Jutta Virtanen on opiskellut Metropoliassa nelisen vuotta ja opintojen loppukonsertti järjestettiin Metropolian Arabia-salissa torstaina 4. toukokuuta 2023. Konserttiin saa itse valita ohjelmiston ja se vastaa B-tutkinnon taiteellista osaa. Jutta saa opintojen päätteeksi soittotaidon lisäksi musiikkipedagogin paperit. Hienoa oli myös, että kyseessä oli toinen trumpettitutkinto lyhyen ajan sisällä ja tutkintokonsertissa kuultiin jazzia.

Kuopiosta tulee trumpetisteja
-Asuin kaksikymmentä vuotta Kuopiossa ennen kuin muutin Helsinkiin. Meillä oli kotona jonkinlaiset sähköurut, joilla opettelin soittamaan korvakuulopohjalta. Kuopiossa on kolmessa koulussa musiikkiluokkia ja halusin itsekin päästä sellaiselle. Kouluni oli Rajalan koulu, kaksi muuta ovat Haapaniemen koulu ja kuuluisin varmaan Pohjantien koulu.
-Rajalan koulussa oli yksi musiikkiluokka ja aloitin siellä 9-vuotiaana. Kaikkien piti valita puhallinorkesterisoitin, jota alkaa soittamaan. Joka vuosiluokasta koottiin oma puhallinorkesteri. Alun perin olisin halunnut aloittaa huilun tai klarinetin soiton, mutta pienten käsieni vuoksi minulle annettiin vaihtoehdoiksi trumpetti tai käyrätorvi, jotta sormeni yltävät venttiileihin. Päädyin valitsemaan trumpetin ja olen ollut sittemmin tyytyväinen valintaani.
Opettajat
-Olin pääasiassa Harri Ulmasen oppilaana ja kävin lisäksi vuoden verran Jaakko Gummeruksen tunneilla. Lukion jälkeen pääsin jatkamaan konservatorioon ja siellä instrumenttimaikkana oli myös Harri. Improvisointia opetti jonkin verran Pauliina Pohjolainen. Siellä suoritin D-tutkinnon.
-Metropoliassa opettajinani ovat toimineet Tero Saarti ja Teemu Mattson. Sain jakaa opetusminuutit kahdelle opettajalle.
Bändit
-Kouluaikoina soitin erilaisissa orkestereissa koulun juhlissa ja muualla. Meillä oli lukiossa bändi, jonka kanssa soitimme Ricky-Tick Big Bandin Talutushihnassa-biisin, jonka kautta löysin kyseisen bändin. Etenkin lukioaikana kuuntelin paljon heidän musiikkiaan ja se oli oma ensikosketukseni big band -musiikkiin. Pääsimme myös mukaan tekemään yhteistyötä kaupunginteatterin kanssa. Konsalla kului kaksi vuotta monenlaisten proggisten parissa ja pyrin sieltä suoraan Metropolialle, josta olen nyt valmistumassa.
Esikuva / mitä kuuntelet
-Kävin kymmenisen vuotta sitten kuuntelemassa Kuopiossa Jukka Eskolan keikan, joka teki minuun vaikutuksen. Hän onkin ollut siitä lähtien yksi esikuvistani esikuvistani trumpetinsoitossa. Oman soiton kannalta tärkeitä artisteja ovat myös muun muassa Chet Baker, Freddie Hubbard ja Roy Hargrove, joita on tullut kuunneltua paljon. Myös Big Band -musiikki on lähellä sydäntä ja sieltä puolelta suosikkina on Count Basien bändi.
Orkesterit / Bändit
-Olen Helsingissä asuessani päässyt soittamaan muun muassa Ladies First Big Bandissa, HOS Big Bandissa, Boston Promenadessa, Great Helsinki Swing Big Bandissa ja Sointi Jazz Orchestrassa.
-Sain myös kuukauden pestin Ilmavoimien big bändin kesäkiertueelle. Se oli tosi opettavaista ja siellä opin, miten kovaa nelosstemmaakin tulee soittaa.
Soittimet / suukappale
-Alussa soitin koulun lainatorvella. Aina kun joku vanhempi soittaja lähti orkesterista eteenpäin, sain paremman trumpetin. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen ostin lahjarahoilla ensimmäisen oman trumpetin.
-Nyt käytössä on B&S Challenger MBX trumpetti ja suukappaleena Shilke 12A4A. Flyygelitorvi on Yamahan Bobby Shew -malli eli YFH-8310Z.
Tutkintobiisit /bändi
-Raadissa oli paikan päällä Tero Saarti ja Jukka Eskola ja striimin välityksellä mukana oli Antti Rissanen ja sain heiltä arvokasta palautetta suullisessa muodossa, numeroitahan ei enää nykyään anneta.
-Bändissä soittivat Markus Holthoer pianoa, Topias Kavasto bassoa, Joona Raitakari rumpuja ja Sakurako Ishiyama alttosaksofonia. Biisit olin poiminut Roy Hargroven kolmelta eri albumilta: Roy Allan, A Day In Vienna, Starmaker, Trust, Strasbourg / St. Denis, I’m Not So Sure, Nothing Serious
Tutkinnon kirjallinen osuus
Tutkintoon kuuluu tietysti myös kirjallinen osuus ja Jutta teki sen jokaiselle trumpetistille tärkeästä aiheesta: Trumpetistin ergonomia: Harjoitteita soittoasennon rakentamisen ja soittamisen edistämiseksi. Opinnäytetyö on ladattavissa hakusanoilla Jutta Virtanen Theseus. Siinä on ajattelemisen aihetta jokaiselle trumpetistille ja myös muille puhallininstrumenttia soittavalle.
Linkki https://www.theseus.fi/handle/10024/792461
Jutta on tiivistänyt tärkeän aiheen napakasti yhteenvedossa: Opinnäytetyöni tavoitteena oli kehittää mahdollisimman helposti lähestyttävä tietopaketti trumpetistin hyvästä soittoasennosta ja hengityksestä ja tehdä näitä asioita tukevia harjoitteita, jotka olisi helppo toteuttaa oikein ilman merkittävää kehontuntemusta. Lisäksi halusin lisätä tietoa siitä, mitä trumpetinsoitto vaatii soittajan keholta.
-Tuloksena kävin läpi mistä trumpetistin soittoasento koostuu ja kuinka soittaja voi itse analysoida ja korjata asentoaan. Lisäksi kävin läpi trumpetinsoiton kannalta olennaisimpia lihaksia ja esittelin harjoitteita, joiden avulla niitä voi vahvistaa.
-Kehittämieni harjoitteiden taustalla on lähteiden lisäksi omaa kokemusta, joka ei varmastikaan päde jokaiseen tämän opinnäytetyön lukijaan. Ihmisten kehot ovat erilaisia ja eri harjoitteet sopivat eri henkilöille.
-Oma opinnäytetyöni tarjosi vain pintaraapaisun hengittämisestä. Hyvä jatkokehitysidea olisi kirjoittaa siitä laajemmin ja kehittää hengitysharjoituksia. Siitä aiheesta en ole törmännyt suomenkieliseen teokseen. Myös ansatsi ja äänenmuodostus jäivät pois opinnäytetyöstäni aihetta rajatessani. Hyvä aihe opinnäytetyöhön tai johonkin muuhun tutkielmaan voisikin olla hengitys, ansatsi ja äänenmuodostus.
Tulevaisuus
Jutta soitti ohjelmiston ulkoa ja hankalat teemat sujuivat notkeasti. Jutan soundi sopi hyvin yhteen Ishiyaman alttofonin kanssa ja varmaan soveltuu jatkossa erilaisiin proggiksiin. Soolojen rakenne säilyi hyvin ja Jutta otti sopivasti riskejä seuratessaan kompin työskentelyä.

-Olen opettanut ja keikkaillut koulun ohella ja aion jatkaa samalla linjalla myös valmistuttuani. Toiveena olisi päästä soittamaan mahdollisimman paljon big bändeissa ja teattereissa. Aika lailla kaikki keikkailu on mielekästä, mutta nämä ovat omimpia juttuja. Katson mitä tulevaisuus tuo tullessaan.