Itä-Suomen jazzin voimahahmo, jazztohtori Mikko Toivanen oli rakentanut 16.12. legendaariseen Kuopion Puikkariin mainion kattauksen. Tarjolla oli niin jazzin kulta-ajan standardeja ja kuin jouluisia ikivihreitä sävelmiä räväkkinä swing-dixieland sovituksina.

Puijonsarven keittiön mestareiden luoman runsaan buffetpöydän antimista nautittiin ”kolmen tankkauksen taktiikalla”. Toivanen on suomalaisen jazztutkimuksen pioneereja ja oli aikatauluttanut tieteellisellä tarkkuudella toimivan sapluunan: alkupalat – ensimmäinen setti, pääruoka – toinen setti ja jälkiruoka – kolmas setti.
Puikkarin nostalginen interiööri oli houkutellut mukaan noin 70 jazzin, hyvän ruuan ja tanssin ystävää. Puolen tunnin mittaisten settien aikana tilava parketti täyttyi svengin kutsusta hetkessä jive-taitureista. Savolaiseen tapaan orkesterin jäsenet ”esittäytyivät” aluksi kättelemällä toisiaan.
Mikko Toivanen oli koonnut Savonia Swing Bandinsa kovan luokan ammattilaisista: Musiikin opettajia, kaupunginorkesterin muusikko sekä illan helmenä upeaääninen laulusolisti Teija Korhonen, joka toimii laulunopettajana kuopiolaisissa musiikkioppilaitoksissa.

Toivanen oli suunnitellut monipuolisen ohjelmiston. Hän esitteli kappaleet savolaiseen tapaan kuulijan kontolle: ”Illan taiteellisena huipentumana ei tällä kertaa kuulla Duke Ellingtonin Take The A Train”. Kohokohdaksi paljastui virolaisen Johannes Kappelin kuorosävellys ja kuopiolaisen diplomaatin Aaro Jalkasen sanoittama:
Kallavesj, Kallavesj, suarinesj ja salaminesj! Tokko suanen koskaa ennee kierteep Puijonsarven nennee, missä laevat huuteloo: Kuopijoo, Kuopijoo!
Jalkanen ei kuitenkaan sanoittanut Kuopion ”kansallislauluksi” muodostunut kappaletta Puijonsarvessa vaan koti-ikäväänsä Yhdysvalloissa. Kallavesj kuultiin konsertissa instrumentaaliesityksenä, mutta ansaitsee ”kooruksen” kirjauksen savoksi.
Kun jazzareenalla astuvat pedanttiset opettajat ja ammattilaiset, on vaarana, ettei ”koira pääse karvoistaan” eli muusikot soittavat virheettömästi ja ”liian hyvin”. Tällöin saattaa perinteiseen jazzsoundiin oleellisesti kuuluva ”rupisuus” jäädä pois.
Tämän Mikko Toivanen oli välttänyt ”kevyillä sovituksilla”. Kokeneet ”keikkaketut” hallitsivat myös improvisoinnin, ”takapotkukin” oli hanskassa ja rosoisuutta löytyi, kymmenen pistettä!

Savonia Swing Band: Mikko Toivanen saksofoni, Pekka Toivanen klarinetti ja saksofoni, Tapani Heiskanen trumpetti, Mikko Pasanen piano, Jarmo Hiekkala basso, Mika Hietala rummut, Teija Korhonen laulu. Illan juontaja Kirsi Koponen.
16.12.2022 CHRISTMAS JAZZ & DINNER KUOPIOSSA, Original Sokos Hotel Puijonsarven Puikkari
