Jazzklubi Monk on toiminut Humalistonkadulla aivan kävelykadun alkupään välittömässä läheisyydessä Turun keskustassa nyt yhdeksän vuotta. Entisissä elokuvateatteri Dianan tiloissa järjestetään säännöllisesti viikoittain jazzin ja jazziin kallellaan oleva rytmimusiikin konsertteja. Esityspäivät ovat pääsääntöisesti perjantai ja lauantai, jolloin live-esityksiä täydentää lisäksi ”levynpyörittäjien” soittama levymusiikki illan päätteeksi. Kesäkautena tarjonnassa on vain DJ-keikkoja, toki poikkeuksiakin voi olla.
Syys- talvi- ja kevätkautena maanantaisin säännöllisesti toistuvat jazzillat toteutetaan yhteistyössä Turun konservatorion kanssa. ”Monday Jazz Happening” luo musiikin opiskelijoille mahdollisuuden päästä esiintymään live-tilanteessa klubilla yleisön edessä ja näin saada kokemusta soittamisesta autenttisessa tilanteessa. Soiton aloittaa yleensä ammattimuusikoista koostuva ”kotiorkesteri”. Tämän jälkeen ilta jatkuu avointen jamien muodossa, joihin kaikki paikalle tulevat muusikon uraa opiskelevat soittajat voivat osallistua.

Lauantaina 7.3 paikan omistaja Jussi Lehtinen tarjosi kutsuvierastilaisuuden synttäreiden merkeissä aktiivisesti paikanpäällä käyneille asiakkaille. Kello 19.00 alkaneeseen tilaisuuteen oli saapunut väkeä ”tuvan täydeltä. Tarjolla oli mansikkakermakakkua, kuohuviiniä ja olutta. Palanpainikkeeksi kuunneltiin reipasta ”kotibilemusiikkia”, jota tarjosi illan orkesteri Hustle Fuzz.
Paikalla oli myös jatkuvasti jazzkeikoilla mukana kulkeva raisiolainen eläkeläinen Hannu Leppänen, joka kertoi olleensa Monkin avajaisissa vuonna 2006. Silloin ensimmäisenä esiintyjänä oli edelleen aktiivisesti toimiva ja konsertoiva Juhani “Junnu” Aaltosen, Klaus Suonsaaren ja Mikko Iivanaisen muodostama trio, Nordic Trinity.
Kun juhlavieraat olivat sopivasti päässeet vauhtiin, niin Hustle Fuzz aloitti oman osuutensa ryminällä ja raikkaan mukaansatempaavalla Mod -fiilistelyllä. Tämä vuoden 2013 aikana muodostettu porilaistaustainen urkuvetoinen kvintetti yhdistelee musiikissaan jazzia, R&B:tä, soulia ja rehellisen alkuperäistä rock´n rollia. Yhtyeen debyyttialbumi Hustle Time julkaistiin Pori Jazzeilla viime vuonna. Tämä kahdentoista kappaleen reipashenkinen menevä yhdistelmä hauskan rytmikästä boogaloota ja rokkia, R&B:n ärhäkkyyttä, sävykkään sielukasta soulia sisältävä kokonaisuus tempaisee nopeasti mukaansa unohtamatta kuitenkaan jazzin perusolemusta.

Yhtyeen perustamisen taustalla ovat eri kokoonpanoissa yhteistyötä tehneet ulvilalaiset kaverukset rumpali Severi Koivusalo ja kitaristi Henri ”Henkka” Jokinen sekä Raumalla nykyään vaikuttava basisti Seppo ”Sepe” Kylänpää. He ovat kaikki Palmgren konservatorion kasvatteja.
Mukaan liittynyt porilainen urkurivelho Jussi Reunamäki on vaikuttanut monissa eri yhtyeissä. Kun yhtyeeseen saatiin vielä puoli vahingossa Agentsista tuttu saksofonisti Juho Hurskainen, niin kokonaispaketti oli kasassa ja yhtenäinen suunta selvillä.
Monkin keikalla vauhti oli hurjaa, mikä sai paikalla olleet kutsuvieraat innostumaan ja tanssimaankin. Huudahdukset ja tapatukset yltyivät keikan edetessä. Kone käynnistyi räväkällä takaa-ajolla, Hanky Panky, ja jatkui ”pyllyjahdilla”, Booty Chase. Yhtyeessä on urkuri ja siksi olikin varsin luontevaa muistella yhtä aikakautemme legendaarisimmista Hammond B-3 urkureista. The Cat oli Jimmy Smithin vuonna 1964 julkaiseman albumin nimi ja sen nimikkokappale viitoitti Sami “Kanttori” Niemisen käskyttämään Hammond 2 urkua hurjaan vauhtiin. Paikalle oli ymmärtääkseni tarkoitus alkujaan tuoda oikein aito B-3, mutta jonkinlaisten logististen ongelmien vuoksi B-3 jäi matkalle ja keikka hoidettiin kevyemmällä ”kalustolla”.
Sami korvasi tällä keikalla yhtyeen vakinaisen kosketinsoittajan Jussi Reunamäen, jolla oli sattumalta toinen keikka samanaikaisesti menossa muualla. Niemisen hurjastellessa hammondillaan myös basisti Seppo Kylänpää ”jumppasi” 30-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi sähköbassonsa oivaan vireeseen ja kumisteli erinomaisen soolon kappaleen aikana. Yhtyeen ensimmäinen setti eteni saksofonisti Juho Hurskaisen sävellyksellä Demolition Ball Boogaloo. Kappale vei meidät ahnaasti 1960-luvun populäärikulttuurin boogaloo -meininkiin, mikä liittyi läheisesti sen aikakauden Englannissa vallalla olleen Mod -klubikulttuurin. Sen yksi kovimmista edustajista ja esiintyjistä oli R&B -laulaja ja urkuri Georgie Fame, jonka kesäinen pop -renkutus Yeh, Yeh oli toinen setin cover -kappale.

Tomera meno jatkui yhtyeen jäsenten kirjoittamilla kappaleilla Hold Your Fire, Kusipään kuolema (La Mort D’un Connard), ”Tomaattia ja Kaljaa” Tomato & Beer. Bilemusiikin joukkoon täytyy tietenkin mahtua yksi disko kappalekin, joka oli saanut nimekseen Spoonful of Mustard. Setin lopuksi hiljennyttiin hieman rauhallisempiin tunnelmiin hitaan Tamaran tahdissa.
Kutsuvierastilaisuuden jälkeen päätin lähteä ajamaan kohti Poria, mutta bileet jatkuivat kuumana. Kun ovet avattiin yleisölle, niin luotettavista lähteistä saamani tiedon mukaan, Monkin seinät pullistelivat, kun viimeiset halukkaat saatiin ahdettua ”kankeamalla” sisään.
”V-kasin” matalaviritteinen murahtelu jatkui jämäkän ruudikkaan Hustle Fuzz -rytmikoneen käynnistäessä 1960-luvun moottoreitaan uudestaan. ”Kutosvaihteella” jatkunut riehakas huristelumatka reviteltiin siihen malliin, että yleisö saatiin heti alusta alkaen hereille ja mukaan riemukkaaseen meininkiin.
Turku, Jazzklubi Monk 7.3.2015
9-vuotissynttäri jamit
Hustle Fuzz