Lappeenranta Jazz Clubin jazzvuosi 2016 käynnistyi Kasperi Sarikoski & Nuance-yhtyeen konsertilla torstaina 28. tammikuuta ravintola Kolmessa Lyhdyssä. Konsertti kuului Suomen Jazzliiton kahdeksan keikan kiertueeseen.
Kasperi Sarikosken vetopasuunan lisäksi Nuancessa soittivat nuoret soittimiensa taitajat; Artturi Rönkä Roland-sähköpianoa, Fender Rhodesia sekä Sequential Prophet 6-analogisyntetisaattoria, Jere Haakana sähkökitaraa, Vesa Ojaniemi kontrabassoa ja koskettimilla ohjattua bassosyntetisaattoria, Kasperin nuorempi veli Jonatan Sarikoski rumpuja. Yhtye oli varustettu runsain sähköisin soittimin, jopa pasuunan tehoa oli lisätty elektronisin kaikulaittein. Salin äänentoistosta vastasi kiertuemanageri/ ääniguru Kimmo Antikainen.
Konsertin ohjelmistossa oli Kasperi Sarikosken säveltämiä kappaleita viime keväänä ilmestyneeltä Kasperi Sarikoski & Nuancen debyyttialbumilta Essence sekä muutamia uudempia kappaleita. Ensimmäisessä setissä kuulimme kappaleet The Payment, Essence sekä Greenwood, jonka sävellystyöhön oli Jonatan ottanut osaa. Uudenpaa tuotantoa edusti The Janitor-kappale.
Toinen setti käynnistyi sähköisellä Predator biisillä, jonka jälkeen pari uutta kappaletta Stream ja Rails. Kuulimme myös hienot kappaleet Are You Going ? sekä First Day of Summer. Yhtye oli harjoitellut biisit huolella ja kiertueen toiseksi viimeisessä konsertissa soitto sujui mallikkaasti. Kasperin hienojen pasuunasoolojen lisäksi kuulimme Artturin taidokasta työskentelyä koskettimilla, Jeren kauniita kitarariffejä, Vesan jykevää kontrabasson soittoa ja Jonatanin rumpujen rytmittäessä niitä. Hienon konsertin lopuksi kuulimme encorena uunituoreen Goodbye-kappaleen.