Helsingin Sanomissa julkaistu ilmoitus konsertista otsikolla ”Tulevia standardeja” lupaili mielenkiintoista keikkaa. Savoy-teatterissa Jussi Lampela Nonet solisteinaan Aili Ikonen ja Maria Ylipää.
Jussi Lampela on koonnut erilaisia ohjelmakokonaisuuksia milloin vanhojen standardien ja niiden uusien sovitusten, milloin kokonaan uusien sävellysten ja vierailevien tähtiartistien kanssa. Keskiviikkona 13.9 teemana oli kaksi laulajatarta ja lähes koko keikallinen omia, uusia sävellyksiä, joiden sanat olivat Heimo Hatakan sulkakynästä syntyneitä.
– Kun puhutaan jazzstandardeista, viitataan usein n. 1910–20-luvulta eteenpäin vaikuttaneeseen amerikkalaiseen perinteeseen, kappaleisiin joiden alkuperä on useasti ollut ajan musikaali-ja elokuvanäytöksissä. Usein näiden kappaleiden taustalla vaikutti ammattiinsa koulutettu säveltäjä, eivätkä nämä kappaleet olleet alkuperäisessä muodossaan usein tarkoitettu jazzmusiikiksi ollenkaan.
– Jos kappaleesta tuli suosittu, se päätyi myös jazzmuusikoiden korviin jotka etsivät uutta esitettävää materiaalia. Kaikkein suosituimmat kappaleet kestivät erilaisia käsittelytapoja, ja monet ajan suosikkisävelmistä jäivät näin elämään uutta elämäänsä standardina erilaisissa muodoissa.
Säveltäjä Lampela on siis edellä olevan perusteella sisäistänyt jazziskelmäkirjallisuuden perusolemuksen kirjoittaessaan tekstin ohjelmalehtiseen.
Kun ajattelee kaikkia säveltäjien aivoituksista nuottipaperille kirjoitettuja melodioita ja vertaa koko massaa vaikkapa jäävuoreen, niin olisiko joku Stardust, Night and Day tai Ranskalaiset Korot sen jäävuoren huipulla olevan nuppineulan kärki. Jääkö kappale elämään heti ensi esityksen jälkeen, tai löydetäänkö se vuosikymmenten jälkeen, on asia, jota ei koskaan etukäteen voi tietää. Ei sitä ole varmaankaan tiennyt Hoagy Carmichael, eikä Erik Lindström.
Konsertti koostui 15 kappaleesta, joista ensimmäinen oli lainaa ja todellinen jazzkirjallisuuden klassikko St. Louis Blues. Jussi oli laittanut soinnutuksen uusiksi, säilyttäen kuitenkin W.C. Handyn kirjoittaman rakenteen. Blues käynnistyi New Orleans -henkisellä street beat – rummutuksella. Jussi Lehtosen komppaaminen kulki läpi konsertin kevyen rullaavasti. Illan ensimmäinen soolo lähti Riitta Paakin taitavista sormista ja sitten Eskolan Jukka veti riemukkaasti naama punaisena useammankin kooruksen. Toinen setti alkoi Jussin kirjoittamalla instrumentaali-bluesilla Moanin´ Blues.
Alkuverryttelyiden jälkeen setit etenivät kahden kappaleen vuorottelutaktiikalla, ensin Ailin kaksi sitten Marian kaksi ja setin loppuun vielä yhteisnumero.
Oliko kappaleiden sanoitukset kirjoitettu naisten suuhun, tai olisivatko ne toimineet myös miesten esittämänä, selviää varmaan myöhemmin. Lauluissa oli ”purjeveneitä, rantakahviloita, tuulta, eroa, lähdön tunnelmaa, valvottuja öitä ja aamuista toivoa uudesta kohtaamisesta. Kun sanat ovat haluttomat kertomaan, ollaan hiljaa, toukokuun tyttöjä ja toiset meistä uskaltaa”. Eli kaikkea sitä mistä hyvät iskelmät tehdään. Kappaleiden nimet kertovat jo paljon. Toinen kerta, Aamulla aikaisin, Rakkaus ja Kuolema, Tässä me kuljemme nyt, Aamulla, Ihan kiva, Mies on kitara, Surun sylissä, Toukokuuta, Toiset, Slussenilla sateella ja ylimääräisenä Ennen ajanlaskun alkua.
”Hyvän” standardin tunnusmerkkejä on mm. se että kertosäkeen sanat tai kooruksen soinnut jäävät mieleen, ei aina välttämättä ihan ensi kuulemalta. Jussin sävellyksistä varsinkin balladi- ja medium-osasto sisälsi haastavampia rakenteita ja usein niiden instrumentaalisoolot rakentuivat muutamalle soinnulle. Loistava muusikkokaarti, kukin vuorollaan sai irti kunnon soolon myös näistä aineksista.
Laulujen ja soolojen taustoissa oli hyödynnetty oktetin soundikirjon monipuolisuutta. Runsaat dynaamiset vaihtelut, venttiilitorvien mujellus, puu- ja vaskipuhaltimien erilaiset yhdistelmät ja perusmusikaalisuus takasivat mielenkiinnon säilymisen koko reilun kaksituntisen konsertin ajan.
Omaa korvaani miellytti ensikuulemalta neljä kappaletta.
Rakkaus ja kuolema –laulut syntyvät lennosta– ja AABA-rakenne antoivat Antille ja Jukalle hyvän pohjan sooloille. Maria Ylipää tulkitsi tämän jazziskelmän tyylin mukaisesti.
Marialle rakkain kappale oli Slussenilla sateella. – Vietin pari vuotta 1800-luvun Ruotsissa, ensimmäisen Göteborgissa ja jälkimmäisen Tukholmassa. Pyöräilin päivittäin Slussenin ohi töihin. -ollen täällä hetken ja hetken kuljen näitä katuja-. Kollektiivi-scat-soolo yhdessä blåsareiden kanssa. Puoli koorusta Cute-meininkiä vuorotellen Jussin sutikompin kanssa. Kappaleessa oli jotain Monica Zetaa. Tämä herkkupala oli Slussen on my mind.
Ailin ja Marian duetto Ihan kiva oli ihan kiva. Hyvän jazziskelmän rakenne tarjosi mahdollisuuden vuorolauluun ja iloitteluun. -ihan kiva 24/7 ja helvetin 16-. Hieno oli myös encoren duetto Ennen ajanlaskun alkua.
Siis neljä viidestätoista oli heti valmiita standardeja, mikä on loistava tulos. Ja muutkin olivat kelpo kappaleita, jotkin ehkä mielestäni paremminkin musikaaliin tai elokuvaan. Ja onhan niistäkin puhjennut klassikoita, vaikka se on vaatinut useampia kuuntelukertoja.
Jussi Lampela Nonet solisteinaan Maria Ylipää ja Aili Ikonen
Tulevia Standardeja – uusia klassikoita
Savoy-teatteri, Helsinki, keskiviikkona 14.9.2016 klo 19
Jussi Lampela Nonetin kokoonpano:
Jukka Eskola, trumpetti, Ari Jokelainen, alttosaksofoni, Petri Puolitaival, baritonisaksofoni, Tuomo Eerikäinen, käyrätorvi, Antti Rissanen, pasuuna, Miika Jämsä, tuuba, Riitta Paakki, piano, Ville Herrala, kontrabasso, Jussi Lehtonen, rummut
Konserttia ovat tukeneet Musiikin edistämissäätiö sekä Suomen Kulttuurirahasto
