Konserttien, myös jazz- ja viihdemusiikkikonserttien syy voi olla tribute, säveltäjä, aikakausi tai joku muu. Finlandia-talolla Kaartin soittokunnan järjestämän konsertin perimmäinen syy on alkujaan vuodelta 1555. 24. helmikuuta, tuona vuonna, Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa perusti ensimmäiset suomalaiset joukko-osastot Suuren Venäjän sodan yhteydessä. Ja siitä hetkestä päivää on vietetty Suomen maavoimien vuosipäivänä.
Siis loistava syy järjestää ”Kaarti viihteellä” –konsertti, mutta olisihan se Ruotsin kunkku voinut tehdä sen viikon aikaisemmin, tai myöhemmin, niin konsertissa olisi ollut yleisöä tuvan täydeltä, sillä nyt se sattuu aina pääkaupunkiseudun hiihtoloman ajaksi ja moni musiikin ystävä on silloin mäessä.
Muutama viikko sitten sama sali oli täpötäynnä, kun vietettiin Mannerheimin syntymän 150-vuotissyntymäpäiväjuhlaa konsertin muodossa. Niin kuin hyvin saattaa arvata ohjelma ei ollut kovinkaan viihdepainotteinen, mutta lähes kaksituntisen, ilman väliaikaa soitetun, konsertin kaksi helmeä oli ruotsalaisen Tove Dahlbergin laulamat kaksi kappaletta. Käsittämättömän upeasti laulanut oopperasopraano herkistyi hienosti myös viihteellisemmän musiikin parissa.
Maavoimien vuosipäiväkonsertti oli kolmas sarjassaan. Kaksi aikaisempaa pidettiin Tapiolassa ja Hyvinkäällä samalla ohjelmalla. Orkesterin omien solistien lisäksi konserteissa esiintyi kaksi lahjakasta laulajatarta, joiden sukunimi Hietanen vie ajatukset aivan oikeaan suuntaan ja etunimet ovat Iina ja Roosa.
Viihteellisen ohjelmakokonaisuuden suunnittelu ja kokoaminen vaati aika tavalla työtä. Nyt ilta oli jaettu perinteellisen puhallinmusiikin, big band –jazzin, pop- ja elokuvamusiikin kesken.
Onnistuneesti, mielenkiinto ei herpaantunut. Massiivista kokoonpanoa johtivat vuorovedolla Pasi-Heikki Mikkola ja Ville Paakkunainen, kumpikaan ei tullut toiseksi.
Ennen tervehdyssanoja on aina syytä soittaa alkumarssi. Nuottiarkistosta löytyisi valittavaa vaikka millä mitalla, mutta nyt aloitettiin Pasi-Heikki Mikkolan johdolla hänen omalla 6/8-marssilla, Päämajakaupungin kaikuja. Klassinen kolmiosainen marssi, vähän Sousa-tyyliin, eteni hyvin alusta loppuun. Trio-osan melodia kantoi ensin pienemmillä soittimilla ja toinen värssy sitten paksulla päällä, molempia piristi pirteä piccolo, jota lirutteli Ilkka Eronen.
Maavoimien komentajan, kenraaliluutnantti Seppo Toivosen, perusteellisen historiakatsauksen jälkeen jatkettiin muutaman kappaleen verran puhallinkirjallisuuden sävelaarteiston merkeissä. Adam Gorbín Awayday ja Timo Forsström Kaupungin ääniä täyttävät paikkansa konserteissa tutumpia kappaleita odotellessa.
Solistit Iina ja Roosa saapuivat toinen toisensa jälkeen ensimmäisen setin aikana ensimmäisiin kappaleisiinsa. Elokuvasta Belle ja Sebastian tunnetun, pienen pojan äänellä lauletun kappaleen Lintu esitti Roosa. Suomalaiset sanat Daniel Whiten sävellykseen oli laatinut Hilkka Nortamo ja Roosa kertoi kokevansa ne hyvin omakohtaisesti.
Iina tulkitsi Lasse Kurjen ja Laura Närhen Mä annan sut pois –kappaleen hienosti. Illan ensimmäisen flyygelitorvisoolon soitti markkujohanssonmaisesti Jermu Koivukoski, niinkuin myös toisen setin Cats-sikermän Memories-teemassa. Moni osaa soittaa trumpettia, mutta kaikki eivät flygaria.
Ennen väliaikaa soitettu Karl L. Kingin The melody stop march, teki tehtävänsä ennen väliaikaa.
Iina ja Roosa pääsivät todella vauhtiin konsertin toisella puoliskolla. Adelen Skywall (Roosa) ja käsittämättömän hauska parodiakappale 14G aloittivat siskosten kilvoittelun yleisön suosiosta. (14G on hauska kappale, jossa laulaja joutuu laulamaan kolmessa eri genressä ja Iina teki sen upeasti). Kannattaa tsekata juutuubista hakusanalla 14 G.
Asiaan
Illan konsertissa oli neljä big band – numeroa. Eri aikakausilta. Big bandin käyttö on tietenkin aikakausiriippuvaista. Jos kappaleita lähestyy aikakausijärjestyksessä, niin Toivo Kärjen Why Nameless, Markku Johanssonin sovittamana, edustaa swing- eraa puhtaimmillaan. Rhythm changes –koorus tarjoaa huiman määrän mahdollisuuksia kirjoittaa teemaa.
Ilmeisesti Pasi-Heikin partituurissa luki so fast than possible ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Riitta Paakin ensimmäinen chorus vei bändin mennessään. Soolot soitettiin lisäksi kitaristi Saku Mattilan ja varusmies, tenorifonisti Casimir Ekmanin ja rumpali Oskari Auramon toimesta.
Jukka Linkola teki vakuuttavaa työtä 70- ja 80 –luvulla oktetin ja UMO:n kanssa ja Friends oli tuon aikakauden kaunis tuotos. Saku Mattila tarjosi varmaa lähestymistapaa ja Casimir Ekman päästeli tenoristaan räkää oikein tuutin täydeltä.
Rintamahaitaristi Toivo Kärki oli mukana toisellakin sävellyksellä, Rakasta kärsi ja unhoita (sov. Markku Johansson). Arto Lehtola on Kaartin soittokunnan jazzeimpia muusikoita.
Niinpä hänelle oli langennut vastuu mainitusta ja Unto Monosen Lapin tangon (sov. Vellu Halkosalmi) solistiosuuksista. Arton alttofoni soi kauniisti ja teemat saivat arvoisensa tulkinnan.
Konsertin päätti Hietasen sisarusten ilotulitus. Pointer Sistersia ja ylimääräisenä Kaartin soittokunnalle omistettu It´s raining men olivat hieno lopetus.
PS. Olipa hienoa istua Finlandia-talossa, kun edellisellä rivillä istui Remu Aaltonen. Herralla svengasi ja välillä kuului hyminää (Catsin Memories) ja Why Namelesisn lopussa Yeah.
