Ladies & Gents Kantri PubissaPasuunisti Pekka Leanderin johtamassa yhtyeessä soittivat Veikko Hakkarainen pianoa, Simo Pinomaa sopraano- ja tenorisaksofonia, Jussi Turhala rumpuja, Jan Vaaka perkussioita sekä Jorma Katramaa tuurannut Sampo Tiittanen kontra- ja sähköbassoa. Laulusolistina heillä olivat Sirkka Keiski ja Merja Saikkonen.
Leander ja Hakkarainen olivat sovittaneet kolmessa noin puolen tunnin setissä kuulemamme kappaleet.

Ensimmäisenä kappaleena kuultiin elokuvamusiikkia Children Of Sanchez saman nimisestä elokuvasta. Sirkka Keiski tulkitsi Hum Drum Bluesin, jonka jälkeen Veikko Hakkaraisen hieno sävellys Sonnet For Ada. Merja Saikkonen lauloi pianon ja kompin säestyksellä Reflections. Pekka Leander tulkitsi pasuunalla elektronisesti vahvistettuna Kentucky Oysters.
Maittavan iltapalan jälkeen Sirkka tarjoili jälkiruokana Black Coffee. Veikko Hakkaraisen sävellyksessä Betonimyllärin LVI Blues hän soitti pianon lisäksi myös sorkkarautaa vasaralla. Merja lauloi seuraavaksi Here I Come Again. Sirkka tulkitsi hienon E. Ahbezin Nature Boyn ja tauolle mentiin Merjan Going Back To New Orleans myötä.

Kolmas ja ratkaiseva setti alkoi Concierto De Aranjuezilla instrumentaalisesti. Sampo Tiittanen soitti viisikielisellä sähköbassolla intron ja soolon kappaleeseen Black Trombone.
Merja lähetti keittiöön terveisiä Broken Down Kitchen Bluesilla. Seuraavaksi kuulimme hienon version John Lewisin Djangosta. Viimeisenä kappaleena Merja tulkitsi Henri Mancinin Vaaleanpunaien pantteri leffa-musiikkia It Had Better Be Tonight .
Pekka luovutti lahjukset illan isännälle Eko Kauppiselle, jonka jälkeen encorena kuulimme Thelonius Monkin Round Midnight Juice Leskisen suomenkielisin tekstein Vain öisin Sirkan hienona tulkintana.
Seuraavan kerran jazz soi Kantri Pubissa Viitajameissa 5. maaliskuuta 19.00- 22.00