Jälleen kerran on todettava, että Sibelius-Akatemia on huippulaadukas oppilaitos. Maailman seitsemänneksi parhaaksi rankatun taidekoulun maineesta saimme elävän esimerkin Max Zengerin A-tutkintokonsertissa. Olemme seuranneet New Yorkin vastaavien opinahjojen toimintaa ja akatemia näyttää päihittävän useimmat kirkkaasti.
Max Zengerin kvintetti esitti sellaista dynaamista ja svengaavaa menoa, josta emme etsimälläkään löytäneet moitteen sijaa. Ryhmässä ei ollut ainoatakaan heikkoa lenkkiä. Hyvä pohjakoulutus ja hieman särmää vie ihmeesti eteenpäin. Olisimme valmiit lähettämän nämä nuoret keikalle Village Vanguardiin, New Yorkin vanhimpaan ja arvostetuimpaan klubiin, jossa lähes kaikki maailman tähdet ovat soittaneet.
Voi jopa sanoa, että asialla oli vuoden paras suomalainen jazzkomppi, joka yllytti jokaisen soittajan upeisiin suorituksiin loistavasti svengaavaa yhteisoittoa unohtamatta. Hyvää työtä siivittivät saksofonisti Max Zengerin melodiset ja rytmikkäät sävellykset, jotka kertoivat kypsyydestä verrattuna monien nuorten muusikoiden raakilemaisiin tekeleisiin. Jokainen biisi pääsi kehittymään matkan varrella, mikä ei ole aina itsestäänselvyys. Huomio kiinnittyi heti konsertin alussa loistavasti yllättävän Mikael Myrskogin ja nimestään huolimatta vahvasti svengaavan basisti Heikko Remmelin sekä rumpali Anssi Tirkkosen saumattomaan työskentelyyn. Zengerin ja Kasperi Sarikosken puhaltimet soivat hyvin yhteen ja jälki oli täsmällisen varmaa.
Kuulimme ensimmäisenä balladin Serenade Before Beginning a Story, mutta varsinainen jazzmeno pääsi alkamaan tämän jälkeen. Toisena kuultu bebop-vaikutteinen Boost alkoi voimakkaalla rumpuintrolla, jolla Anssi Tirkkonen innosti Mikael Myrskogin viuhaan sooloon runsaan rytmisen leikittelyn ja vauhdin kera.
Something Everything oli seuraava kappale ja tavallaan myös konsertin teema. Syntetisaattorin efektejä hyödyntävän hitaan intron jälkeen jazzmeno pääsi jälleen valloilleen. Loistava sisäinen balanssi sekä runsas volyymin ja rytmin vaihtelu teki musiikista elävän organismin. Pitkäaikainen yhdessä soittaminen kantoi hedelmää. Nyt myös Sarikoski pääsi näyttämään kykynsä pasunistina.
Sama meno jatkui seuraavaksi soitetuissa sävellyksissä Red Bull ja Dynamo. Vaikka ensin mainittu alkoi balladina, ennen pitkää sekin muuttui polyrytmiikan kautta svengaavaksi menoksi. Ylimääräisenä soitettiin vanha standardi After You’ve Gone, joka oli niin uuteen vaatteeseen kiedottu, ettemme tunnistaneet melodiaa ennen kuin lopussa.
Tästä konsertista lähdimme virkeinä ja iloisina. Nämä innostuneet ja lahjakkaat nuoret olivat suunnitelleet ja koonneet koko paketin hämmästyttävän hyvin. Sen vetovoima ja dynaamisuus tarttui meihinkin. Tunsimme paitsi ajatustemme myös askeltemme kevenevän.
