Luulajassa päämajaansa pitävä Norrbotten Big Band on tehnyt pitkään yhteistyötä Schneiderin kanssa. Se ja UMO olivat näet ensimmäiset eurooppalaiset orkesterit, jotka ryhtyivät hänen kanssaan yhteistyöhön jo 1990-luvun alussa. Maaliskuussa usein yhdessä esiintyneet NBB ja Schneider tekivät kolmeen pohjoismaahan ulottuneen kiertueen, joka päättyi Helsinkiin. Konsertti tarjosi läpileikkauksen Schneiderin urasta. Kuulluista kappaleista varhaisin oli hänen ensilevyllään 1992 ollut Gumba blue. Tarjolla oli odotetusti myös hänen Grammyn voittaneen Concert in the garden-levynsä ohjelmistoa, samoin sävellyksenä Grammyn saanut lintujen kevätmuuttoa kuvaava 2007 Sky blue-cd:lle 2007 levytetty Cerulian skies, jossa Schneider ja monet orkesterin soittajat havainnollistivat asiaa lintupilleillä.

Ymmärtääkseni yhä levyttämättä ovat hänen synnyinvaltionsa Minnesotan avaria maisemia ilmavasti kuvailevat Thompson fields ja Nimbus, jotka tosin ovat ostettavissa nuotteina Schneiderin sivustolta. Ainoa vierassävellys oli ylimääräisenä esitetty ikivihreä My ideal, jonka Schneider on sovittanut ja esittänyt konserteissaan.
Schneider on taitava musiikintekijä, joka sävellyksissään ei turvaudu perinteisiin big band-musiikin kaavoihin, vaan on useimmista kappaleistaan kehitellyt moniosaisia teoksia, joiden sävyt hän on rakentanut hyvin tarkasti trumpettien ja pasuunoiden sordiinonvaihtoja myöten. Konsertissa NBB:n soittimisto oli laajentunut harmonikalla, jonka mukanaolo toi haikean sävyn Concert in the garden-levyn kappaleisiin.
Ruotsin alueorkestereihin kuuluva NBB on hyvä esityskoneisto Schneiderin musiikille. Sen taidot riittävät hyvin paikoin vaikeidenkin sovitusten läpäisemiseen ja myös kapellimestarin toivomien nyanssien toteuttamiseen. Ilahduttavasti orkesterista löytyy myös hyvin solistivoimaa. Tällä kertaa ilon aiheita olivat mm. altisti Thomas Broström sekä tenoristit Karl-Martin Almqvist ja Mats Garberg.
Schneiderin ja NBB:n oli tuonut Suomeen UMO. Toivottavasti UMO itsekin tilaa taas Schneiderin vierailijakseen.