Lee Konitz on kiistatta jazzin legenda. Lokakuussa 89 vuotta täyttänyt Konitz herätti huomiota jo 1940-luvulla, jolloin hän osallistui moniin, myöhemmin historiallisiksi julistettuihin levytyksiin. Siksi pitkän ja ansiokkaan uran tehneelle miehelle on perusteltua antaa jo hieman ikähyvitystä kuunnellessa hänen nykyisiä esiintymisiään.
Parhaillaan viiden keikan Euroopan-kiertueella oleva Konitz ja hänen kanssaan soittava Jeff Densonin trio vetivät täyden tuvan Koko Jazz Clubille. Klubiympäristö toimi myös hyvin nelikon musiikille, sillä esitystä ei oltu trimmattu viimeisteltyyn konserttisalivireeseen.
Viimeksi Konitz kävi Suomessa 2010, jolloin hän esiintyi Porissa. Tuolloin hänen kanssan soitti Bad Plus-yhtyeen pianisti Ethan Iverson. Silloin Konitzin ohjelmisto koostui hänen tuolloisille keikoilleen tyypillisesti I´ll Remember April’in kaltaisista ikivihreistä, joista hän tosin muotoili aika abstrakteja näkemyksiä.
Nyt Konitzin ohjelmisto on muuttunut, sillä mukana on monia Konitzin pitkäaikaisen opettajan ja soittokumppanin Lennie Tristanon kappaleita. Niitä he levyttivät yhdessä 1950-luvulle ja joita sitten Konitz esitti myöhemmin pääasiassa tenoristi Warne Marshin kanssa. Konitz ja hänen kanssaan reilun 10 vuoden aikana usein soittanut Denson levyttivät muutama vuosi sitten jo näitä jo unohduksiin jääneitä Tristanon sävellyksiä.
Nyt noista Tristanon kappaleista kuultiin Kokossa 317 East 32nd Street sekä harvoin esitetyt East Thirty-Second ja Baby. Mukana oli myös Konitzin 50-luvulla säveltämät Kary’s Trance ja Subconscious-Lee sekä ikivihreät Skylark ja Body and Soul.
Tapasin Leen ja Jeffin Koko Clubin keikan jälkeisenä päivänä ja kiittelin harvoin kuultujen kappaleiden esittämistä. Konitz itsekin tuntui olevan tyytyväinen tästä ja arveli ikivihreärepertoaariinsa viitaten ihmisten saattavan kyllästyä kuulemaan aina samoja kappaleita.
Lounaalla Konitz valitteli saksofonissaan olevan jotain häikkää ja väitti, ettei sen takia soitto kulkenut niin kuin hän olisi toivonut. Vaikea tietää onko torvessa vikaa vain onko syynä enemmänkin turhautuminen omien fyysisten voimiensa vähenemisestä.
Yhtä mieltä sekä Lee että Jeff olivat triossa pianoa soittavasta Kari Ikosesta, jonka kyvykkyyttä molemmat kiittelivät vuolaasti. Syystäkin, sillä Kokossa hän oli sananmukaisesti säkenöivä solisti, joka sooloissan vuorotteli taitavasti riffeillä ja juoksutuksilla, mutta myös hoiti yhtyevelvollisuutensa mallikkaasti soittamalla useimmat teemat ja reagoimalla valppaasti muiden tekemiseen. Eipä ihme, että Jeff on pyytänyt Karin maaliskuussa keikoilleen Kaliforniaan.
Kuusi vuotta sitten Porissa Lee oli vielä erinomaisessa soittovireessä. Todiste tästä on noihin aikoihin tehty ECM-levy, jolla Konitzin kanssa Birdland-klubissa tehdyllä äänityksellä soittivat Brad Mehldau, Charlie Haden ja Paul Motian.
Kokossa ikääntyminen alkoi jo painaa, sillä Lee ei jaksanut soittaa yhtä kyytiä kovin pitkään, vaan jatkoi alttosoolojaan fyysisesti vähemmän rasittavalla scat-laululla. Iän huomioiden tämän toki sallii, sillä silti Konitz soitti edelleenkin tyylikkäästi, vaikkakin vähemmän vuolaasti kuin ennen.
Jännää, että hänen alttosoundinsa on paksuntunut takavuosien heleydestä ja sekin, että hän soitti ainakin Kokossa aika paljon alarekisterissä, mikä aiemmin oli suorastaan harvinaista hänelle.
Jeff Denson osoitti olevansa taitava basisti ja sympaattinen laulaja, joka myös on selvästi perehtynyt tarkasti Leen uran vaiheisiin ja myös kunnioittaa häntä. Lee itsekin on ihan henkisesti edelleen skarpissa kunnossa. Hauskaa oli lounaalla kuulla muisteluita hänen ensimmäisiltä Euroopan-käynneiltään lähes 70 vuotta sitten ja jopa ilkeitäkin luonnehdintoja altistikollegoista.
Uskon Kokon yleisö ymmärtäneen tilaisuuden ainutkertaisuuden. Se oli tullut kunnioittamaan pitkän elämäntyön tehnyttä hienoa muusikkoa eikä vaatimaan häneltä suorituksia. Uutta tilaisuutta tähän tuskin tulee.
Jeff Denson Trio & Lee Konitz Koko Jazz Clubilla 1.12. 2016: Lee Konitz, alttosaksofoni ja scat-laulu, Kari Ikonen, piano, Jeff Denson, basso ja laulu, Ronen Itzik, rummut.
