Tapasimme Marcus Stricklandin ja hänen rumpuja soittavan kaksoisveljensä E.J. Stricklandin New Yorkissa lähes kymmenen vuotta sitten. Seurattuamme näiden kahden lupaavan nuorukaisen jazzuraa saimme kutsun myös heidän 22-vuotissyttäreilleen. Marcusta kuulimme lisäksi tenoristina Jeff Tain Wattsin kokoonpanossa miljoonakaupungin Jazz Standard-klubilla viitisen vuotta sitten, josta raportoimme myös Jazzrytmien palstoilla.
Yllättäen huomasimme Marcuksen esiintyvän Helsingissä. Euroopan kiertue ulottui Saksan, Englannin, Hollannin, Ruotsin ja Serbian ohella myös Suomeen. Keikkapaikkana oli uusi G Livelab. Etukäteen mainostettu Muusikkojen liiton klubi avasi ovensa syksyllä. Nimi tuntuu oudolta, mutta organisaatio haluaa paikan toimivan musiikin koelaboratoriona ja nimi heijastanee tätä ajatusta. Paikka yllätti positiivisesti monessa suhteessa. Akustiikka oli huomioitu pöytien ja tuolien materiaaleissa, mutta tuolit tuntuivat kovilta ja olivat raskaat siirrellä (ei ole tarkoitettu siirreltäviksi). Design ja valaistus oli mietitty huolella ja salissa huomioimme kaiun puutteen. Äänentoistoa mainostettiin ennakolta lähes ylivoimaisena, sillä hajautettu kaiutinjärjestelmä tuo äänen sinnekin, mihin se normaalissa salissa ei yltäisi.
Kun kirjoittelimme takavuosina, että Helsinkiin on saatava kunnon jazz klubi, nyt kunnolliset ulkoiset puitteet olivat kunnossa. Ainoa ongelma on se, että jazz on varsin pieni osa klubin (vai pitäisikö sanoa labin?) kokonaisohjelmistosta. Toivoisimme jatkossa enemmän ja säännöllistä tiettyyn viikonpäivään keskittyvää jazztarjontaa. Mielenkiintoinen kokeilu on G Livelabin oma App, jolla voi hoitaa myös drinkkien tilaamisen ja maksamisen. Kun ilmoittaa pöydän numeron, juomat tuodaan suoraan pöytään. Konsertin aikana on huomattavasti vähemmän häiriöllistä liikennettä ja meteliä. Rahattomanakin voi siemailla drinkkejä, jos vain maksukorttitiedot ovat kunnossa.
Monissa kokoonpanoissa ja myös USA:n TV:n jazzohjelmissa esiintynyt Marcus Strickland tuli jo kauan sitten tunnetuksi sujuvana ja teknisesti taitavana saksofonistina. Svengin puute ei ole ollut koskaan kiinni hänen soitostaan. Sen sijaan nyt esiintyneestä TWI-LIFE – kokoonpanosta ei meillä ollut minkäänlaista käsitystä. Oli suuri yllätys, kun bändi aloitti huumaavalla sävelmassalla, jonka läpi saksofonin ääni hädin tuskin kuului. Äänentoistojärjestelmä osoitti nyt kyvyttömyytensä, koska bändi soitti täysillä. Ehkä esitystilan kaiuttomuus johti siihen, että sound checkissä sähkösoittimet oli pantu aivan liian lujaa? Parhaita hetkiä olivat kaksinpuhelut tenorin ja rumpujen välillä, jolloin sähköbasso ja sormiot olivat hiljaa. Illan aikana huomio kiinnittyi rumpaliin. Charles Haynes antoi rummuille kyytiä, siitä olisi riittänyt opiksi monille kotimaisille rumpaleille sekä lyöntitekniikan että ns. polyrytmiikan osalta. Suomalaisia rytmin takojia ei vain näkynyt yleisön joukossa.
Bändin ohjelmisto käsitti kappaleita albumilta Nihil Novi. Siinä oli alunperin mukana yli kymmenen muusikkoa myös Marcuksen kaksoisveli E.J. Nyt paikalle oli saatu vain komppi: bassokitaristi Kyle Miles, rumpali Haynes ja kosketinsoittaja Mitch Henry. Jo pelkän trumpetin lisääminen keikkakokoonpanoon olisi tuonut terävyyttä melodia- ja soolo-osuuksiin.Tällä kertaa pelkästään saksofonin varaan jäänyt teemojen soitto tahtoi hukkua kompin mäiskintään. Olisi myös ollut mielenkiintoista kuulla äänitteen tuottajana toimineen basisti Meshel Ndegeocellon soittoa.
Yleisvaikutelmaksi jäi jonkinlainen hip-hopin ja rap-kompin sekoitus, jonka päälle oli ympätty yksinkertaisia, loputtomasti toistuvia sävelaihioita. Vaikutelmaa korosti erilaisten puhetta tai laulua sisältäneitten taustanauhojen käyttö. Itse asiassa All about Jazz-julkaisun arviossa mainitaan, ettei albumissa ole mitään uutta eikä sitä ole tarkoitettu pelkästään jazzin harrastajille (ehkä ei lainkaan?) ja että albumi on rytmisiltä vaikutteiltaan hybridi mukana mm. afro-beat, itäeurooppalainen kansanmusiikki, funk, soul, hip-hop ja R & B. Kun kysyimme Marcukselta levyn nimestä, joka on latinaa ja tarkoittaa “ei mitään uutta”, vastasi hän: ” Juuri niin!”
Lukuun ottamatta aivan viimeisiä biisejä improvisoitujen soolojen osuus jäi vähäiseksi. Alkuperäisäänitteen nettiversio sen sijaan kuulostaa paljon paremmalta. Balanssi on kohdallaan ja muusikkojen suuri määrä antaa vaihtelua muuten yksitoikkoiseen poljentoon. Nihil Novi-konsepti ei siis tarjonnut uutta, mutta musiikissa oli silti ainutlaatuisia tekijöitten äänimaailmaa heijastavia persoonallisia piirteitä ja tietysti Stricklandin uusi musiikillinen ratkaisu. Aikaisemmin olemme kuulleet häntä pelkästään hard bop- muusikkona.
Tapasimme Marcuksen keikan jälkeen. Hän ihmetteli, miten – toisin kuin New Yorkissa – sali oli lähes täynnä lumimyrskystä huolimatta. Samaan hengenvetoon hän totesi nyt ymmärtävänsä, miksi tulemme talvisin New Yorkiin.
