Savoy-teatteri oli eilen syyskuun viimeisenä keskiviikkona täynnä, kun lavalle nousi Linda Fredriksson loppukesästä julkaistun Agatha kakkosen materiaalin kanssa. Kerkko Koskisen päästä pulppuaa ehtymättömästi ideoita ja tässä produktiossa Linda sai tehtäväkseen täyttää soolopaikat. Säestyksestä vastasi UMO Helsinki Jazz Orchestra ja Mikko Hassinen.

Kerkko Koskisen teos Agatha 1 julkaistiin vuonna 2007. Kymmenen vuotta myöhemmin se esitettiin livenä Sellosalissa. Ohessa raportti tuosta keikasta siksi, että moni siinä mainittu asia pitää kutinsa myös uudessa teoksessa.
https://www.jazzrytmit.fi/s10-konsertit/c52-konsertit/turvan-paristelya-sellossa/
Konsertti aloitettiin Maurice Ravelin viulusonaatilla Kerkko Koskisen toiveesta. Ajatuksena rauhoittaa yleisö vastaanottavaiseksi ja myös tehostaa kontrastia ison orkesterin sointiin. Ravelin musiikissa on paikoitellen kuultavissa jazzin haikuja ja teoksen toisen osan nimessä mainitaan jopa sana blues. Maija Linkolan viulu soi Anna Laakson pianosäestyksellä upeasti ja teoksen vaativat tekniset juoksutukset eivät aiheuttaneet rajoitteita. Viulusonaatti n:o 2 eteni loppuun asti kuin ikiliikkuja.

Agatha 2 koostuu kymmenestä itsenäisestä kappaleesta, joukossa tosin kaksi aiemmin Ultra Bran levyllä julkaistua. -Kun Kerkko kysyi minkä Ultra Bran kappaleen haluan levylle mukaan, valinta oli helppo. Sokeana hetkenä oli aikanaan minulle merkityksellinen kappale ja on hienoa saada esittää se nyt instrumentaalina, kertoi Linda. Toinen vuonna 1999 Kalifornia-albumilta mukaan otettu kappale on Helsinki-Vantaa.
Ohessa Hiljaisella hetkellä:
Uuden levyn materiaali on jatkumoa ykköslevylle. Kerkko on mieltynyt vahvoihin melodioihin ja dynamiikan vaihtelut liikkuvat pääasiassa asteikon yläpäässä yhdestä äffästä eteenpäin. Italialaiset elokuvat pyörivät mielessä aina hetkittäin ja sitten johonkin väliin pätkä Chaplinia. Ei mitään varastaen, vaan hienovaraisesti luoden illuusion tai kangastuksen omaisen deja vuun.
Orkesterin muusikoista soolotilaa oli tarjolla eniten Seppo Kantoselle, jonka tyylikäs soitto ilahduttaa aina vaan enemmän. Tero Saarti soitti huikean soolon ja kuten myös Janne Toivonen. Kerkko on kirjoittanut soittamista kaikille paljon, joten ajatus, että kyseessä on yhden solistin levy ja konsertti, oli perusteltu. Alkuperäisen Agathan pääsolisti oli Verneri Pohjola.
Linda Fredriksson on ottanut paikkansa saksofonistien kärkikaartissa ja nimenomaan pienyhtyepuolella. Down Beatin Rising Star -sarjassa Linda oli muutama kuukausi sitten baritonisaksofoninsa kanssa sijalla 7. Oma albumi Juniper on saanut myös hienon vastaanoton. Juniperin levynjulkkarikeikka järjestetään Sello-salissa 12.10.2022 klo 19.00- https://www.lippu.fi/artist/sellosali/sellosali-linda-fredriksson-3064500/
Iso soundi ja iso torvi saa tavallisen tallaajan ajattelemaan, että semmoisen soittamiseen tarvitaan paljon ilmaa ja isokokoinen soittaja. Lindan altossa ja barskassa on iso ääni ja hyvällä tavalla. On helppo sanoa, että siinähän on mikrofoni ja äänentoisto, mutta oikeasti ääni on akustisena jo iso. Baritonisaksofonin rouhea mörinä on vain yksi sointikirjon osa. Tällä hienolla soittimella saa aikaan myös laulavan ja kauniin äänen. Es-vireisenä se sopii erinomaisesti ihmisen korvalle vastaanotettavaksi. Altto soi jalosti, kun sellaista tarvitaan. Lindan alttorevittely Anime Walzissa laajensi ymmärtämään alttosaksofonin mahdollisuuksia. Lindan liitämnen vapaassa pudotuksessa päätyi hallittuun laskeutumiseen ja loppufermaattiin.

Yleisön aplodeista ei tullut loppua muuten soittamalla kolme kappaletta Agatha-ykköseltä. Niissä flyyygelin äärelle istuutui säveltäjä itse ja esitys palautti mieleen konsertin viiden vuoden takaa. Hienoa musiikkia ja brasseilta todellista turvan päristelyä. Linda soitti näissä Vernerin osuudet.
Mikko Hassinen piti orkesterin jälleen kerran aisoissa ja hän on kasvanut kapellimestarina johtamaan aina vaan vaativampia teoksia, ehkäpä tulevaisuudessa sinfoniaorkesterin edessä.
Ke 28.9.2022 Savoy-teatteri, Helsinki. Kesto n. 90 min
Linda Fredriksson ja UMO, Agatha 2 levynjulkaisukonsertti
Ohjelma
Maurice Ravel: Viulusonaatti nro 2 G-duuri, M. 67
- Allegretto II. Blues. Moderato III. Perpetuum mobile. Allegro
Maija Linkola, viulu, Anna Laakso, piano
Kerkko Koskinen: Agatha 2: Promenade, Ajaccio, Parade, Mare, Piana,Sokeana hetkenä, Notte, Anime Waltz, Helsinki-Vantaa, Quiberon
Ylimääräiset Agatha 1-levyltä:Crooked Room, The Pointing Finger, Sparkling Arsenic
Kokoonpano:
Kapellimestari: Mikko Hassinen
Solistit: Linda Fredriksson, saksofonit, Kerkko Koskinen, laulu
UMO HELSINKI JAZZ ORCHESTRA
Trumpetit: Teemu Mattsson, Timo Paasonen, Janne Toivonen, Tero Saarti
Pasuunat: Kasperi Sarikoski, Pekka Laukkanen, Mikko Mustonen, Mikael Långbacka
Saksofonit ja puupuhaltimet: Mikko Mäkinen, Teemu Takanen, Marko Portin, Manuel Dunkel, Jari Perkiömäki
Komppi: Seppo Kantonen, piano, Juho Kivivuori, basso, Antti Lehtinen, perkussiot, Markus Ketola, rummut