Porissa alun toistakymmentä vuotta toiminut jazzyhdistys The Jazz Society of Pori on järjestänyt viime vuosina ainakin yhden täysipainoisen jazzkonsertin vuodessa viikoittaisten jami-iltojen lisäksi. Eilen Kehräämön tiloissa kuultiin yksi tällainen hieno jazzkonsertti, mitä tähdittivät joukko tämän hetken suomalaisen jazzin huippuartisteja.
Alkupuheenvuorossaan illan juontaja, näyttelijä ja muusikko, Teemu Niemelä kertoi yhdistyksen syntytaustaa ja toimintaa sekä esitteli yhdistyksen toimihenkilöt, jotka ovat olleet avainasemassa tämän konsertin toteuttamisessa. Lippujen myynti oli onnistunut hyvin ja Rakastajat-Teatterin esiintymispaikkana tunnettu Kulttuuritehdas Kehräämö oli käytännössä lähes viimeistä sijaa myöten täynnä jazzmusiikin ystäviä.
Luhtahuitti – poikkeuksellista BB-musiikkia
Konsertin aloitti yli 40 vuotta jazzin sarkaa tahkonnut Pori Big Band. Yhtye juhlisti 40-vuotista taivaltaan marraskuussa 2011 pidetyllä juhlakonsertilla. Mukana oli silloin vierailevana solistina bassoklarinetisti Tapani Rinne, jonka ura muusikkona on alkanut PBB:n riveissä.
Tämän konsertin myötä yhteistyö Tapani Rinteen kanssa tiivistyi, niin että kesällä 2012 julkaistiin yhteinen teos Luhtahuitti, jonka viidestä kappaleesta neljä on Rinteen kirjoittamia ja yksi Arttu Takalon. Pori Big Band on julkaissut yhteensä viisi äänitettä, joista Luhtahuitti on tuorein. Sovitukset isolle orkesterille ja bassoklarinetille tilattiin Artulta ja Iro Haarlalta.
Kun kuulin levynjulkistuksen aikanaan ensimmäistä kertaa, niin se vaikutti jotenkin utuisen mietiskelevältä, ikään kuin isosta orkesterista ei olisi puhallettu kaikkea energiaa ulos. En tiedä syntyikö vaikutelma siitä, että Luhtahuitti-teos ei seuraa rakenteeltaan isojen orkestereiden ohjelmiston totuttua kaavaa.
Swingin kultaisen aikakauden energisen lennokas svengaus ja tanssittavuus sekä ”clarkebolandmainen” yltiömäisesti räjähtävä ja vimmaisa pauhu puuttuivat. Luhtahuitti ei kokonaisuudessaan seurannut myöskään tavanomaista isoissa orkestereissa käytettyä jatkuvaa teema-soolo-teema-soolo ajatusmallia. Tämä on ollut tietoinen valinta ja tarkoitus oli tehdä sisällöltään poikkeava bigband -levy.
Eilisessä konsertissa orkesterin kapellimestarina toimi totuttuun tapaan nykyään Turussa vaikuttava Juha Järvinen. Kuulimme levyn sisällön kokonaisuudessaan, kuitenkin pitempinä versioina kuin itse levyllä. Kaiken kaikkiaan yhtye soitti mielestäni kuusi erillistä kappaletta, joten mukana oli ilmeisesti lisämateriaalia, mitä levylle ei ole otettu mukaan.
Tyypillistä kappaleiden alulle oli se, että lähes poikkeuksetta Rinne puhalsi ne liikkeelle. Erikoista oli myös se, että Rinne sekoitti itse soittonsa oheen efektejä. Hän naputteli bassoklarinetin suukappaletta ja putkea sekä puhalsi ilmavaa kaikua sähköisten laitteiden kautta kiertoon ja käytti niitä hyväkseen samanaikaisesti soittaessaan omaa osuuttaan soolosta. Tässä Rinne oli tavallaan uudella alueella, sillä omissa projekteissaan efektien, looppausten ja sämpläysten teon ovat yleensä hoitaneet miksaaja tai yhtyeessä joku toinen soittaja.
Rinne oli johtava solisti ja alullepaneva voima. Erillisiä rivisoittajien sooloja ei selkeästi eroteltu soiton aikana, vaikka niitä oli mukana muutama. Soitosta huokui maanläheisyys, hyväilevä maalauksellinen näkemys ja hienovaraisuus. Sitä oli mukava makustella, vaikka puuskuttavaa junamaista ”draivia” ei suoranaisesti mukaan mahtunutkaan. Sävellyksissä on paljon eri tavalla rakennettua voimallisuutta, nopeasti vaihtelevia tempoja, saalistavia hyökkäyksiä, kiivaasti eteneviä täsmäiskuja, nousuja ja laskuja.
Simon & Garfunkelin sävellyksiä taivutettiin jatsiksi
Yksi kansainvälisesti maineikkaimmista saksofonisteistamme Jukka Perko on urallaan ehtinyt tehdä monenlaisia projekteja. Hän on levyttänyt perinteisen jazzin ohella jazzsovituksia niin virsistä kuin runoudesta. Kirkot ovat hänelle tuttuja konserttipaikkoja samoin kuin esiintymiset suurien sinfoniaorkesterien kanssa.
Yksi uusi mielenkiintoinen yhteistyöprojekti syntyi vuoden 2013 aikana, kun huimaa vauhtia pinnalle noussut vibrafonisti Panu Savolaisen johtama HERD ja Perko alkoivat kehitellä Simon & Garfunkelin lauluihin ja sävelmiin perustuvaa yhteistä ohjelmistoa.
Perko oli löytänyt jazzin hengen ja sanoman Simon & Garfunkelin musiikista jo aikaisemmin ja esittänyt sitä sinfoniaorkesterisovituksena. Herdin kanssa tätä ohjelmistoa on ehditty esittää muutaman kerran. Nyt kokoonpano oli saatu Poriin ja saimme nautiskella tämän projektin tuloksesta pienyhtyeen näkökulmasta.
Herd, jossa Savolaisen rinnalla soittavat basisti Mikko Pellinen ja rumpali Tuomas Timonen, on noussut nopeasti suomijazzin eliittiin ja trio on tehnyt yhteistyökonsertteja monien suomalaisten jazzartistien kanssa, joista eniten esillä on ollut Jazzbasilli Aili Ikosen kanssa. Vuoden 2011 kesällä HERD mm. voitti ensimmäisen palkinnon hollantilaisen North Sea Jazz -festivaalin arvostetussa European Jazz Competition -yhtyekilpailussa. Jazzyleisö on ottanut Herdin soittaman musiikin erinomaisesti vastaan ja yhtyeen suosio on ollut kiivaassa nosteessa niin kotimaassa kuin rajojen ulkopuolellakin.
Perko juonsi omilla verbaalisilla taidoillaan konsertti hauskasti. Simon & Garfunkelin laulut ja musiikki olivat aikansa hienoimpia populäärimusiikin tuotoksia, hittejä syntyi kuin liukuhihnalta. Puoli humoristisesti Perko aloitti ”Garfunkelin & Simonin” kappaleiden taustoja availlen. Siis, tarkoituksellisesti juuri näin päin, sillä päällä oli pieni veto siitä, ettei se onnistu koko konsertin ajan.
Aloituskappaleena kuultiin America. Perkon mukaan se oli ensimmäinen hitiksi noussut popkappale, mikä oli sanoitettu ilman riimitettyä tekstiä. Siinä etsitään Amerikan todellista merkitystä. Siitä jatkettiin huimalla maailmanhitillä vuodelta 1970, The Bridge Over the Troubled Water. ”Levytyksessä oli dramaattisia vaiheita, mitkä lopulta johtivat duon hajoamiseen. Siksi soitammekin tämän useassa eri sävellajissa ja se on omistettu näille epäonnistumisille. Yritetään uudella onnella.”
Perko totesi, että Stockmannilla menee huonosti. Mitä tekemistä sillä sitten on Simon & Garfunkelin musiikin kanssa. En tiedä, sanoi Perko, mutta minulla on teoria. ”Stockmannin edessä on tätä seuraavaa kappaletta soitettu monesti. Ihmiset eivät mene enää Stockmannille, koska versio on pysynyt aivan samanlaisena vuosikaudet. Me soitamme toisenlaisen version ja Stockmann lähtee lentoon.
Kaksikon esittämä versio ei ole alkuperäinen, mutta se teki Perun Andeilla noin 100 vuotta sitten syntyneen kappaleen maailmanlaajuisesti tunnetuksi.” El Condor Pasan (If I Could) Perko puhalsi sopraanolla tyylikkäästi ja taidokkaasti. Suosionosoitusten perusteella voisimme tähän kuultuun versioon uskoakin ja Stockmannilla alkaa taas olla ruuhkaa.
”Yrttien” viljely oli vuonna 1966 hyvin yleistä, ”ruohosta” kasvoi hyviä satoja ja meininki oli hilpeätä. ”Slow down you are moving too fast” avaussanat tämän ajan levyn ”Barsley, Sage, Rosmary & Thyme” ensimmäisellä raidalla huomauttavat, että pitäisi vähän hiljentää tahtia.
Hiljentyminen alkoi Mikko Pellisen avattua kappaleen 59th Street Bridge Song erinomaisen tukevalla ja pitkällä bassosoololla. Tuomas Timonen sai puolestaan vuoron vispilöidä sutjakkaan taiteellisen soolon kepeässä rallissa Cecilia.
Sound of Silence alkoi Panun pitkähköllä ja vallan hulvattoman hienolla soololla. Panu käytti myös jousta soittaessaan vuoropuhelua Perkon kanssa ja eteni mielettömän hienosti Perkon puhaltaessa ainutkertaisen hienoja ”siivuja” saksofonistaan.
Saimme todistaa vallan mainiota yhteispeliä. Viimeiseksi jätetty Miehuuskoe -nimisestä elokuvasta tuttu Mrs. Robinson oli raisua yleisön ja soittajien yhteistaputusta Timosen tehdessä kaikkensa rumpusoolossaan, jotta tahti sekoaisi.
Yleisö ei päästänyt herroja niin helpolla, vaan taputuksien saattelemana Perko joutui toteamaan, että meiltä löytyy vielä yksi kappale. Encore oli Paul Simonin toiselta sooloalbumilta There Goes Rhymin Simon (1973) poimittu American Tune. Siinä vaiheessa duo oli jo hajonnut ja molemmat olivat lähteneet omille teilleen.
Perko totesi, että ei se niin amerikkalainen kuitenkaan ole, kuten ehkä tulette huomaamaan. Kappaleen juuret ovat kuin ovatkin alkujaan Euroopassa. Ensimmäisen version on säveltänyt Hans Leo Hassler (1564-1612) ”Mein G´müt ist mir verwirret”. Myöhemmin sen teki tunnetuksi Johann Sebastian Bach´n koraali St. Matthew Passiossa.
Perkon ja HERDin yhteisestä, toista tuntia kestäneestä, konsertista jäi totta tosiaan erinomainen tunnelma. Kestävällä pohjalla oleva populäärimusiikki muuttui näiden soittajien möyhennyksessä aivan mahtavaksi taidejazziksi. Perko on kokenut ja taitava artisti. Hän löytää nopeasti yhteisen soittamisen riemun ja vuorovaikutussuhteet muiden soittajien kanssa. Esitys eteni vaivattomasti kuin siivillä, yhteispeli toimi helponoloisesti ja tuloksena oli korvia hivelevä konserttinautinto. Perkon välispiikit avarsivat hyvin Simon & Garfunkelin musiikkia muutenkin kuin pelkästään kuuntelemalla ammattimaisen hienoa soittoa. Pieni ”huulenheitto” kevensi esitystä ja ammattimieheltä sekin kävi varsin letkeästi.
Vaikka olin tämän ohjelmiston kuullut jo aikaisemmin, niin kyllä uusinta meni täydellisesti ykkösluokkaan koettujen huippuhienojen konserttien joukossa. Se tuntui jopa paremmalta kuin edellinen viime syksynä kuulemani konsertti. Aina joskus musiikin kautta saa aivan mahtavia tunteenpurkauksia ja mieleenpainuvia kokemuksia, eilinen jäi elämään muistoissa yhtenä sellaisena. Tällä kertaa Perko onnistui myös pitämään ”Garfunkel & Simon” -muodon loppuun asti ilman takaiskua.
Jazzkonsertti 8.2.2015
Klo 18:00 Kulttuuritehdas Kehräämö, Pori
Pori Big Band feat. Tapani Rinne
HERD & Jukka Perko
