Jazzlaulajien äänestyskärjessä jo pitkään olleen Kurt Ellingin osaamisella on Suomessakin hyvä kysyntä. Reilut kaksi vuotta sitten oman yhtyeensä kanssa täällä ensimmäistä kertaa käynyt Elling täytti jälleen Savoy-teatterin ollessaan nyt UMO:n solistina.
Elling on kiistattoman taitava laulaja, joka hallitsee hyvin myös scat-improvisoinnin. Perusäänialaltaan mies on baritoni, joka pystyy prässäämällä nostamaan äänensä hyvinkin ylös melkein falsettikorkeudelle. Tosin miehen ääni ei ole kovin kaunis. Se on sävyltään aika kylmä ja metallinenkin. Lämmön puutteen Elling korvaa selkeällä tekstien tulkinnalla ja vahvalla svengillä.
Live-levyillään ja edellisessä Suomen-konsertissaan Elling on osoittautunut mainioksi improvisoijaksi, jota hänen taitava yhtyeensä seuraa joustavasti miehen lisäillesssä choruksia improvisoiduissa osuuksissaan. Big bandin kanssa tällainen ei onnistu, sillä sovitukset ovat ennakkoon valettu muotti, johon solistin on sopeutettava osuutensa. Siksi Elling saikin esitellä enemmän crooner-puoltaan, vaikka sovituksissa oli paikoin tilaa myös vapaamuotoisemmalle ilmaisulle.
Konsertissa kuultiin oli pikkuyhtyeenkin kanssa esitettyjä kappaleita, mm. herran bravuurinumero Nature Boy ja Beatles-ikivihreä Norvegian Wood. Mutta pääosa kappaleista oli uusiksi sovitettuja ikivihreitä, joille tuoreutus oli tehnyt selvästi hyvää. Jazzillisesti kunnianhimoisin kappale oli Bob Mintzerin sovittama John Coltranen A Love Supreme-kokonaisuuteen sisältyvä Resolution, jonka Elling oli itse sanoittanut jonhendrics-tyylisellä näppärällä tekstillä. Tässä kappaleessa Elling pääsi itsekin kunnolla irti ja osoitti pystyvänsä huippusoittajien veroiseen improvisointiin.
UMO soitti odotetun laadukkaasti. Myös tutut solistit (Pettinen, Saarti, Järvelä, Salminen ym.) hoitivat osuutensa tyylikkäästi.
