Nykyään 83-vuotias Michel Legrand on erinomainen jazz- ja viihdesäveltäjä sekä edelleen myös mainio, paikoin säkenöiväkin pianisti. Mutta ns. vakavan musiikin tekijänä hän osaa myös pitkästyttää. Tämän sai kokea Musiikkitalossa, missä hän esiintyi UMO:n ja Helsingin Kaupunginorkesterin kanssa.
Ranskalainen Legrand on kunnostautunut erityisesti elokuvamusiikin tekijänä. Hän on kirjoittanut musiikin pariin sataan filmiin, joista täällä parhaiten tunnetaan Cherbourgin sateenvarjojen kaunismelodinen, filmin romanttista juonta hyvin tukeva musiikki.
Mutta yli 60 vuotta kestäneen uran aikana hänelle on kertynyt paljon ansioita myös jazzissa. 1950-luvun komein saavutus oli 1958 New Yorkissa tehty lp, jolla Legrandin jazz-standardeista tekemiä sovituksia soittivat mm. Miles Davis, John Coltrane ja Bill Evans. Siitä lähtien hän on tehnyt lukuisia levytyksiä monien jazzin kärkimuusikoiden kanssa niin pianistina kuin sovittajana.
Musiikkitalon konsertin lähes puolitoista tuntia kestäneen alkupuoliskon avasi Legrand kahden pitkän linjan ranskalaismuusikon, basisti Pierre Boussaguetin ja rumpali Francois Laizeaun kanssa. Trio on soittanut ilmeisen paljon yhdessä, sillä heidän mm. jatkuvia tempovaihdoksia sisältänyt yhteissoittonsa sujui jouhevasti. Legrand itse on vikkeläsorminen pianisti, joka tuntui yllättävän hyvin viihtyvän hengästyttävän nopeissa tempoissa tulkitessaan omia sävellyksiään.
Trion neljän kappaleen jälkeen heitä täydentämään lavalle saapuivat UMO:n puhaltajat ja big bandin johtajaksi hollantilaisen Metropole-orkesterin kapellimestari Jules Buckley. Ohjelmisto koostui Legrandin kuudesta kappaleesta, jotka hän oli myös rikassävyisesti sovittanut. Buckley taas osoittautui mainioksi kapellimestariksi, joka hyvin taitavasti ohjasi orkesteria tehden tarkkaa työtä mm. volyymivaihteluissa.
Tarjolla oli mm. bebop-kappale Stop c’est du bop, johon säveltäjä oli hauskasti ympännyt lyhyitä sitaatteja suuntauksen klassikoista. Orkesterille varsinainen voimannäytön paikka oli Legrandin 1990 kirjoittamasta Dingo-elokuvan soundtrackista peräisin oleva beatkomppinen Dingo Rock, jossa UMO:n solistit saivat revitellä sydämensä kyllyydestä. Eipä ihme, että kappaleen päättyessä Michel-maestro hihkui riemusta.
Väliajan jälkeen lavan täyttivät Helsingin Kaupunginorkesteri ja UMO Legrandin ollessa katsomossa. Alkujaan kahden orkesterin oli määrä esittää yhdessä kaksi teosta, mutta toinen niistä jätettiin väliin. Yhteisteokseksi jäi Legrandin muutama vuosi sitten Hampurin oopperaan tekemä balettimusiikki Liliom, joka ilman tanssijoiden tuomaa visuaalista ulottuvuutta oli aika pitkästyttävä kokemus, sillä 50-minuuttisessa teoksessa ei ollut kunnolla kantavia teemoja.
Samoin kahden orkesterin vuorottelu oli kirjoitettu aika kaavamaiseksi.
Konsertin lopussa katsojat palkittiin Cherbourgin sateenvarjojen musiikista tehdyllä sarjamuotoisella teoksella. Siinä Legrand itse johti HKO:ta. Hempeätähän tuo musiikki oli, mutta silti esitys oli oiva näyttö Legrandin kyvykyydestä tehdä hienosti sävytettyä orkesterimusiikkia.
