Joensuun keskustassa virtaavan Pielisjoen Ilosaaressa nautiskeltiin lauantaina 28.9. tukeva annos tasokasta jazzmusiikkia. Saaressa sijaitseva entinen Karjalaistentalo, jo vuosia nimeä Kerubi totelleena, tarjoili illan aikana kolme erilaista jazzkokoonpanoa. Kattauksen kokkina ja hovimestarina toimi joensuulainen Jazzkerho -76 puheenjohtajansa Jari Hytin johdolla.
Joensuusta on muotoutunut vuosikymmenten saatossa yksi Suomen aktiivisimmista jazzpaikkakunnista. Ja siitä iso kunnia kuuluu juuri Jazzkerho -76:lle johtohahmoinaan eläkkeen myötä joku vuosi sitten Helsinkiin ”palannut” Jussi Sierla ja seuraajansa, nykyinen pj. Hytti. Molemmat herrat myhäilivät muiden yhdistysläisten kanssa tyytyväisyyttään Kerubin kutakuinkin täydessä salissa. Eikä suotta, sillä laatua ja tasoa oli jälleen kerran yltäkyllin tarjolla.
Kolmin aina kaunehimpi
No, vertailuna vähän ontuva, sillä ”pelimannien”, pianisti Jussi Fredriksson, basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio osoittivat ”kauneutensa” parhaiten jazzailunsa myötä. Biisivalinnat oli poimittu Fredrikssonin tuotoksista vuosien varrelta. Tosin ne painottuivat trion uusimman levyn kappaleisiin.
Fredrikssonin terävän painokas pianottelu upposi kuultelijoihin lutvikkaasti. Kun sormijuoksutukset mustavalkioilla tanssahtelijat tukevalla komppipohjalla, niin kokonaisuus naulautui hyvin kasaan. Erilaiset rytmittelyt ja teemavaihtelut olivat kuulijoitten mieleen. Vahvaa soitantoa. Fredrikssonin etukäteisspiikkaus kappaleesta koiran kanssa kävelyllä sai aikaan pienen porukkamietiskelyn kappaleen aikana, että oliko kyse uroksesta vaiko nartusta… kyse oli kuulema uroksesta, liekö Uuno nimeltään.
Kolmikon basisti Jori Huhtala osoitti kuuluvansa maamme ylärivin basisteihin. Hänen suhtautumisensa soittopeliinsä ja sen myötä jazzin saloihin uppoutuminen oli riemastuttavan upeaa niin soiton kuin koreografian osalta. Onneksi Fredriksson antoi Huhtalalle ttlaa ja vapautta esittää osaamista. Aistikkaan hienoa soittoa ja täydellistä antautumista jazzin syvimpään olemukseen.
Rumpali Mika Kallio on ollut jo vuosikaudet enemmän kuin pelkkä soittaja, hän on käsite. Tälla kertaa hän oli liikkeellä ”kevyemmällä kalustolla”, mutta siitä huolimatta hän äityi mahtaavaan sooloiluun. Siinä kalvot ja pellit soivat omalla kalliomaisella tatsilla. Upeasti ja uskomattoman hienosti.
Maistuva avaus illan tarjontaan. Turkulainen jazzin monitoimimies Fredriksson osoitti osaavuutensa myös mustavalkoisten komentajana. Kun myötäsoittajina on parasta A-luokkaa olevat kaverit, yleisö sai kuultavakseen annoksen erinomaista jazzia.
Ookkonää Oulusta?
Roudaustauon jälkeen lavalle astelivat instrumenteilleen edellisestä setistä tutut Fredriksson ja Huhtala. Rumpupatteriston johtajanpallille istui Jonatan Sarikoski. Bändin johtajaksi ja saksofonistiksi saapui tuttu lippalakkipäinen hahmo, Pope Puolitaival, Oulun lahja suomalaiselle jazzille… Pope Puolitaival Nordic4 oli valmis aloittamaan.
Nelikolta ilmestyi vast’ikään levy Northern Resonance, joka sisälsi Puolitaipaleen sävellyksiä. Niinpä setti potkaistiinkin käyntiin levyn avausraidalla Small Town Church, joka kasvoi edetessään tanakaksi jazzailuksi.
Toisena kuultu Oulu Trilogyn Part III oli syntynyt niistä tunnoista ja mietteistä, joita Puolitaival on kokenut ja tuntenut varttuessaan tuolla Pohjolan valkeassa kaupungissa. Hän kertoi keikan jälkeen edelleenkin pitävänsä Oulua hyvin tärkeänä kiintopisteenä elämässään. Kappalerakenne kasvoi loppua kohden väkeväksi ja kouriintuntuvaksi. Puolitaival ”sähköisti” tätä biisiä varten saksofoninsa saaden siihen uudenlaista väkevyyttä.
Setin yhdenlainen namupala oli kuvitteellinen kertomus, jossa Sonny Rollinsin kaksoisveljestä Kaustisella. Hauskan menevän kappaleen huippukohtiin kuului Jori Huhtalan maittava bassosoolo.
Lopuksi Puolitaival kertoi tarinan, kun hän oli soittamassa Remu Aaltosen konsertissa saksofonistina. Remu oli lopettanut keskenkaiken laulamisen, liekö unohtanut sanat tai muuten vain. Tuolloin hän oli huutanut Puolitaipaleelle: ” Hei putkiäijä, pistä vähän dägä dägä däätä…”. Ja tästä pienestä episodista Puolitaival olikin säveltänyt setin viimeisenä kuullun kappaleen.
Puolitaipaleen ansiokkaan saksofonoinnin lisäksi bändin hahmoksi nousi Huhtala, jonka bassoilu oli niin laadultaan kuin koreografialtaan makoisaa sekä kuunnella että katsoa. Mustavalkiotaiteilija Fredriksson hoiteli oivasti niin flyygeli, sämpläykset että kilkutinosaston. Jonatan Sarikoski hoiteli kalvo-osastonsa myös moitteitta ja irtipäästyään esitteli setin lopulla huikean rumpusoolon.
Monitahokas jazztarjoilu kovan luokan ammattilaisten esittämänä. Hyvä valinta konsertin keskimmäiseksi bändiksi.
Tanssittavaa rytmikaatoa
Illan päätteeksi lavan valloitti senegalilaisen Ismaila Sanén seitsikko, joka täytti Kerubin salin afrikkalaisella polyrytmisellä ilosanomalla, jota täydensivät makoisat jazzimprovisaatiot ja funk-groove tahditukset. Siis melodisesti ja rytmisesti tarttuvaa musiikkia.
”Jazzpastori” Markku Salo, Sanén hänelle lahjoittamassa afrikkalaisessa asusteissaan, piti totuttuun nähden erittäin lyhyen ”avaussaarnan”, jonka ilosanomaan kuului tanssiin kutsu. Amen.
Ja tuo kutsu saikin melko pian ensimmäiset tanssijat esittelemään osaamistaan. Alkukankeuden jälkeen setin loppupuolella lavan edusta täyttyi rytmihurmoksen täyttämillä persoonilla.
Yhtyeen mustaa rytmisielua edustivat Sanén lisäksi orkesterin ”hymypoika” sabar-rumpali Mamadou Ndoye, joka lavan etureunalla sijaitsevine rumpuineen sai edustalla tanssivat suorastaan transsiin. Hymyn väläytykset ja silmäniskut toivat lisähekumaa. Toinen mustan rytmin luoja oli orkesterin takapimennoissa rumpupatteriaan tiukasti käsitellyt Zouhair Amkas, joka osallistui myös taustalauluun.
Kielisoitinosaston muodostivat ”sähkömiehet”, basisti Ari Hossi ja kitaristi – laulaja Petri Kautto. Viimemainitulla oli hikinen ilta, sillä hän eläytyi osaansa täydellä teholla. Hyvää ja tasokasta työstöä molemmilta soittoniekoilta.
Trumpetistina puhalteli Mika Mylläri, jonka rooliin kuului myös mitä erilaisimpien kilkuttimien soitto. Mylläri istui bändiformaattiin erinomaisesti ja hänen soittonsa natsasi upeasti kokonaisuuteen.
Myös pianisti, moogisti, taustalaulaja Kari Ikonen oli elementissään. Tämä monien jazzyhtyeiden kanssa maailmaa kiertäneen muusikkovelhon hyppysissä musiikki taipui nytkin mitä ihmeellisimmille mutkille ja äänimaailmoille. Todellista nautintoa sähköstä ”norsunluille”. Kokeilunhalua ja taituruutta oli yllinkyllin. Suomalaisen jazzin ehdottomia elitistejä…
Ismaila Sané itse kiihdytti ja viihdytti niin yleisön kuin orkesterinsa mukaan upeaan rytmirypistelyyn. Sanén vahvuutena on laulun ja rumpujen lisäksi aina ollut läheinen kommunikointi yleisön kanssa. Niin nytkin, sillä väliin yleisö sai osallistua Sanén musiikillisiin toistoihin… terveellä huumorilla. Parikymmentä vuotta Suomessa asunut Sané on muodostunut käsitteeksi, jonka afrorytmitys ei jätä ketään kylmäksi. Ja mikä parasta, tämä aina aistikas herra ei tuo itseään korostetusti esille, vaan toimii kokoavana moottorina koko yhtyeelle. Hieno mies, hieno artisti.
Sané myös yllätti kaikki, kutsumalla setin loppuun lavalle Pope Puolitaipaleen saksofoneineen. Kuultiin maittava annos senegalilais – oululaista rytmipaloa. Sopusointuista, mutta omansa kuuloista…
Hieno päätös tälle Jazzkerho -76:n konsertti-illalle. Illan kattaus oli mainio, tarjoten kuulijoille erilaisia elementtejä jazzin monitahokkaasta maailmasta. Jälleen kerran syvä kumarrus Jari Hytille ja kumppaneille… Joensuu on upea jazzkaupunki.
28.9.2019 Syyskauden pääkonsertti, Kerubin sali, Joensuu
Jussi Fredriksson Trio
Jussi Fredriksson piano, Jori Huhtala basso, Mika Kallio rummut
Pope Puolitaival Nordic4
Pope Puolitaival saksofonit, Jussi Fredriksson piano, syntetisaattorit, Jori Huhtala basso, Jonatan Sarikoski rummut
Ismaila Sané Saisba
Ismaila Sané yhtyeen johto, soololaulu, afrikkalaiset lyömäsoittimet, Mika Mylläri trumpetti, Petri Kautto sähkökitara, taustalaulu, Ari Hossi sähköbasso, Kari Ikonen piano, koskettimet, taustalaulu, Mamodou Ndoye sabar -rummut, Zouhair Amkas rummut, taustalaulu
