksi. Tunnelmista toisiin vaihtuva ilta antaa yhdenlaisensa hyvän kuvan siitä, mitä suomijazzilla tällä hetkellä on ystävilleen tarjottavana.
KVR eli Kannaste, Viinikainen ja Riippa heittelivät ilmoille melodista ja hienovaraista musiikkia ja nautinnollisia tunnelmahetkiä. Ohjelmisto koostuu pitkälti tenorisaksofonisti Jussi Kannasteen uudemmista, vuoden sisällä syntyneistä ja vielä työnimillä kulkevista sävellyksistä. Esimerkkinä vaikkapa kaunis ja herkkä balladi, joka oli syntynyt New Yorkissa, työnimeltään näin ollen New York 7.3.2013.
Teemat perustuivat paikoitellen saksofoni-kitara unisonoille, pääosin melodialinjat kulkivat kuitenkin Kannasteen tenorin varassa. Kannaste kannattaa muistaa varteenotettavana säveltäjänä. Sen lisäksi, että hän on erinomainen solisti, joka muodostaa sooloihinsa mielenkiintoisia ja hienosti rakentuvia kaaria.
Soolotyöskentely on, kautta linjan, trion keskeistä antia. Joonas Riippa heittelee koko setin ajan pientä ja sävykästä ”sooloa” ja värittää musiikkia hienovaraisella ja mielikuvituksellisella rumpu- ja lyömäsoitintyöskentelyllään. Suoraa komppia, joka toki sekin tarvittaessa irtoaa, kuultiin trion setissä vain harvoin.
Kitaristi Teemu Viinikaisen soolot olivat, jälleen kerran, nautinnollista kuunneltavaa. Usein hän tyylittelee sooloilla, jotka perustuvat maukkaisiin harmonioihin ja melodisiin lurituksiin, joihin yksittäiset huilu- ja bassoäänet tuovat vielä omat lisämausteensa mukaan. Tästä kuultiin mainio esimerkki KVR:n konserttiosuuden loppupuolella kun Kannasteen Silta-poliisisarjan innoittama Bro (taas työnimi) kääntyi ykskaks yllättäen vanhaksi tutuksi Thelonious Monkin Evidenceksi.
Tunnelma muuttui kertaheitolla rankemmaksi rytistykseksi Mopon aloittaessa illan toisen setin huutelemalla upouuden albuminsa nimikkobiisin mukaisesti Beiben perään. Paljon olen kehuvia kommentteja tästä jossain määrin jopa punk-henkisestä kolmikosta kuullut. Ensitutustuminen osoitti kehujen olleen aiheellisia, enkä pettynyt pätkääkään, vaikka etukäteispuheiden perusteella odotukseni olivatkin melko korkealla.
Mopo on ennen kaikkea korkeajännitteinen energialataus, jonka musiikkia ryydittävät kujemielinen huumori ja hyvien muusikoiden totaalinen heittäytyminen musiikin virtaan. Free-ryöpytykset ja runsas pieninstrumenttien käyttö toivat väistämättä mieleen Art Ensemble of Chicagon parhaat päivät, nyt vain pienemmällä kokoonpanolla esitettynä. Ja tämä vertaus on esitetty kaikella hyvällä. Mopo on ennen kaikkea omanlaisensa persoonallinen ryhmä, joka piristää Suomijazzin kokonaiskuvaa omilla mausteillaan ryhdikkäällä asenteella ja tyylillä.
Mopo-setti rakentui uuden Beibe-levyn ohjelmistoon raita raidalta albumin mukaisessa biisijärjestyksessä. Elävä musiikki on tietenkin aina oma ja vaikuttava elämyksensä sinänsä, mutta energinen ja räiskyvä jytke välittyy luontevasti ja elinvoimaisesti myös levyllä.
Päätöskappaleeseensa So I Won’t Hear You Go trio kutsui lavalle niinikään levyllä pistäytyvän vierailijan, laulaja Stina Koistisen. Vahvasti veikkaan, että tästä energisestä ja mahtavaäänisestä nuoresta laulajasta kuullaan vielä!
Linda Fredriksson, Eero Tikkanen ja Eeti Nieminen. Yes. Tämä mopo pärisee ja pörisee ja kulkee lujaa, mutta ei karkaa käsistä.
Kuin sokerina pohjalla kuultiin vielä yhteisesitys voimalla seitsemän miehen ja naisen. Joukkoimprovisaatio alkoi pisteestä ja a ja päättyi pisteeseen ö. Niiden välillä seikkailtiin ties missä sävelavaruuksissa, niin kuin hyvään kollektiiviseen improvisaatioon kuulukin.
JaZZanti-konsertti 11.2.2014 Laulumiehet-ravintola, Helsinki
KVR: Jussi Kannaste, tenorisaksofoni; Teemu Viinikainen, kitara; Joonas Riippa, rummut ja lyömäsoittimet.
Mopo: Linda Fredriksson, baritoni- ja alttosaksofoni, pikkuinstrumentit ja laulu; Eero Tikkanen, basso, pikkuinstrumentit ja laulu; Eeti Nieminen, rummut, lyömäsoittimet ja laulu. Vierailijana (So I Won’t Hear You Go) Stina Koistinen, laulu.
