Ankeaa marraskuista harmautta. Arkuutta päätään nostavan koronapeikon edessä. Siinäkö syitä siihen, että keväällä käynnistyneen Lahti Jazz Clubin järjestyksessään kuudes klubi-ilta jäi viime viikolla hieman kävijätavoitteistaan?
Artisteista se tuskin jäi kiinni, sillä trumpetistivelho Kalevi Louhivuori toi Teerenpelin lavalle nimekkään kvartettinsa. Rummuissa kuultiin bebop- ja hard bop -henkisessä ohjelmistossa kotonaan olevaa Aleksi Heinolaa, bassossa Pariisissa vietetyn opiskelijavaihtovuoden jäljiltä kotimaahan palannutta Filemon von Numersia ja pianossa edellisviikolla Jazzliiton uudella Taimi-palkinnolla huomioitua nuorta Joonatan Henrikssonia.
Puolentoista tunnin mittaisesta setistä tuli alusta lähtien melkoista ilotulitusta. Rummuista ja bassosta hyvää tukea saaneet ja ilman nuotteja soittaneet Louhivuori ja Henriksson kunnostautuivat vuorovedoin solisteina ohjelmistossa, jonka ajallinen kaari ulottui 1930-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Toki yksi tuoreempikin kappale kuultiin, kun kvartetti soitti Louhivuoren Freddie Hubbard -pastissin Crise Louhivuoren kvintetin taannoiselta Almost American Standards -albumilta.
Iltaan mahtui muutama kaikille tuttu standardi, mutta pääpaino oli hyvällä maulla tehdyissä nostoissa hieman vähemmän kuluneista kappaleista.
Jo avausbiisi näytti suuntaa, kun kvartetti nosti kytkintä Cedar Waltonin Fantasy in D:llä (Ugetsu). Frank Rosalinon jazzvalssi Blue Daniel voitaneen lukea samaan joukkoon, samoin vaikkapa Jimmy Van Heusenin It Could Happen to You (jossa Henriksson vaihtoi klarinettiin ja Louhivuori pianoon), vauhdikkaassa uptempossa soitettu Kivisten ja Sorasten teema sekä setin lopuksi kuultu Herbie Hancockin One Finger Snap. Tutumpaa osastoa puolestaan edustivat Wayne Shorterin One by One, Rodgersin ja Hartin My Funny Valentine ja George Gershwinin I Got Rhythm. Kahdessa viimeksi luetellussa kappaleessa Louhivuori myös lauloi.
Louhivuori tunnetaan kyvystään säilyttää rentous tiukimmissakin paikoissa. Tuo taito välittyi myös välispiikeissä, joissa Louhivuori löysi nopeasti yhteisen aaltopituuden yleisön kanssa. Setin loppupuolella tunnelma oli katossa. Lahti Jazz ry:n aktiivit saivat tyytyväisinä ottaa vastaan kiitoksia onnistuneesta illasta niin vakiokävijöiltä kuin paikalle ensi kertaa löytäneiltäkin.
Loppuilta vietettiin jo tutuksi tulleeseen tapaan jamien merkeissä ja Louhivuoren kvartetin saatellessa hommaa käyntiin. Tällä kerralla jamittelijoita ei ollut tungokseksi asti, mutta laatu korvasi määrän, kun paikalle saapui Lahden musiikkielämään vahvan jalanjäljen usean vuosikymmenen aikana jättänyt Martti Peippo, tuttu esimerkiksi Lahden kaupunginteatterin luottomuusikkona.
Peippo on Gerry Mulliganin jäljillä kulkiessaan hankkinut äskettäin Yhdysvalloista käytetyn Conn-baritonifonin, jota nyt kuultiin ensi kertaa. Meno oli tuttua Peippoa, notkeaa ja sävykästä. Huipentuma koettiin Take the A Trainissa illan kallistuessa lopuilleen. Peippo soitti soolon, jossa chorukset ja maukkaat lickit seurasivat toinen toistaan usean minuutin ajan. Vieraisille tulleen kvartetin jäsenetkin taisivat alkaa luoda paikalliseen taitajaan arvostuksesta kieliviä katseita – ja hyvästä syystä.
Louhivuoren kvartetin jäsenet elävätparhaillaan jännittäviä aikoja. Louhivuori itse on ollut studiossa hiljaiseloa viettäneen Northern Governorsin kanssa, minkä lisäksi Louhivuoren kvintetiltä on tulossa ulos uusi albumi. Heinola on saanut työluvan Yhdysvaltoihin ja on suuntaamassa New Yorkiin vaikutteita ja kokemusta hakemaan. Henrikssonin saama Taimi-palkinto puolestaan on tuomassa mukanaan työtilaisuuksia. Tiedossa on esimerkiksi Pori Jazz -keikka ensi kesäksi omalla yhtyeellä.
