Esa tekee tutkimusmatkoja myös saksofoni-kitara-rummut yhdistelmällä, jolloin kitaristina toimii free -muusikkona hyvin tunnettu eestiläinen Jaak Sooäär.
Turun Seudun Musiikkiopistossa saimme eilen kuulla erikoista improvisoitua musiikkia kahden eri trion toimesta. Kyseessä oli sveitsiläis-suomalainen kulttuurivaihtoprojekti, joka käynnistyi Sveitsissä keväällä 2012. Tässä ns. “double-bill” ohjelmakokonaisuudessa, kuten Pietilä asian ilmaisi, esiintyi kaksi trioa erikseen ja yhdessä. Ensimmäinen setti koostui Esa Pietilä Trion noin puolituntisesta soitosta, johon sitten yhtyi sveitsiläinen Potage du Jour -trio.

Toisen setin aloittaneen sveitsiläistrion kokoonpano oli selkeästi erilainen, flyygelin koskettimilla sormiaan juoksutti Christoph Baumann, altto- ja sopraanosaksofonia puhalsi Jürg Solothurnmann ja Franziska Baumann hoiti lauluosuudet tai oikeastaan hän ei varsinaisesti laulanut, vaan käytti ääntään.
Pietilän kolmikko tuli mukaan setin puolivälissä. Saimme kuunnella lähes kaksi tuntia kestäneessä konsertissa vapaasti hengittävää paikan päällä siinä hetkessä soitettua kokeilevaa musiikillista äänikuvailua.

Esa Pietilän vetämän kolmikon musiikillinen seikkailu hakee rakennuspalikat Esan “löyhästi” rakennetusta sävellystyöstä. Sen ympärille trio nivoi vapauttavat, lähtökohtaisesti paikan päällä, improvisoidusti “palikoidut” vapaat jazzpyörteet. Pohjoismaalaisen freejazzin henki korostui soittamisessa, mikä löytyi sen hetken ajatusten ja ideoinnin pohjalta. Äänikuvat syntyivät spontaanisti free-pulssista, missä syke ei välttämättä syntynyt yksinomaan rytmin kautta. Irralliset eri soittimien äänimuodostelmat yhdistyivät yhtenäiseksi nipuksi, mistä koostui esityksen kokonaisvaltainen äänikuvailu. Esan puhdas melodinen puhallus yhdistyi Villen käärmemäiseen sorminäpräilyyn basson varressa tiukasti ja Mika naulasi rumpusetin takana valmistelematta kevyet, mutta tiiviit rytmikuviot. Välillä hauskan performanssisen muodon saaneet huopapalikkasulkeiset “hutilyönteineen” ja äänitorvineen toivat mukaan teatterimaisen ilmapiirin.

Potage du Jour -yhtyeen perustaminen ajoittuu jo yli 10 vuoden taakse, vuoteen 1999, jolloin heidän epävirallisesti pitämänsä soittosessio osoittautui niin jännittäväksi, että he päättivät jatkaa saman tien näin muotoutuneena kokoonpanona. Kaikki jäsenet ovat säveltäjiä ja omalla alueellaan äänimaailman luomisen vapaita tyylejä ihannoivia esiintyjiä. Heille ei ole mikään tuntematon mahdotonta, vaan kaikki ajattelevat ja toimivat omaehtoisen rakentavasti monissa muissakin projekteissa. Vuorovaikutteinen esittämistyyli ja -malli ovat heidän lähtökohtansa. Yhtyeen esittämisessä musiikillinen kokonaisprosessi on tärkein elementti, johon he keskittyvät ja kehittävät sitä kautta esityksen muotoja sen kuluessa.

Esityksessään he lukivat toisiaan hyvin ja äänet muodostivat kirjavan ja kattavan saudipohjan. Franziskan äänen käyttö muuttui jännittävän ennakoimattomasti vesiputouksen lailla kohisevaksi tyrskyksi, kähisevä ja rykivä hengitys muuttui huohotuksen suhinaksi, mikä leikkaantui hetkittäin kuin partaveitsellä viiltäen puolustukseen valmistautuneen ja hyökkäysvalmiin käärmeen sihinäksi. Hänen monipuolinen äänispektri levisi laajalla sektorilla kehittyen trion kolmanneksi instrumentiksi. Christoph Baumann uppoutui välillä flyygelin kannen alle “virittelemään” kieliä. Valitettavasti tämä vaihe ei kuitenkaan kuulunut soiton seasta juuri lainkaan täysin akustisessa esityksessä. Tätä varten olisi tarvittu hieman vahvistettua äänentoistoa. Se olisi saattanut antaa merkittävää lisävärinää tähän keitokseen.
“Ennen vanhaan varsinkin maaseudulla oli tyypillistä, että ravintolan tarjoilulistassa oli ensimmäisenä mainittu “päivän keitto”. Se oli halvempaa koska se valmistettiin edellisenä päivänä tarjolla olleista aineksista. Se saattoi olla melkoinen yllätys, sillä se oli joka päivä erilainen. Yhtyeen nimi viittaa päivän keittoon, pyrimme yllättämään improvisoimalla ja tuottamaan hyvin ravitsevan annoksen musiikillista elämystä”. Näin kertoi Jürg Solothurmann ennen toisen setin loppuhuipennusta, jolloin kolmen ainesosan keitoksen näytökseen lisättiin kolme lisäainesosaa täydentämään tiistaipäivän keittoannosta.

Yhtyeet muodostivat yhdessä konsertista musiikillisesti täysin ainutkertaisen kokonaisuuden, jollaista ei voi kokea koskaan samanlaisena. Tällaiset esitykset ovat aina parhaimmillaan juuri esityshetkessä. Jokainen, joka on kiinnostunut tällaisesta kahden trion yhdistelmän improvisoidusta musiikista, ehtii tämän vielä kokea tänään, sillä Sellosalissa Espoon Leppävaarassa pidettävä konsertti alkaa klo 19:00.
http://sellosali.fi/en-US/Freedom_Suite_from_Switzerland__Finland_%2826459%29
Potage du Jour Trio