Sin And Redemption, synniksi ja lunastukseksi oli Helsingin juhlaviikot nimennyt Huvilateltan konsertin, jossa esiintyjinä olivat syntisten edustajina kolmen miehen bluespaketti ja lunastajina ns. sacred steelin koulukuntaa edustava Campbell Brothers. Mittelössä pyhitetyn teräksen lunastajat veivät selvän voiton.
Kantrimusiikkissa yleisen steel-kitaran käyttö lähti liikkelle muutamissa helluntalaisuutta edustavissa mustissa pienissä kirkkokunnissa toisen maailmansodan jälkeen. Tämä sacred steel-suuntaus pysyi pitkään noiden kirkkokuntien sisällä, kunnes 1990-luvun lopulla Arhoolie-yhtiö julkaisi kokoelman suuntauksen esiintyjistä, joista yksi oli Campbell Brothers.
Veljesyhtyeelle lisääntynyt julkisuus avasi kansainvälisen uran, joka on tuonut sen muutaman kerran Suomeenkin. Ensimmäisen kerran se kävi Porissa 2004 soittaen gospel-ohjelmiston Keski-Porin kirkossa ja ja selvästi rock-pitoisemman setin Sony Jazz Centerissä.
Porin käynnin jälkeen miehistöltään muuttumattomana säilyneen yhtyeen soundi on tukevoitunut. Vaikka bändiä leimaavat edelleen viuhuvat Darick Campbellin lap-steel ja Chuck Campbellin polkimilla varustettu pedal-steel, lisätilaa on saanut jyhkeällä olemuksellaan edesmennyttä Howling Wolfia muistuttava kitaristi Phil Campbell, joka Huvilassa osoitti olevansa myös erinomainen bluesin soittaja.
Sanoma yhtä tallella
Maineen kasvun myötä Campbellit eivät silti ole erkaantuneet gospelista, vaan nytkin useimmissa lauluissa oli kristillinen sanoma. Mukana oli mm. perinteinen spirituaali Wade in the water, 20-luvulla syntynyt gospel-klassikko Morning train ja
lukuisten gospel-artistien levyttämä Don’t let the devil ride, josta Campbellit työstivät päätösnumeronaan todella hurjan, intensiteettiään jatkuvasti kasvattaneen version, joka sai osan yleistöstä tanssimaan lavan eteen.
Vaikka toki veljesten musiikkiin on tullut showbusineksen elkeitä, niin silti heillä riittää kosolti myös musiikillista annettavaa. Varsin hieno oli esimerkiksi Darick Campbellin soolonumeronaan esittämä näkemys Sam Cooken USA:n 60-luvun kansalaisoikeustaistelun aikoihin kirjoittamasta Change is gonna come’sta, jonka sanoma on edelleen varsin ajankohtainen. Mainio lisä miehistöön on laulusolisti Denise Brown, joka tarjosi muutaman vahvan gospel-tulkinnan. Yllätysvieraana parissa numerossa oli suomalainen steel-kitaristi taitelijanimeltään Arthur U, joka osoitti parissa soolossaan olevansa kelpo stilikan soittaja.
Esiintymisjärjestys vaihtui
Alunperin Campbellien oli määrä soittaa konsertissa päätösesiintyjänä, mutta matkatöppäilyjen takia avausryhmäksi suunniteltu kolmen miehen blues-show True Blues soitti Campbellin jälkeen.
Huono juttu, sillä Suomessa aiemminkin erikseen nähtyjen Corey Harrisin, Guy Davisin ja Alvin Youngblood Hartin esitys jäi varsin vaisuksi. Vaikka miehet ovat suhteellisen nimekkäitä akustisen bluesin taitajia, heidän yhdistelmänsä ei oikein vakuuttanut.
Kieli poikki, vahvistin mykäksi
Ideana oli, että jokainen olisi soittanut 3-4 kappaletta yksin, minkä jälkeen kolmikko olisi esiintynyt yhdessä. Setin avannut Guy Davis tulkitsi ihan korrektisti mm. Blind Lemon Jeffersonin See that my grave is kept cleanin ja Big Joe Williamsin Baby plase don’t gon. Hänen jälkeensä lavalle tulleen Hartin esitys meni pipariksi, sillä mieheltä katkesi kitaran kieli, jonka vaihtamiseen meni luvattoman paljon aikaa. Kun hän sai kitaransa vihdoin kuntoon, hänen vahvistimensa pamahti mykäksi. Siihen loppui hänen osuutensa. Hänen jälkeensä vuoroon tullut Corey Harris oli näistä herroista selkeästi omaperäisin. Hän myös toi ajankohtaisuutta esittämällä Edward Snowdenille omistetun kappaleen Watching you.
Näiden soolovetojen jälkeen kolmikko esiintyi yhdessä. Tosin trion tulkinnat Little red roosterista ja Hoochie coochie manista olivat läpeensä rutinoituja eivätkä avanneet uusia näkemyksiä näihin puhkisoitettuihin kappaleisiin. Syntinen blues sai Huvilassa selvästi köniin gospelilta.
