Näin ikivihreät ja vähemmän tunnetut jazzsävellykset ovat saaneet nykyjazziin hyvin soveltuvan rennon ilmavan ja vapaan tyylin. Voisiko sanoa, että nyt kuljettiin standardien maailmassa “uusissa vetimissä”.
Vuodesta 2005 lähtien toiminut Trio julkaisi ensimmäisen Trane Ear -albumin vuonna 2008 ja sen jatkoksi ilmestyi Neutral Terrain, mikä oli samalla ensimmäinen julkaisu Lukkarisen omalla, vuonna 2011 perustetulla, Jaskaa-levymerkillä. Oman trionsa lisäksi Lukkarinen toimii tahdinmuokkaajana monien muiden eri genrerajat ylittävien yhtyeiden projekteissa, joten hänelle on tuttua toimia eri musiikin lajien parissa. Yhtyeen saksofonisti Jussi Kannaste on myös monessa mukana. Viime vuonna hän esiintyi monien kansainvälisesti tunnettujen ja merkittävien jazzsoittajien kanssa, joista voisi mainita mm. Dave Liebman ja Billy Hart. Basisti Antti Lötjönen ei myöskään paljon esittelyjä kaipaa, sillä hän on jo vuosia ollut suomalaisen jazzin kärkikaartissa mukana. Hänen taitojaan kumistella oikeat taustat on tarvittu moninaisissa yhteyksissä. Kiertueen aikana konsertteja myös äänitetään ja niiden pohjalta on tarkoitus julkaista myöhemmin levy Lukkarisen oman yhtiön toimesta. Konserttien äänityksestä vastaa Antti Murto.
Yhtye soitti tunnettuja jazzstandardeja, sävellyksiä, jotka ovat tulleet yhtyeen jäsenille läheisiksi jazzmusiikin opiskelun varrella ja joista he muutenkin pitävät. Trio aloitti Billy Strayhornin kauniilla balladilla Chelsea Bridge, jota seurasi Miles Davisin Four. Ohjelmistoon sisältyi myös toinen Davisin kappale Milestones, samannimiseltä albumilta vuodelta 1958, jota Jaskan mukaan voitaisiin pitää ensimmäisiä modaalisen jazzin kappaleena. Sen he esittivät hieman nopeampana versiona. Väliin mahtui Jerome Kernin säveltämä ja Sonny Rollinsin monellakin levyllään versioima I’ve Told Every Little Star.
On aika luonnollista, että Cole Porter kuuluu myös niihin säveltäjiin, jonka kappaleista on syntynyt monia ikivihreitä ja paljon jazzyhtyeiden ohjelmistoon kuuluvia kappaleita. Hänen tuotannostaan trio antoi kaksi näytettä, kaunis balladi I’ll Be Seeing You ja You’d Be So Nice To Come Home To, jonka Jaska sanoi olevan yksi hänen mieluisimpia jazzstandardeja. Kappaletta on vuosikymmenten saatossa tulkinneet lukemattomat artistit, joista mm. Art Pepper on esittänyt sen eri versioina sekä Ella Fitzgeraldin laulamana siitä on tullut hyvin tunnettu.
Loppua kohden edetessä siirryttiin vielä brasilialaisiin tunnelmiin Antonio Carlos Jobimin kappaleella Triste, mikä on yksi eniten käytettyjä brasilialaiskappaleita jazzin saralla. Illan esityksen päätökseksi Jaska oli valinnut Thelonious Monkin kappaleen Evidence, mikä oli yksi ensimmäisistä jazzstandardeista, jota Jaska omien sanojensa mukaan joutui soittamaan, siis sananmukaisesti joutui, koska ristiriitaisena persoonana tunnettu Monk teki myös erittäin “kieroja” sävellyksiä, joita ei ollut ollenkaan helppo soittaa.
Voimakkaiden suosionosoitusten saattelemana trio saatiin uudelleen lavalle. Viimeiseksi kappaleeksi Jaska oli omien sanojensa mukaan “säästänyt yhtyeen ohjelmiston suurimman hitin Liisa Ihmemaassa”. Niin se ei kuitenkaan mennyt, vaan se olikin Somewhere Over the Rainbow.
Perinteinen amerikkalainen jazz kääntyi yhtyeen mukana hienovaraisesti eurooppalaisella “tatsilla” möyhennettynä ja mukavasti väritettynä uudelle aikakaudelle kiinnostavasti. Yhtyeen soittajat ovat samalla tavalla ajattelevia ja sitä kautta löytäneet yhteisen kemian. Heidän yhteispelinsä toimii kiinteän tiiviisti kuin yksi soitin. Lukkarisen tarkoitus on ollut saada aikaiseksi esiintymistilanteessa sellainen musiikillinen kosketuspinta missä kuuntelija voisi kokea löytävänsä heidän esittämänsä musiikin kautta vain yhden soittajan lavalla kolmen erillisen soittajan sijasta.
Kiertue jatkuu tänään Lahdessa ja etenee ympäri Suomea helmikuun aikana päättyen Espoon Louhisalissa 2.3.13. Käykää ihmeessä kuuntelemassa trion vallan mainiota, taiteellisesti hienovaraista ja tunteella tehtyä ohjelmistoa.
30.1. Kalevi Aho-sali, Lahti
23.2. Doo Bop, Vaasa
25.2. Kaukametsä, Kajaani
27.2. Musiikkikeskus, Tornio
28.2. Vanha Paloasema, Oulu
01.3. Telakka, Tampere
02.3. Louhisali, Espoo
Lisätietoa voi löytää Jaskan kotisivuilta www.jaskalukkarinen.com