-Kun aloin koota ohjelmistoa tähän konserttiin nelisen vuotta sitten, huomasin lauluvarastostani löytyvän aikaisemmin esittämätöntä materiaalia jopa 90-luvulta, kertoi Laura Sippola. Vaikka olen singer-songwriter, kaikki kappaleet eivät vaan istu itseni esitettäväksi.
Sippolalta on julkaistu seitsemän albumia. Viimeisin singlejulkaisu on AURAL-taiteilijanimellä syyskuulta 2022. Single on Syyskuu. (https://spotify.link/FnuTDl5rKyb). Kappale edusti konsertissa Sippolan sävellyskynän tuoreinta kärkeä.
Projekti käynnistyi syksyllä 2019. Sippola alkoi koota Espoo Big Bandin taiteellisen johtajan, Marzi Nymanin, kanssa sävellyskonserttinsa ohjelmistoa. Sippola avasi konsertin käsiohjelmassa miten hänellä tuntui syntyvän musiikintekijänä kaksi erilaista linjastoa: lauluntekijämusiikkia omaan artistikäyttöön, sekä teatraalisia estradikappaleita ilman tietoa siitä, kuka niitä tulisi esittämään. Käsillä olikin unelmien täyttymys. Sippolaa yllätti, kuinka valtavan innoissaan iso työryhmä aina sovittajia ja soittajia myöden projektista oli.

Espoo Big Bandin työskentelytapaan kuuluu April Jazz -festivaalin kotiorkesterina toiminen. Lisäksi vuoden mittaan tuotetaan uutta big band -materiaalia levyille ja erilliskonsertteihin. Yleensä kyseessä on instrumentaalisävellykset, harvemmin sanoitettuina. Laulusolistien ja big bändin yhdistäminen luo musiikin sovittajille haasteita, miten saada laulusolistin tulkinnalle tilaa ja soittajille haastavaa soitettavaa. Laura Sippolan 17 kappaleen nuottinippuun oli tarttunut neljä ammattitaitoista sovittajaa ja näin syntyi monipuolinen sävelkimara, joka kesti reilut kaksi tuntia.

Kaikkien hyvin vielä muistamista syistä konsertti oli siirtynyt muutamalla vuodella. Ohjelmisto oli kypsynyt ja edellisellä viikolla kertaalleen Tapiolassa esitetty ja nyt oli Porvoon vuoro. Säveltäjä itse riemuitsi ja avasi kappaleiden taustoja. Laulusolistit esittivät kappaleita soolona ja yhdessä. Marzi Nyman piti homman kasassa. Tuntui että neljän sovittajan kesken olisi syntynyt kisa, kuka saa lauluista irti eniten tehoja ja dynamiikkaa. Konsertin ensimmäisten biisien jälkeen volyymi asettui sopivalle tasolle.

Jouni Kannisto on lauluyhtye Club For Fiven tenori ja hänellä kyllä kauniisti soivaa ylärekisteriä riittää. Laura Voutilainen on omimmillaan soul-diivana, joka saa lisäpotkua suurelta orkesterilta tavalla, josta itsekin iloitsi. Lauluntekijätohtori Sippola istui flyygelin takana ja löysi sovituksista tilaa myös muutamille musikaalisille pianofilleille. Laulamisen hän jätti tällä kertaa illan solisteille.

Espoo Big Band toimii projektipohjalla, kuitenkin vuodesta toiseen varsin kiinteällä kokoonpanolla. Sektioissa istui tuttuja naamoja, jotka hymyistä päätellen olivat ottaneet haasteen jälleen mielihyvin vastaan. Instrumentaalisooloja oli ripoteltu tasaisesti. Trumpettisektiosta Kalevi Louhivuori soitti pari tulista vetoa paikaltaan ja Gunu Karjalainen orkesterin edessä. Molemmat poikkeuksellisesti ilman lippahattua, herrasmiehiä kun ovat ja paikalla oli kaksi Lauraa.
Fonisooloja tiputtelivat ainakin Ville Vannemaa ja Petteri Hietamäki. Kitara soi, säröä soi, eikä niin hiljaa Tuomo Dahlbomin käsittelyssä. Ja Laukkas-Pekka tuli myös orkesterin eteen ja sammutti pasuunasoolollaan kappaleen Laula lintunen, jonka sovituksessa fonit ja pasuunat soivat 70-luvun kaihoa. Eskelisen Ramin rumpuintrot saivat muutamassa kappaleessa koneiston liikkeelle.

Lauran kappaleissa tekstit elävät yhdellä tasolla ja toisella tasolla saattaa kulkea niitä tukeva irrallinen tarina. Tärkeää on saada sanoista selvää. Taustoja avaavat välijuonnot olisivat voineet olla pidempiä, senkin uhalla, että joku kappale olisi jäänyt kokonaisuudesta pois. Solistien vaihto loi hieman rauhattomuutta heidän kipittäessään punaisissa kengissään lavan reunasta toiseen. Marzin läsnäolo toi esityksiin rauhallisuutta ja säveltäjä jakoi spiikeissään onnellisuutta siitä, että konsertti saatiin vihdoin toteutettua.
1. Ei mikään voi olla sen parempaa, MN
2. Onnela, MH
3. Eleonora, SK
4. Mies, MH
5. Romantiikan alkeet, AR
6. Thelma ja Louise, MN
7. Faarao, AR
8. Jos mä oisin mä, AR
VÄLIAIKA
9. Kurjen selkään, SK
10. Laula Lintunen, SK
11. HC-mies, SK
12. Kaunis mieli, AR
13. Aika kuluu, MH
14. Syyskuu, MH
15. 14 naulaa, SK
16. Kiitos kun saan rakastaa MN
—
17. Huoltoasemalla, AR
Sävellykset ja sanoitukset Laura Sippola, Jos mä oisin mä säv. Laura Sippola ja Jouni Kannisto
Saksofonit:
Ari Jokelainen, Petteri Hietamäki, Jussi Kannaste, Ville Vannemaa, Janne Murto
Pasuunat:
Heikki Tuhkanen, Valtteri Malmivirta, Pekka Laukkanen, Mikko Sinivalo
Trumpetit:
Tero Lindberg, Sami Pöyhönen, Mikko ”Gunu” Karjalainen, Kalevi Louhivuori
Rytmisektio:
Laura Sippola, piano, Tuomo Dahlblom, kitara, Vesa Ojaniemi, basso Rami Eskelinen, rummut
Sovitukset:
Mikko Hassinen (MH), Sampo Kasurinen (SK), Artturi Rönkä (AR), Marzi Nyman (MN)
1.4.2023 Porvoon Taidetehdas (29.3.2023 Tapiola-sali)
Laura Voutilainen ja Jouni Kannisto
Espoo Big Band, Marzi Nyman, kapellimestari