Kitaristi Markus Pesosen Nelikko on sangen tuore kokoonpano yhdistäen vanhoja tuttavuuksia uuteen asetelmaan. Konsertissa kuultiin Pesosen omia sävellyksiä sekä nelikon impulsiivista, hetkestä kohoavaa sävelkieltä. Tyylillisesti musiikki on omaksunut aineksia laajalti nykymusiikin, kevyen musiikin, maailmanmusiikin ja tietysti jazzin elementeistä pyrkien persoonalliseen maaliin. Bändi tosin debytoi jo kesällä 2014 ja hakee lennokkaan startin inspiroimana nyt lisävauhtia. Nelikon muodostavat Joakim Berghäll, saksofonit, sello, Pauli Lyytinen, saksofonit, Markku Ounaskari, rummut ja Markus Pesonen itse, sähkökitara.
Bassoton kvartetti toimi yllättävän jämäkästi Pesosen barré -sointujen ja riffien sekä Berghällin baritonin tehdessä pohjatyötä. Hiukan varovasti ja pidätellen käynnistynyt setti kohosi nopeasti siivilleen ja kontrastit saatiin esiin. Vonkukitaran ja sellon roolit ja suhde toisiinsa olisi ehkä kaivannut hieman enemmän artikulointia ja miksei differentioitiakin, mutta kokeilussa on pointtia.
Melodisesti ja harmonioiden osalta uteliaisuutta herättävä kuvio toimi jokseenkin tyydyttävästi. Aivan täyteen kuuntelunautintoon pääsy tuntuisi kuitenkin edellyttävänä hieman intensiivisempää yhteissoittoa ja mahdollisesti myös kehittyneempää dynamiikkaa. Jokin keskeneräisyys tai eriskummallinen karheus luonnehtii vielä outputia.
Tietty rosoisuus on jazzissa useimmiten hyvekin, muttei Nelikon edustamassa tyylilajissa. Ehkä taustalla on liian vähäinen keikkailu tällä formaatilla? Markus Pesosen musiikissa sinänsä on sävelmällistä ideaa ja erikoinen instrumentaatio luo värikkään sointipaletin. Kukaties bändin linjaus vaatisi hieman tuhdimpaa volyymitasoa kuin mihin akustisen tyylin jaZZanti-konsertit suosivat.
Eksperimenttejä ja testauksia
Markus Pesonen on omaksunut kokeilevan asenteen kitaransoittoon. Sointi- ja skaala-asteikoilla hänellä on kiinnostavia pyrkimyksiä uudistamiseen, jos kohta tuo tendenssi kaipaisi vielä hieman eksplikaatiota.
Hän soitteli kitaraa myös viulunjousella, mutta tämä pyrkimys ilmentyi vielä kehittelynalaiselta suoritustavalta. Huiluäänien käytössä hän saattaisi hyötyä vaikkapa Jim Campilongon jäsentävästä tavasta.
Viimeisteltyä ideaa ei nyt oikein löytynyt ja soitossa oli hieman väkinäisyyden tuntua – vertaamatta häntä mitenkään esimerkiksi Jimmy Pagen vallankumoukselliseen jousisoittoon. Hyvä idea sinänsä, mutta tuntuu vaativan vielä kehittelyä. joten seurataan miten asiat edistyvät. Tai kuten jazzpianon mestari on sen sanonut:
”You never master the instrument. You always just strive to get better.” (Bill Evans)
Puhallinvoimaa
Kiinnostavan soitin- ja sointikombinaation huippusuorituksista vastasi odotetusti Pauli Lyytinen; soolojen ideasampo tuntui jo aivan ehtymättömältä ja riffien täsmällisyys viehätti myös. Tenorilla käytiin läpi kaikki mahdolliset rekisterit, aina raisusta fortesta äänettömään ilman puhaltamiseen soittimen läpi. Huikeaa!
Lyytinen omaksui nopeasti liiderin tehtävät, ainakin sosiaalisena johtohahmona, ja hyvä niin. Joakim Berghällin Pauli Lyytisen saksofoniduetot kuulostivat ajoin määräänsä enemmältä – mm. Tiimalasin sointi oli jo lähes monumentaalinen ja lähes mahdoton uskoa kvartetin outputiksi.
Berghäll on moniulotteinen puhaltaja, muttei nyt yltänyt ehkä aivan samaan kuin aiemmissa soittokombinaatioissa. Maaliskuisessa Huhtala 5:n konsertissa hänellä oli jollain tavalla myös itsevarmuutta enemmän. Sellistinä anti jäi vielä jossain määrin indifferentiksi ja soiton puhtaudessakin oli toivomisen varaa.
Markku Ounaskari piti ensiluokkaisesti bändin hieman hajanaisen outputin kasassa. Ehkä hänkin olisi hyötynyt hieman korkeammasta volyymitasosta, lähinnä soiton dynamiikan olalta.
Nimikkeistö heijasti koomista trendiä; Kylähullun kevät tai Trash, jonka Pesonen kertoi omistavansa roskalle. Kappale päättyi epämääräisiin sfääreihin, ja niinhän se ekologinen roskaantuminen juuri tekeekin.
Nelikossa kyseessä on joka tapauksessa valiolaatuinen ryhmä; päteviä improvisaation osaajia ja herkästi reagoivia tunnelmanrakentajia. Äänen ja rytmien intuitiivinen vuorovaikutus yltää parhaimmillaan upeisiin harmonioihin ja innovoivaa energiaa on runsain mitoin.
Markus Pesonen Nelikko
Laulumiehet, Helsinki: jaZZanti-konsertti 24.11.2015
Markus Pesonen – kitara; Joakim Berghäll – saksofonit; Pauli Lyytinen – saksofonit; Markku Ounaskari – rummut
