Lauantaiaamu valkeni Utön saarella melko ankeassa säässä. Vettä oli satanut yön aikana ja sadevaatteet oli syytä ottaa mukaan, kun lähti laivalta kohti puolen kilometrin päässä sijaitsevaan hotelliin aamiaiselle. Päivä kuitenkin kirkastui hieman iltapäivän puolella ja aurinkokin tuli esiin. Tuuli oli kuitenkin aika voimakas, kun etelänpuoleiselta rannalta kuului jatkuva kohina aaltojen paiskautuessa rantaan. Sää ei houkutellut pitempään ulkoiluun.
Iltariennot alkoivat päivällisellä hotellissa, minkä jälkeen jazz soi taas Havshotelin ravintolassa. Ruokailun jälkeen toisen päivän konserttirupeama käynnistyi vanhalla kunnon swingjazzilla There Will Never Be Another You. Tähän illan alkuun se sopi vallan mainiosti. Siinä käytiin keskustelua Lasasen puhaltaman alttosaksofonin, Hovin pianon ja Pekan klarinetin kesken ja vauhtia haettiin Kepan kyyditsemänä rumpupalikoiden avulla vuorovierailuna.
Seppo Hovi kertoi toisena kappaleena kuullun sävellyksen saaneen nimensä pitkän lentomatkan aikana.
– Musta mies istui lennolla yli Amerikan mantereen ynisten ja heilutellen sormiaan. Tästä huolestuneena vieressä istunut rouva alkoi hermostua ja kutsui stuertin paikalle. Musta mies sanoi, ettei ole mitään hätää todeten kaiken olevan ihan hyvin. Koneen laskeutuessa New Yorkin kentälle oli sumuinen ilma ja talvinen keli. Musta mies kääntyi ladyn puoleen pyydellen anteeksi, jos oli ollut häiriöksi. Jos tarkkaan kuuntelitte, niin kuulitte melodian uusimmasta sävellyksestäni. Kun katselen tästä nyt ulos ikkunasta tummenevaan sumuiseen ilmaan, niin annan sille saman tien nimen, se on Misty, olen muuten Errol Gardner.
Siitä lähti liikkeelle Misty. Lasasen puhaltaessa sen alkuun surumielisen syvällisesti liittyivät Hovin piano ja Pekan puhaltama klarinetti omilla äänimaalailuillaan mukaan. Siitä syntynyttä mainiota keskinäistä vuoropuhelua voitaisiin kutsua vaikka Lasanen-Hovi soundiksi.
Lasanen vei kappaletta eteenpäin kuitenkin valtavalla energisellä latauksella ja Seppo ilmaisi asian vähän toisin. ”Kun Stan Getz vieraili Pori Jazzeilla, niin samassa pukuhuoneessa oli edesmennyt porilainen aina vähän vihaisen näköinen rumpali Esko ”Rusina” Rosnell. Getzin viritellessä soitintaan, Esko sanoi ”what a sound”, Getz vastasi ”yes, the sound of Stan Getz”. Tässä tapauksessa äsken kuultu oli the sound of Pentti Lasanen.”
– Erik Lindströmin ja Ritva Vastamäen kulttuurisuhteesta syntyi tämä ”festari”. Tietäen ja tuntien Ritvan toimeliaisuuden, henkisen kestokyvyn ja päämäärätietoisen työskentelyn kirkon ja syntisemmän puuhailun välimaastossa ja sillanrakennustöissä, niin Eki sävelsi hurmiossaan hänelle hyvin hienon ja tunnelmallisen bossa novan antaen, kirurgille sopivasti omistettuna, nimeksi Veitsen Terällä.
Kappaleessa oli hieman sellaista romanttista ”lemmenlaivatunnelmaa”, kun molemmat puhaltajat tekivät yhdessä matkaa pehmeän hempeästi puhaltaen, mikä lopuksi päättyi Pekan rehevän kypsään sooloon. Sen perään Minna tuli lavalle laulaen kaksi tuttua laulua Lady Is A Tramp ja tanssittavaksi tarkoitettu Cheek To Cheek. Lattialle lähtikin moni pari pyörähtelemään poski poskea vasten.
– Jälleenrakennuksen aikana 1950-luvulla tätä tanssittavaa jazzhenkeä pitivät yllä monet jazziin orientoituneet orkesterit pyrkien ensimmäisen tunnin aikana tuomaan jazzia esille sen todellisessa hengessä. Yleensä se onnistuikin aika mukavasti. Isänmaallisuuden pintaan toi erityisesti urheilu. Suomi-Ruotsi maaotteluja kuunneltiin tiiviisti radiosta. Birger Asplundin heittäessä moukaria selostajalegenda Pekka Tiilikainen kertoi ”herran jumala moukarin lentää katsomoon, toivottavasti siellä ei ole ainakaan suomalaisia paikalla”. Se oli sitä sodanaikaisten torjuntavoittojen henkeä. Holmenkollenilla Hakulinen voitti Kuzinin vihdoin ja hengästyneeltä Hakuliselta Tiilikainen kysäisi ”miten nyt näin kävi, miten pystyit voittamaan Kuzinin?” Tähän Hakulinen totesi ”kaatusin kaks kertaa ja kusin kolme kertaa, siinä se voitto sitten heltesi.”
– Kova urheilija oli ”Pekkiskin” kunnes jazz ja basso veivät mukanaan. Ruoholahdessa oli 1980-luvun alussa Kantakrouvin ylläpitämä jazzklubi, missä Pekkis oli usein housebändin basistina soittamassa. Kerran oviaukossa oli musta mies, jonka Pekkis tunnisti heti maailmankaikkeuden kaikkien aikojen basistiksi. Ray Brown ja Pekkis viettivät sen illan ja yön kahden basson kanssa keskustellen ja oppien toinen toisiltaan. Tämän yön muistolle ja perinnölle Pekkis soittaa nyt soolona yhden kappaleen.
Ray Brown soitti pitkään Oscar Petersonin Triossa ja sieltä Pekkis oli valinnut Oscarin sävellyksen You Look Good To Me ottaen yksin haltuunsa lavan sooloilemalla rumpujen ja pianon lyhyillä viesteillä höystettynä. Ajatukset siirtyivät 1950-luvulle ja soitossa hengitti Pekan ja Rayn keskinäisen jutustelun muistot ja siitä syntyneet basson käsittelyn uudet ainekset.
– Kotka oli Helsingin ohella toinen paikka, missä jazz teki tuloaan. Siellä merimies meni kerran lääkäriin sanoen, että olo on vähän huono, olisiko flunssa vai mahdollisesti sukupuolitauti, lääkäri tutki ja totesi nopeasti, että kyseessä on sukupuolitauti. Siihen mies sanoi, että ”sitähän miekin, mistä mie flunssan olisin saanut”. Täällä on mahtavia monilahjakkuuksia tupa täynnä eilen ja tänään, on taikureita professoriuransa ohessa, on puhujia, on latinisteja. Mukana on myös muusikko, joka on tehnyt merkittävän uran juristina ja asianajajana, Kangasalan Urheilijoita edustava Tommi Marttila.
Marttila kaivoi huuliharppunsa esille ja tulkitsi 50-luvun yhden Erik Lindströmin tunnetuimmista kappaleista Ranskalaiset Korot. Toisena kappaleena Bye Bye Blackbird ei tuntunut löytävän yhteistä lentorataa ja Seppo totesikin, että nyt mukaan tuli virtuaalisia avantgardistisia piirteitä, mutta lopussa kuljimme samaa latua.
– Jazz etsiytyy ajallisesti aina tiettyihin muotoihin. Kuljettuaan aikansa osa säilyy osa jää pois ja uusia linjauksia tulee tilalle. Ilmassa on kuitenkin ollut jossain muodossa ajattelutapa, että klassisen Bachin ja barokin polyfonista musiikkia, missä kuljetaan vaakasuoraan ja melodialinjat sivuavat toisiaan kannattaisi pitää yllä myös jazzin alueella. Kun meillä on tässä kaksi taitavaa improvisoijaa, niin lähdemme kuljettamaan 1930-luvun alun musikaalimelodiaa All The Things You Are Bachin tapaan ja sitten jätämme kompin pois ja annamme vastuun heille.
Kappaletta lähdettiin soittamaan yhteisellä teemalla, mistä puhaltajat aloittivat oman lentomatkansa ja irtautuivat täysin omille teilleen muistaen kuitenkin lopussa palata teemaan takaisin ja yhdistää komppauksen kanssa oman soittonsa. Näin esitykseen tuli mukaan vähän yhteisestä perinneajattelusta irtautumista 1960-luvun alun uudelle aallolle, free jazzin koukkuisen salamyhkäiseen muotoiluun.
Sitten vauhti kiihtyi Ellingtonin 1940-luvun alun reippaan rytmikkään boogie woogie tyylisen bluesin tahdissa. C-Jam Blues sisälsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita Sepon juoksuttaessa pianoaan villisti hyvällä rytmillä ja Kepan lisätessä rumpusoolollaan kiivasta menoa.
Ensimmäisen setin päätteeksi yhtye jatkoi 1950-luvun tunnelmissa, mutta tällä kertaa yhdellä sellaisella ulkomaalaisella hittikappaleella, mikä päätyi Suomen listoille. Autumn Leaves oli tällainen tapaus. Seppo totesi, että ”se oli sitä aikaa, kun todettiin Gagarilla olleen helvetin huono tuuri kiertäessään Sputnikilla maapallon ja sitten putosi takaisin Venäjälle”.
– Silloin Yves Montadin ja Edith Piafin tapaiset tähdet toivat uutta ranskalaista virvoitusta meille suomalaisille junteille, jotka uskoimme, että populäärimusiikkimme juuristo on kolmitasoinen ja -tahoinen Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Siinä oli meille haastetta.
Autumn Leaves oli niitä kappaleita, mikä avasi suomalaisten silmät huomaamaan musiikillisen laaja-alaisuuden. Itsellenikin havahduin tuolloin huomaamaan miten tukevasti se puraisi mieltä hienostuneella äänimaailmalla. Pentti Lasanen tulkitsi sitä herkällä sielukkuudella tällä kertaa sordiinolla vaimennetulla trumpetilla.
Toinen setti avautui tukevasti Sonny Rollinsin St. Thomasin tahdituksella Pekan aloittaessa tenorisoololla, mistä vuorottelut jatkuivat Sepon soittaman pianon kautta vankkaan Kepan rumpusooloon. Tämän jälkeen Minna tuli uudestaan lavalle laulaen hitaan balladin Nearness Of You. Laulun merkeissä kuultiin varmaan yksi useimmin kuultuja jazzstandardeja, All Of Me. Tällä kertaa tämä reipasrytminen ja helposti omaksuttavissa oleva evergreen kuultiin Minnan tulkintana isä Lasasen jatkaessa puhaltamista trumpetilla.
– Tuolloin 1950-luvulla elettiin vielä aikaa, jolloin instrumentaalimusiikki saattoi nousta listojen kärkeen. Klarinetisti Acker Bilk oli tästä hyvä esimerkki. Hänen laaja-alainen vibraattosoittonsa nousi maailman musiikkilistoilla aivan kärkipäähän.
Seuraavaksi Pentti lähti klarinetillaan vain vajaat kaksi vuotta sitten kuolleen Acker Bilkin jalanjäljille kappaleella Stranger On The Shore.
Tähän väliin Seppo tarttui haitariinsa ja yhtye soitti ilmeisesti yleisön pyynnöstä perjantainakin kuultu sykähdyttävän Perfidian, kun tapailtiin ison orkesterin soundia Glen Millerin tapaan. Tästä soitto eteni vielä toisen kappaleen verran haitarin johdatellessa menoa ja vuoropuhelu käytiin Pekan tenorisaksofonin ja Sepon haitarin ja Kepan rummutuksen kesken.
Tästä Minna jatkoi vielä lauluilla Stella By Starlight ja Paper Moon ja lopuksi vielä ”tunnari” Splanky.
Eron haikeutta ilmassa
Oli tullut aika päättää kymmenes Utö Jazz. Samoissa merkeissä tämä kahden päivän perinnejazz tapahtuma jatkuu ensi vuonna ja päivätkin on jo lyöty lukkoon. Muutosta on tiedossa ja viestikapula vaihtuu. Tämä oli Seppo Hovin viimeinen vuosi konserttien vetäjänä ja puhemiehenä.
– Haikein mielin tämä Utö Jazz alkaa olla päätöksessään musiikin osalta tältä vuodelta. Uskon, että perinne jatkuu. Bändin keski-ikä saattaa olla ensi vuonna hitusen alhaisempi, jos ei, niin jatkaa samalla iällä tai nousee. Joka tapauksessa tämä vuorovaikutus, mikä täällä on ollut tämän yhdeksän vuoden aikana, kun olen mukana ollut, on poikkeuksellinen. Minulla on ollut täällä pitkä suhde sivistyneen, helposti reagoivan yleisön kanssa, joka on tosin vaihtunut aika ajoin, mutta uusia tuttavuuksia on aina tullut lisää. Sosiaalinen ulottuvuus on ollut yksi merkittävistä asioista, mikä on korostunut. On tullut tavattua ihmisiä, joita ei olisi tullut kohdattua ilman tätä yhteyttä, oman alansa huippuja ja pitkän uran tehneitä ihmisiä. Pappeja ei ole tainnut olla seassa, mutta kaikkia muita ammatteja on melkein tullut tavattua.
Pentti Lasanen puhui lopuksi vielä tuntemuksistaan ja tulevasta.
– Jokainen meistä ikääntyy ja yht’äkkiä itse huomaan, että tulen 80 vuoden ikään. Se on aika järkyttävää, mutta ystävät, joiden kanssa olen saanut esiintyä viimeiset 10 vuotta, lieventää tätä. Pidämme konsertin 5.9.2016 maanantaina Savoy -teatterissa. Jos teitä kiinnostaa tämän kokoonpanon soitto, tai The Great Helsinki Swing Bandin soitto, missä Minna laulaa ja mukana on vielä Four Cats -lauluyhtye, niin syksyn aikana on lisäkonsertteja. Kertokaa tästä eteenpäin, sillä soittajat tulevat pitämään nämä konsertit minulle, mutta minun pitäisi hommata sinne yleisö.
The Great Helsinki Swing Bandin konsertit syksyllä 2016 Malmitalossa: 14.9. 12.10. 16.11. ja 14.12. http://www.helsinkibigband.com/sivut/ajankohtaista.html
Eero Laaksonen kertoi tulevasta vielä lopuksi.
Tähän asti tuntuu siltä kuin olisitte olleet tyytyväisiä tähän hommaan. Jos näin on, niin eiköhän ensi vuonna jatketa. Jazzit jatkuvat näissä merkeissä 11.8.- 13.8.2017. Tänään ei kukaan enää ota vastaan huonevarauksia, sillä 88% on myyty. Kiitän Seppoa erinomaisesta juontamisesta. Soittajat saattavat osin vaihtua, mutta se on ainakin selvä, että Sepon jäädessä pois, niin ainakin Antti Sarpila tulee ensi vuonna hänen tilalleen. Silloin pitää aloittaa kappaleella Veitsen Terällä, mistä kaikki sai alkunsa.
Utö Jazz, 13.8.2016, Utö Havshotel
21:00 Hovi-Lasanen 150 v Orkesteri
Seppo Hovi, piano ja haitari sekä ohjelman juonto, Pentti Lasanen, alttosaksofoni ja klarinetti, Pekka Toivanen, tenorisaksofoni ja klarinetti, Pekka Sarmanto, kontrabasso ja Kepa Kettunen, rummut. feat. Minna Lasanen, laulu
