Validi Karkia -klubi järjesti viime viikolla kolmena päivänä konsertit juhlistaen näin 6 vuotista taivaltaan. ”Hulabaloosa pt. III 15.2.” ja ”Hulabaloosa Weekend 18.–19.2.” -nimellä kulkeneet vuosijuhlakonsertit tarjosivat viisi maittavaa, toisistaan poikkeavaa, esitystä.
Viikon avauksessa keskiviikkona lavalla oli yllätyksellinen, harmonikkataituri Harri Kuusijärven vetämä, Koutus -kvartetti. Kuulin pohjoisesta Pellon perukoilta Lankojärveltä kotoisin olevan Kuusijärven soittoa ensi kertaa Turussa edelliskesänä. Olin todella yllättynyt yhtyeen musiikin sisällöstä. Se oli omaperäistä ja omalla tavallaan kiehtovaa. Haitaria pidetään yleisesti perinnesoittimena ja siinä muodossa se kytketään helposti kansanmusiikkiin ja merimieslauluihin.
Koutus soittaa aivan jotain muuta kuin perinteistä haitarimusiikkia, se on yllätyksellinen, se omaa aivan oman musiikillisen profiilin. Harri Kuusijärvi on löytänyt uudenlaisen roolin ja uudet elementit omaan tapaansa käsitellä haitarin soittoaan. Hän ei ole kuitenkaan käsittele haitariaan yhtä radikaalisti kuin Kimmo Pohjonen, jonka soitosta olin täysin äimistynyt 15–16 vuotta sitten häntä ensi kertaa kuultuani.
Harri esiintyy ja soittaa haitaria myös aivan tavallisen perinteisen klassisen kamarijazzin, kansanmusiikin tai vaikkapa Balkan -klezmerhumpan tyyliin kuten tuli koettua Hulabaloosan sunnuntain loppuhuipennuksessa.
Koutus syntyi alkujaan Harrin, Vantaan Korsosta kotoisin olevan, Charlie Parkeria ”diggaavan” kitaristin Veikki Virkajärven ja Kuopion viimeisen viikingin, lyömäsoittaja Tatu Rönkön kanssa triona. Sittemmin kokoonpano laajentui kvartetiksi kontrabasisti Eero Tikkasen liittyessä yhtyeeseen. Kaikki ovat tunnettuja vahvoina vapaan kokeilevan musiikin ennakkoluulottomina työstäjinä. Porissa yhtye esiintyi uuden levynsä, Music For A Family Picnic, julkaisukiertueen avauksessa hieman eri kokoonpanossa. Jesse Ojajärvi taiteili rumpujen ja muiden romutorilta hankittujen mielenkiintoisten ”äänilähteiden” kanssa. Kontrabasso oli tällä kertaa vaihtunut syntetisaattoriksi, jota käskytti uuden nuoremman sukupolven kosketinsoittimien taituri Mikael Myrskog.
Yhtyeen huhtikuussa 2014 julkaisema debyyttialbumi Koutus sai osakseen kansainvälistä huomiota ja ylistäviä arvioita niin jazz-, rock- kuin maailmanmusiikkikriitikoilta. Tällä toisella, virallisesti 17.2.2017 julkaisemalla levyllään yhtye esittäytyi uudistuneena, syvällisemmillä tulkinnoilla, mihin sisältöä oli ammennettu pohjoisen napapiirin sielunmaisemista. Rockvaikutteet olivat jääneet vähemmälle ja vaihtuneet vetovoimaiseksi luonnon äänien seuraamiseksi:
– Olemme Koutus yhtye ja soitamme ylihuomenna Eclipse Music -levymerkin kautta viralliseen julkaisuun tulevan uuden levymme Music For A Family Picnic sisältöä. Meillä on kuitenkin levyjä jo nyt mukanamme ja sitä on saatavilla täällä tänään näin pari päivää ennakkoon paikalle tulleelle yleisölle. Levyn voi hankkia myös signeerauksen kera, ken sitä halajaa, kuulutti Harri.
”Music For A Family Picnic -nimi jäi elämään, kun joku joskus musiikkiamme kuvaillessaan tokaisi, ettei hän sitä ainakaan perheensä piknikillä soittaisi. Uuden levyn musiikki ammentaa sisältönsä paljolti ihmiselämän koukeroista, ihmiskohtaloista ja ihmiskunnan päättömyydestä. Nimi tuntui siis sopivalta uudelle albumille, joka on tavallaan ääniraita tälle kaikelle: ohjelmamusiikkia ihmiskunnan piknikin kohtauksiin.” Näin Harri Kuusijärvi on itse kiteyttänyt levyn ajatusmaailmaa.
Harri Kuusijärvi vieraili Validi Karkia -klubilla viimeksi Sampo Lassilan Narinkka trion yhtenä soittajana elokuun lopussa viime vuonna. Silloin kuljettiin suomiklezmerin parissa, nyt oltiin toisenlaisella matkalla.
Ilmeisesti levyn nimikkokappaleella alkanut konserttiosuus koostui kokonaisuudessaan uuden levyn sisällöstä, mikä on Harrin omaa sävellystuotantoa. La Route de Pokka oli rytmikäs lataus, mikä alkoi Jesse Ojajärven erilaisten härveleiden, ruosteisten kolkuttimien, pikkusymbaaleiden ja helistimien kilistelyillä, kolisteluilla ja kumistelulla lattialla. Siirryttyään hämmentämään rumpujen kalvoja Veikki Virkajärvi kehitti hienostuneen mahtavan soundiviidakon kitarallaan, johon haitarin kutkuttava äänivaraus liittyi ja sai aikaan voimallisen nosteen kunnes palattiin hiljalleen alun kitaran vingahteluihin.
Ufo Bar oli valemuisto lapsuuden huoltamolta jossain Tornion ja Pellon välillä, minkä todellista olemassaoloa ei Harri pystynyt koskaan todistamaan, mutta sanoi muistavan sen. Kitaran kirkkaan tehokas ja voimakas sointi avasi kappaleen Jessen jatkaessa hillityn leppoisasti työkalupakkinsa sisällön availua hiljaisilla kolkutuksilla lattialla kontallaan. Mikaelin syntikan kohinasta ja Harrin harmonikan puhtaan värikkään soundin yhdistyttyä ympärille syntyi aavemainen ulkoavaruudellinen tyhjyys.
Seuraava kappale oli saanut inspiraationsa Turun tieltä, kertoi Harri. I Was Driving 160 Miles Per Hour From Turku in the midnight when I felt the time was slowing down oli väkevä purkaus, uhkuvasti etenevää tasapainottelua vauhdin hurmassa, kuitenkin siistin hartaasti rumpujen kuminan täydentäessä Veikin väkivahvaa kitaran käsittelyä. Lopussa harmonikka uhmaa kitaran voimakasta ravistusta yllyttäen lisäämään kaasua, kunnes vauhdin hiljentyessä perille päästään huojentuneena seesteisessä ilmapiirissä.
Kovan hurjastelun jälkeen haettiin turvapaikkaa, Shelter, mihin voisi laskeutua suojaan hetkeksi ja hengähtää. Voimien uudelleen kasauksen jälkeen alkoi satasen hurjastelu, 100 M, mikä mentiin maailmanennätysaikaa 9,58 sivuten. Siinä rynnistettiin Veikin kitaran ampaistessa telineistä vauhtiin, vauhdikas rytmin muutos muuttui metalliseksi räiskeeksi, täyteen vauhtiin päästyään mahtipontinen askellus toimi tappavan tehokkaasti. Maalissa kiihko laski hiljalleen, mutta ampaisi uuteen voimakkaaseen nousuun, kun aika ilmestyi tulostaululle. Olisihan siinä Usain Boltillakin ihmettelemistä, kun tämän kappaleen kuulee.
Ilta päättyi kappaleeseen Naava, missä luonnon monimuotoisuutta ihailtiin rauhallisen myötämieliseen tapaan symbaaleita kynäillen raapien harmonikan johdatellessa tien lanausta, kuulakkaan rauhallisesti ja harmonisesti vedätellen.
Koutuksen musiikki on vaikeasti lokeroitavissa, sillä se sisältää useita erilaisia tyylisuuntia. Se on rohkean ennakkoluulotonta tekemistä, missä kokeileva vapaus yhdistyy saumattomaan yhteistyöhän. Musiikki on sisällöltään huomiota herättävää, siinä on monia ulottuvuuksia, heittäytymistä uusille urille, uteliasta keskinäistä keskustelua nousuineen ja laskuineen.
Soitto on välillä julman rajua ja hurjaa tyrmäten äkkiarvaamatta kuin vasen koukku iskeytyessään solar plexukseen. Huumaavasta tyrmäyksestä voipunut villi ja vapaa keho taipuu kaikesta huolimatta uudestaan vaikuttavan kauniisti soivaksi taipuisasti leijailevaksi viihteelliseksi kaihoksi, monipuolisesti ja huumaavan tyrmäävästi. Hienoa musiikillista avarakatseisuutta, Koutusta kannattaa käydä kuuntelemassa, kun sopivasti kohdalle sattuu. https://eclipsemusicrecordlabel.bandcamp.com/album/music-for-a-family-picnic
Lauantaina populäärilaulelmia ja huippujazzia
Synttäriviikonlopun esitykset jatkuivat lauantaina, jolloin illan avasi tangon, folkin, popin ja rapin maailmoissa suvereenisti seikkaileva Emma-palkittu laulaja-lauluntekijä Yona kitaristi Nicolas Rehnin kanssa. Omaa tietään kulkeva laulaja-lauluntekijä Yona on kasvattanut suosiotaan hiljalleen, mutta varmasti jo kuuden vuoden ja kuuden sooloalbumin verran.
”Musiikki on parasta mitä tiedän, enkä halua nyt elää mitään muuta elämää kuin elämää musiikin parissa. Toivon, että voin musiikkini kautta antaa voimaa ja rohkaista ihmisiä elämään rohkeammin, sekä tuntemaan pelottomammin.” -Yona
Toisena lavalle kokoontui viime vuoden marraskuussa Yrjö-palkinnon saanut porilaislähtöinen saksofonisti Esa Pietilä uuden huippukokoonpanon Moments Quartetin kanssa, missä soittavat klassisen musiikin säveltäjäprofessori-pianisti Eero Hämeenniemi sekä amerikkalaiset rumpali Harvey Sorgen ja basisti Joe Fonda. Sorgen ja Fonda ovat tehneet yhteistyötä monien kuuluisien artistien kanssa kuten Paul Simon, Carlos Santana, Bill Frisell, Anthony Braxton ja Dewey Redman.
Esa Pietilä on yksi kansainvälisimmistä jazzsaksofonisteistamme. Hän esiintyy paljon ulkomailla vierailevana solistina ja hän johtaa myös monia kansainvälisiä pienkokoonpanojaan. Kotimaassa hänet tunnetaan hyvin vapaan improvisaation soolokeikoistaan sekä kotimaisista yhtyeistään, joista tällä hetkellä aktiivisesti esillä on ollut suomalaisista huippujazzmuusikoista koostuva Liberty Ship.
Valitettavasti en päässyt lauantaina kuuntelemaan esityksiä yhteensattumien vuoksi, joten minulla ei ole tästä enempää tarinoitavaa. Ohessa kuitenkin linkki, mistä voi saada pienen näytteen illan menosta. https://www.facebook.com/jyrki.laiho/videos/vb.692399150/10154513391214151/?type=2&theater
Maxxxtet – modernin jazzin tuoreutta
Viikonlopun ”hulabaloosa” päättyi sunnuntaina kahteen erilaiseen musiikilliseen esitykseen. Lauantaina klubitila oli saamieni tietojen mukaan ollut hyvin kansoitettu, ilmeisesti Yona veti paikalle nuorempaa uutta kuulijakuntaa. Sunnuntaina konsertit alkoivat hyvissä ajoin iltapäivällä, jolloin ei tungosta syntynyt, vaan yleisöä paikalle saapui ehkä vajaat 30 henkeä.
Klubi tarjosi syntymäpäivän kunniaksi kaikille kakkukahvit. Yhden vakiokävijän valmistamat kakut olivatkin tosi herkullisia, ammattitaidolla tehdyt ja selvästi parempia kuin kaupasta suoraan ostetut. Lisäksi klubi-isäntä Jyrki Laiho oli järjestänyt arpajaiset. Palkintona oli kaksi 100 euron ja yksi 50 euron lahjakortti, joita voi hyödyntää tulevien konserttien sisäänpääsymaksuihin.
Turkulaisen saksofonisti Max Zengerin Maxxxtet -yhtye edustaa uudemman sukupolven jazzia. Olen ollut paikalla moninaisia kertoja viime vuosien aikana, missä Max on ollut soittamassa eri tilaisuuksissa. Jo ensikuulemisesta on jäänyt mieleeni ujo nuorukainen, jonka arvelin tulevien vuosien aikana nousevan yhdeksi suomalaisen jazzin eturivin muusikoksi. Näin on jo tähän mennessä käynyt.
Max on soittanut eri yhteyksissä vuosikausia toisen turkulaislähtöisen muusikon Teemu Åkerblomin kanssa, joten hänen valintansa Maxxxtetin basistiksi tuntuu lähes itsestään selvänä vaihtoehtona. Heitä yhtyeessä täydentävät kaksi muuta saman ikäpolven soittajaa.
Trumpetisti Tomi Nikku oli tullut suoraan Grazissa Itävallasta, missä hän on tällä hetkellä vaihto-opiskelijana. Kuulin hänen soittoaan ensi kertaa vuoden 2013 syksyisellä Flame Jazz risteilyllä. Sen jälkeen hän on ehtinyt nousta esille monissa eri yhtyeissä mm. Pori Jazzeilla ja Turku Jazzeilla.
Göteborgissa musiikkia opiskellut jyväskyläläinen rumpali Joonas Leppänen oli itselleni uusi tuttavuus, vaikka hän on jo pitempään vaikuttanut jazzin piireissä mm. nimekkäässä Big Blue -yhtyeessä.
Maxxxtet on selkeästi Zengerin hengentuote. Päivän ohjelmisto koostui kahdesta yhtyeen viime syksynä ilmestyneen ensilevyn Chapter 1 sisällöstä sekä neljästä muusta teoksesta. Kvartetti toi musiikillaan esille Maxin säveltäjänä, sillä yhtyeen esittämät kappaleet olivat hänen käsialaa. Maxin ensisijainen soitin on alttosaksofoni, mutta tässä konsertissa kuulin ensi kertaa hänen soittavan bassoklarinettia kahden kappaleen aikana. Max sanoi pitävänsä tämän yleisesti vähemmän esillä olevan soittimen muhkeasta soundista ja antavansa sille lisää tilaa omissa esityksissään tulevaisuudessa.
– Olemme iloisia siitä, että olemme päässeet soittamaan tänne Poriin Validi Karkia -klubille vieläpä synttärijuhlille talvella. Turkulaisin silmin katsottuna Pori on hienompi paikka näin talvella kuin kesällä. Joo, lisää kohteliaisuuksia sitten soiton edetessä. Onnea joka tapauksessa Validi Karkialle.
Yhtyeen soitettua pari kappaletta Max jatkoi esittelemällä soittajat.
– Aloitimme ensimmäisen levymme aloituskappaleella Monster’s Mood ja siitä jatkoimme suoraan Tuurulan Valssilla. Tuurula on paikka tuolla Uudenkaupungin eteläpuolella noin 30 km, missä meillä on kesäpaikka ja siellä on tullut vietettyä aikaa, ei kylläkään paljon soitellen. Meillä on täällä bändissä lavalla kovia urheilumiehiä. Joonas pelaa sulkapalloa ja viimeisin urheilulaji, missä Teemu on hyvä, on golf. Teemu siirtyi penkkipunnerruksesta golfiin, koska hän ei pärjännyt siinä minulle. Tomin laji on play station. Itse olen kova penkkiurheilija. Tuurulassa katsoin Lontoon Olympialaisia TV:stä ja kolmiloikan innoittamana sävelsin kappaleen Triple Jump.
Seuraavassa kappaleessa Max siirtyi puhaltamaan hienojakoisesti kumpuilevan matalalla äänellä soivaa bassoklarinettia, millä hän jatkoi settilistan väliin putkahtaneella kappaleella The End. ”Nimestään huolimatta se ei ole meidän viimeinen kappale”, Max vakuutti.
”Se oli loppu nyt, nimittäin tämän mustan soittimen soitto”, totesi Max tämän jälkeen.
– Olin pari kuukautta Indonesiassa ja törmäsin siellä Komodon saarella hengenvaarallisiin 13 metrisiin liskoihin. (Totesin siihen väliin, ettei nyt ihan niin isoihin) No, ei, mittasuhteet menevät vähän välillä sekaisin, semmoisiin kolmemetrisiin. Niillä on iso määrä erilaisia myrkyllisiä bakteereita syljessä, mitkä erittyvät suupielistä ulostulevien kahden kielen päistä. Niitä ei tosiaan ole syytä päästää lähelle. Vaikka menin vähän turhan lähelle, niin onneksi ei tapahtunut kuitenkaan mitään, muuten en olisi täällä tänään soittamassa. Tein tämän johdosta sitten kappaleen Varanus Priscus, mikä on pyhitetty näille liskoille.
– Hengissä selvittiin bakteereista. On se hienoa soittaa täällä Porissa, kun yleisökin on parempaa kuin Turussa ja Porin vesikin on paljon tuoreemman makuista kuin Turussa, jota ei aina viitsi juoda. Viimeisenä biisinä soitamme kappaleen Zen.
Soitossa olivat jazzin perusrakenteet kohdillaan, hyvä melodinen svengaus, vahva dynaamisesti etenevä soinnukkuus ja vankka hallittu yhteistyö omin vapauksin ja improvisointiosioineen. Tällaista jazzia, missä nuoruuden energinen lataus ja tekninen soittimien hallinta toimivat, on mukava kuunnella.
Lappi-Balkan-hybridihumppaa
Syntymäpäivähipat päättyivät laulettuun ”hyppyjoikhaan”, missä yhdistyivät Balkanin klezmermusiikki, juomalaulut ja Lapin tunturimaisemista puserrettu humoristinen ”mesoaminen”. Sitä tarjosi jodlaileva Jaakko Laitinen & Väärä Raha rennolla meiningillä, ”tasajalkahumpalla” ryyditettynä. Jaakko Laitisen ohjailema yhtye julkaisi aivan äskettäin Näennäinen-albumin omaa Lappi-Balkan-hybridi-musiikkia. Tällä kertaa kokoonpanossa soittivat Tuomo Kuure, kontrabasso, Janne Hast, rumpu, Matti Pitkänen, viulu ja jo toista kertaa viikon aikana klubilla esiintynyt harmonikkataituri Harri Kuusijärvi.
Yhtyeen konserttiosuus alkoi omalla lemmenlaululla intergalaktiseen tyyliin, Onnentähti, josta Jaakon mukaan löytyy karaokeversio youtubesta. Sitten siirryttiin serbialaisten ikivirheiden kimppuun, Verkka Kaluzerkka, suomeksi pelkästään Verkkaan, sekä uuden levyn kappaleet Aman Aman, ja Mustikan
Osman Aga oli juomalaulu Bosnia-Hertsegovinasta. Sitä seurannut juomalaulu tuli puolestaan Pohjolan Pariisista, poromiesten pääkaupungista, Lapin pääkaupungista, tositarina viime vuosisadan Rovaniemeltä, Sivutien Kautta. ……Juhla joskus loppuu, ennen aikojaan, puhelin saa silloin soittaa taikojaan, se taksin meille kutsuu, kyytiin mennään sen, taksikuski tietää, mistä onnen löytää, hei taksikuski aja kautta sivutien……
Esityksen puolivälissä suoritettiin arvonta. Juontajana ja onnettaren ominaisuudessa Jaakko avasi Validi-Karkian kunniaksi arpajaislaatikon ja pyysi yhtyeen viulistia Matti Pitkästä toimimaan virallisena valvojana. Alkoi tiukkaakin tiukempi lahjakorttien arvonta. Jaakko hämmensi moneen kertaan, vanutteli, vatkasi ja hypisteli laatikon sisältöä silmät kiinni, nostaen vihdoin 50 euron lahjakortin ja sitten perään kaksi 100 euron lahjakorttia. Kaikki kolme onnellista voittajaa löytyivät yleisön joukosta, onnea heille. Muiden tuntiessa pettymystä matka jatkui aiheeseen sopivasti laululla Pettymys. Käykää peremmälle vaan, takkinsa vain naulaan, vanha ystäväni, viipymättä ripustaa……..
Pettymyksen kautta yhtye siirtyi uuden levyn sisältöön soittaen Janne Hastin säveltämän itämaisia leikkejä kuvailevan kappaleen Naamioleikki. Mistä tulet minne menet, minun nimeni on …….Siitä olikin hyvä siirtyä työn pariin poliisi TV:n kautta, edelleen Jannen sävellyksellä, Yö Rovaniemellä. Lopuksi otettiin vielä esille raha-asiat ja ne selvitettiin kappaleella Saippuakupla.
Kuluneen kuuden vuoden aikana Satakunnan kansainvälisin ympärivuotinen Validi Karkia -klubi on esitellyt 12 eri osoitteessa yhteensä lähes neljäsataa esiintyjää tai kokoonpanoa, joissa on soittanut yli 1000 muusikkoa 19 eri maasta. Ohjelmisto on ollut ennakkoluuloton ja monipuolinen katsaus kiinnostavaan jazziin, rockiin, folkiin, avantgardeen ja kaikkeen siltä väliltä.
Porin kirjasto, keskiviikko 15.2.2017
Validi Karkia -klubi ”Hulabaloosa pt. III”
19.00 Harri Kuusijärvi Koutus levynjulkaisukeikka
”Hulabaloosa Weekend lauantai 18.2.”
17.00 Yona, (Yona & Nicolas Rehn)
Moments Quartet (USA/FIN) (Esa Pietilä, saksofonit, Eero Hämeenniemi, piano, Harvey Sorgen, rummut, Joe Fonda, basso)
”Hulabaloosa Weekend sunnuntai 19.2.”
16.00 Maxxxtet (Max Zenger, alttosaksofoni, bassoklarinetti, Tomi Nikku, trumpetti, Teemu Åkerblom, kontrabasso, Joonas Leppänen, rummut)
Jaakko Laitinen & Väärä Raha special line-up!! (Jaakko Laitinen, laulu Tuomo Kuure, kontrabasso, Janne Hast, rumpu, Harri Kuusijärvi, haitari, Matti Pitkänen, viulu)
