Kaartin soittokunnan after-lockdown käynnistyi upealla Love-konsertilla, jonka solistit Karoliina Kallio ja Pepe Willberg saivat ainutlaatuisen kokemuksen esiintyä 45 soittajan säestyksellä. Kaksi puoliaikaa ja kapellimestaria, 17 teosta ja yksi juontaja Helsingin Konservatorion salissa kertoo illan statistiikasta loput perusasiat.
Kun Atte Blom, Otto Donner ja Christian Schwindt vuonna 1966 perustivat levy-yhtiön ei heidän päissään varmaan tullut mieleenkään että Kaartin soittokunta voisi joskus esittää levyluettelon parhaita hittejä. Love Recordsista tuli Suomen tärkein vaihtoehtoisen ja kaupallisesti marginaalisen musiikin tarjoaja 1970-luvulla. 60 vuotta myöhemmin aika oli kypsä uudelle kattaukselle.
Ohjelmasta löytyy tietenkin vain tuttuja kappaleita. Osan taustat vievät ajatukset aikansa poliittiseen laululiikkeeseen, jonka eturivissä palveli Kaj Chydenius. Laulujen sanat sinänsä ovat maailmaa, rauhaa ja rakkautta syleileviä ja niiden sanoma kestää aikaa edelleen raikkaana ja on tärkeä nykypäivänä.
70-luvun alussa tehtiin perusrokin lisäksi myös kunnianhimoisempaa pop-musiikkia ja progressiivista instrumentaalirockia. Loven listoilta löytyy mm. aikansa huippuyhtye Pepe & Paradisen ensimmäinen albumi, Niin vähän on aikaa, joka koostui alkuperäiskappaleista, joita sen ajan muut levy-yhtiöt eivät olisi julkaisseet.
Kaj Chydeniuksen laulut oli kirjoitettu alun perinkin naislaulajille, jotka esittivät niitä varsin julistavalla äänenvärillä. Karoliinan taustalta muistetaan menestys Tenavatähti-laulukilpailusta Eurovision-laulukilpailuun 2009. Vahva ääni toi näihin kappaleisiin oikeanlaista sointia.
Pepe Willbergin laulurider on pitkä ja ura menestyksekäs. Muutaman vuoden takainen projekti Saimaa-ilmiön kanssa yhdisti Pepen ja Kaartin soittokunnan. Nyt myös 70-luvun hitit olivat saaneet uutta väriä, kun alan parhaat voimat olivat kirjoittaneet sovituksia isolle orkesterille. Pepen lauluääni on puhdas ja kirkas kuin huippulaatuinen teräs. Tutut laulut ovat kestäneet vuodet ja pienet rytmiset muutokset ja tauotukset laulussa pitävät mielenkiintoa yllä. Illan ehdoton huippu oli Procol Harumin Salty Dog, Merimies.
Penny Lanen piccolotrumpettiosuuden soitti Jermu Nyberg kuin olisi valuttanut katosta saliin timantteja. Myös Jermun pari flyygelitorvisooloa palauttivat mieleen Markku Johanssonin, joka oli Paradisen trumpetisti.
Arto Lehtola esiintyi nyt freelanceria ja täydensi saksofonisektiota Selmer-tenorillaan. Vieressäni istunut emerituskapellimestari Elias Seppälä totesi, että Arton soitto on vaan parantunut, kun hän on siirtynyt ykkös-kolmosesta kakkos-neloseen.
Komppi toimi hienosti. Perustalla Miika Jämsän turbo-sousafoni, Oskari Auramon kioski ja Toni Kulkun aina niin näyttävän näköinen kili-kalistus. Rytmiryhmän solistiset soittimet olivat siviilimuusikoiden hallinnassa, kun koskettimia soitti Joonas Kasurinen ja kitaraa Saku Mattila.
Kotilaisen näyttävät liikkeet saivat isossa orkesterissa haluttuja reaktioita aikaan, toisaalta Koskelan pienimuotoinen ohjaus antoi tilaa muusikoille, jotka toteuttivat harjoituksissa sovittua näkemystä ja tulkintaa. Toinen Love-keikka Klaukkalassa taltioidaan 23.4. ja se on nähtävissä Alfa-TV:n kanavalla, kunhan editointi on ehditty tehdä. Alfa-TV onkin ottanut esimerkillisesti asemaa elävän musiikin esittämisessä.
Raine Kasperin luoma rikas äänimaailma ihastuttaa kerta toisensa jälkeen.
Kaartin soittokunta, Love-konsertti, Helsingin Konservatorio, 22.4.2022
