Max Raabe syntyi, Westfalenissa 12.12.1962 ja perusti The Palast Orchesterin opiskelijatovereidensa kanssa 1986. Vanhempien 78-kierroksiset savikiekot johdattelivat hänet Golden Twenties -musiikin pariin. Isän vaatekaapista löytyivät asiaan kuuluva esiintymisrekvisiitta silinterihattuineen ja ensimmäiset esiintymiset olivat kaveribileissä 20-luvun tunnelmissa.
Lauluopiskelu Berliinin Taide Yliopistossa sujui hyvin ja niinpä pikku hiljaa 12 kaverusta muodostivat Palatsiorkesterin. On muistettava, että Saksassa hyvällä menestyksellä siihen aikaan esiintyivät vanhan jazzin veteraanit Barber-Bilk-Ball ja myöskin Pasadena Roof Orchetsra on ollut todella suosittu. Kaikkien em. esiintyjien show’hun kuuluu humoristiset kuulutukset. Max Raaben lavakarisma sujui kahdella kielellä ja viesti meni todella perille. Vakava perusilme kestää läpi koko konsertin ja perusfilosofia kiteytyy seuraavaan ajatukseen. “Because perhaps a woman brings her husband to a concert and he might not like the singer or the music, but he may like the humour of the jokes.”
Raaben kolme esiintymistä Suomessa myytiin lähes loppuun, ilmoituksia ei ollut kovin montaa ja maine perustui kahteen televisiossa “Ylen Teemalla” esitettyyn konserttitaltiointiin. Itse en niitä nähnyt ja minut sai vakuuttuneeksi Veli Martti ”Dixie-turisti” Koljosen ansiokas keikkaraportti viime vuodelta. Turussa 1200, Tampereella 1400 ja loppuunmyyty Finlandia-talo (1800) osoitti, että tällä musiikilla on ystäviä. Live Nation teki hyvän kiinnityksen.
Max Raaben musiikki on 20- ja 30- luvuilta, briteissä, Amerikassa ja Saksassa taltioitua, sen ajan pop-musiikkia. Suomessa samaa teki Dallape, solisteinaan Malmstenin veljekset, brittien kuuluisin solisti oli Al Bowlly, jenkeissä Al Jolson tai Fred Astaire. Kaikille heille oli tunnusomaista koulutettu laulusoundi. Pehmeä, tallennustekniikasta johtuva hieman honottava, mutta edelleen korvaa hellivä sointi, ja kun siihen yhdistää hienosti laaditut sovitukset ja täsmällisen fraseerauksen lopputuloksesta ei voi olla pitämättä.
Kappalevalikoimaa oli Puukko Maggiesta I´m singin in the rain´iin, You are not the first one, but maybe the last one´sta Happy days here again´iin. Kappaleet joita yleisö ei ollut aikaisemmin kuullut, kuulostivat kuitenkin tutuilta.
Palast Orchestran muusikot olivat kaikki loistavia yksilöinä ja saivat kaikki vuorollaan soolotilaa. Erityinen huomio kiinnittyi drums´n bass –osastoon. Bernd Dieterich vuorotteli kontrabasson ja sousafonin välillä ja tällainen päättämättömyys (pienet tyylilliset erot edellyttivät instrumentin vaihtoa) vaativat rumpalilta erityisen paljon. Kompin rullaavuus on kiinni ennen kaikkea basistin ja rumpalin keskinäisestä taimingista. Basso ja tuuba syttyvät hieman eri tavalla ja rumpalin on ajoitettava iskunsa juuri oikein, että homma toimii, oli kyse mistä rytmimusiikin lajista tahansa.
Vincent Riewe osasi todella asiansa. Synkoopit kolmeen erisointiseen splash-peltiin, virvelin rullaava press-roll ja reunalyönnit, kellopelin tehosteet, gonga-rumpu parissa lattarissa jne. nostivat tämän muusikon koko orkesterin svengin moottoriksi. Lisäksi kaikki vielä balanssissa muiden soittajien volyymin kanssa (kaikkihan tietävät että orkesterin volyymi ja dynaamiset vaihtelut lähtevät rummuista). Asia saa ymmärrettävän selityksen kun lukee Vincentin haastattelusta kohdan jossa hän muistelee alkuaikojen harjoitteluaan.
How did you find to your instrument?
Through my older sister Pearl, who practiced violin for hours every day. Motivated by a mixture of admiration, brotherly urge to copy and perhaps also from a sense of competition, I eventually had a drum set made of washing powder-barrels in the basement under her room which I played with sticks my father used for stirring paints. Later this was replaced by a real Sonor Champion Drum-Kit. With this I could counter sweet sisterly sounds with brotherly rhythm.
I love playing the drums because…
… I like setting the pace and am a convinced team player: I keep the orchestra together 😉
Important listening experiences?
The rhythm of trains (for me THE absolute rhythm since I was three). Niagara Falls (the sound of thousands of tons of falling water).
Kun Max Raabe saapuu seuraavan kerran Suomeen, olkaa silloin paikalla. Sitä ennen vierailkaa hänen kotisivullaan ja YouTubessa.
