Anna mulle tähtitaivas, valo pimeään… näin lauloi Tohmajärven likka slagerissaan… mikäs siinä, sillä kun on tähtiä, on myös tähtisumua… jopa humua. Noita viimemainittuja oli tarjolla Pieksämäen Poleenissa keskiviikkona 3.12.2014, kun laulajatar Angelika Klas ja Legenda-Trio; pianisti-haitaristi-juontaja Seppo Hovi, basistilegenda Pekkis Sarmanto ja klaneetisti-fonisti Pentti Lasanen esittivät viidettä ja jazzia.
Seppo Hovin makoisasti juontama ja juonittelema soittotuokio lähti liikkeelleväkevästi Hovin ja Klasin duettona Carmenin Habaneran sävelin, josta kierryttiin jazzin syleilyyn. Myös musikaali ja viihde saivat omansa. Ohjelmisto oli rytmitetty siten, että Klas sai laulaakseen noin puolet kappaleista ja herrat jazzasivat loput.
Yleisölle tarjoiltiin mm. Erroll Garnerin Misty, Sidney Bechetin Petite Fleur kuin konsertin nimikkokappale Stardust. Konsertin kovimmat ennakkoaplodit sai hieman jopa yllättäen marraskuun alussa edesmenneen Acker Bilkin maailman maineeseen nostama Petite Fleur – Pieni kukkanen… Jälleen osoituksena siitä, että vanhalla jazzilla ja viihteellä on oma vankkumaton sijansa periferian ja vanhemman yleisön sydämissä.
Seppo Hovn tyyli spiikata ja kertoilla kappaleiden taustoja on selkeä ja hyvin koordinoitu. Hän on paneutunut juontojenssa sisältöihin saaden yleisön pauloihinsa soittamatta säveltäkään. Flyygelin takana hän soitti tyylilleen uskollisesti… näyttävästi ja suoraviivaisesti. Myös lavalla nyhjöttänyt haitari pääsi yhden kappaleen verran Hovin sylissä haukkomaan henkeään ja puhkumaan ranskalaissäveliä Lasasen soiton tueksi.
Pekkis Sarmanto tuntuu nauttivan bassoilustaan entistä enemmän. Hänen soittonsa on jotenkin vapautunutta ja mehevää… 31 vuoden pesti UMOssa tiukassa seurassa, nyt jo muutama vuosi villinä ja vapaana… se kuuluu soitossa.
Pentti Lasanen jaksaa, jaksaa ja jaksaa… klarinetti ja saksofoni soivat jälleen hienosti. Sävelet lähtivät hänen soittopeleistään kuin lintu kädestä… hän kuuluu niihin legendoihin, joita aika ei pysäytä.
Angelika Klasille Poleenin estradi on hyvin tuttu, sillä hän lauloi muutama vuosi sitten sen teatterin ohjelmistossa. Hänen äänensä soi nytkin upeasti ja tunteella. Hänen säkenöivän impulsiivinen esitytapansa sai kappaleisiin sytyttävän sielun… Cry Me A river…
Yleisö tykkäsi, hurrasi ja taputti encoret… eikä syyttä, sillä tällaista musiikkiviihdettä on harvemmin tarjolla periferiassa. Se vetää ihmisiä katsomoihin, Poleenin salikin sen todisti.
Konsertti- ja tapahtumajärjestäjien pitäisi saada pikkuhiljaa niin yleisö kuin esiintyjätkin tajuamaan, ettei pelkkä artistin nimi läheskään aina takaa parasta mahdollista nautintoa. Hyvää ja nautittavaa musiikkia tarjoaa monelle kuuntelijalle tuntemattomammatkin nimet.
No, tällä kertaa noita tunnettuja nimiä oli kylläkin lavalla, ja tavara hyvää, mutta back stagella todettiin edellä mainitun pitävän kutinsa. Erityisesti vanhempaa, aitoa amerikkalaista jazzia ja jazzahtavaa musikkia on tarjolla aivan liian vähän, vaikka yleisö haluaisi sitä kuultavakseen. Esimerkiksi Jazzliiton kiertuebändiksi ei enää valita vanhemman jazzin bändejä…
Lasanen kertoi vuosikausia tekeillä olleen kirjansa olevan kutakuinkin painokunnossa, kunhan sille löytyisi jostain kustantaja. Hän sanoi sen olevan aika vaikeaa, koska kirjan sisältö on osin suunnattu tietylle kohderyhmälle, joten mitään myyntitilastojen ykköstä siitä ei tule. Sinänsä sääli, jos loistavan sovittaja-kehäketun mietteet ja ammattiasiat jäävät julkistamatta…
Niin tai näin, sukupolvet vaihtuvat, mutta tämä jo iäkkäämpi kolmikko jaksaa puurtaa eteenpäin… se on hyvä se.
Tähtisumua
Keskivikko 3.12.2015 klo 18.00 Poleeni, Pieksämäki
Angelika Klas laulu, Seppo Hovi, flyygeli, haitari, juonto, Pentti Lasanen klarinetti, alttosaksofoni, Pekka Sarmanto kontrabasso
