Viking Gracella 11. Flame Jazz Cruise 16.–17.9.2017, oli kokonaisvaltainen elämys, joka kutitteli kaikkia aisteja.
Unto Torniainen kehui 1980-luvulla Kainuun Jazzkevättä jazzin ja jalokalan liitoksi, yhdistyihän tapahtumassa juureva rytmimusiikki Kajaaninjoen hopeakylkien tarjoamiin makunautintoihin.
Svengi ja gourmet lyövät kättä myös Itämerellä. Flame Jazz Cruise on profiloitunut merelliseksi minifestivaaliksi, jossa musiikin diggailu natsaa luontevasti makusurffailuun.
Näin myös yhdennellätoista Liekkijazzristeilyllä, joka seilattiin viime viikonloppuna Viking Grace -aluksella Turusta Tukholmaan ja takaisin harvinaisen lempeässä syyssäässä. Laivan kannella kelpasi lepuuttaa aisteja keikkojen välillä kirkkaassa auringonpaisteessa.
Ansiokas oli myös ohjelman moni-ilmeisyys – kuten aiemmilla kiepauksilla, nytkin musiikillinen spektri kattoi laajan otannan erilaisia lähestymistapoja.
Viikonloppuna kuultiin sen myötä esimerkiksi Flame Jazz Messengersin akustista pienyhtyepyöritystä, Lauri Porran progresävyistä jazzrockia, Ikizakin elektronista improvisointia, Severi Pyysalon ja Kauko Röyhkän runo-jazzprojektia sekä Turun ja Oulun bigbandien orkesterihelmeilyä.
Kattausta täydensivät vielä keskustelutilaisuudet sekä jamit, joissa lavan ottivat haltuun kokeneiden konkarien lisäksi alalle vasta tuloaan tekevät musiikinopiskelijat.
Vauhdikas lauantai
11. Flame Jazz Cruisen menomatkan musiikillisesta avauksesta vastasi Flame Jazz Messengers. Retrossa alkuillasta soittanut sekstetti julkaisi esikoisalbuminsa syksyllä 2016. Turun idyllisestä puukaupunginosasta Port Arthurista nimensä lainannut levy (Fredriksson Music) ammensi 1950- ja 1960-lukujen modernismista. Lavalla materiaali kanavoitiin aidoksi länsirannikkosaundiksi, jossa kuulaus summautui luontevasti vinhan energiseen pyöritykseen.
Severi Pyysalon vibrafoni sekä basisti Teemu Åkerblomin ja rumpali-Flame Jazz-kippari Jussi Fredrikssonin komppi kehittivät sointiin alkuvoimaisen sykkeen. Kolmen puhaltajan harmoninen työskentely loi melodista vastavoimaa soitteisiin, joissa sävelaihiot lietsottiin komeaan roihuun. Kaikkineen kuusikon kimppaklangi huokui juuri sellaista tyylitajua, jota sopii odottaa ”Liekkijazzin viestinviejiltä”.
Lauri Porra on hoitanut basistin vakanssin niin Pekka Pohjola Groupin kaltaisissa jazzryhmissä kuin raskaan rockin Stratovarius-yhtyeessä. Ammattitaitoa ovat syventäneet studiosessiot muun muassa Apocalyptican, Asan ja Juice Leskisen rinnalla sekä televisioon ja valkokankaalle työstetty musiikki. Miehen kolmannen nimikkoalbumin Flyoverin mukaan nimetty kokoonpano tykitti sähäkkää fuusiota Voguessa.
Porra näyttäytyi yllättäen harmaana eminessinä sen sijaan että olisi pyörittänyt showta koko ajan estradin konkreettisena keskipisteenä. Lavalla operoikin tasaväkinen yhtye, jossa ryhmäsuoritteet ja soolot vuorottelivat demokraattisesti.
Soinnilliset mielikuvat johtivat alan 1970-luvun tienraivaajiin Weather Reportista Pekka Pohjolaan. Porra itse korosti inspiraatiosuhdetta jälkimmäiseen seuraavan päivän Flame Jazz Talk Showssa, jossa hän muutenkin avautui musiikillisen avoimmuuden ja uteliaisuuden tärkeydestä ammatillisessa kehityksessä.
Runsaasti alan työkokemusta erilaissa produktioissa hankkinut Turku Jazz Orchestra tarjoili lauantai-illan päätteeksi täysiveristä bigband-hehkutusta solistinaan Johanna Försti. Komeasointinen kokoonpano päätti Gracelle syyskuisen Suomen kiertueensa, joka juhlisti bigband-tyylittelyn ohella satavuotiasta Muusikkojen liittoa. Praktiikka kuului intensiivisen turneen hioman ulosannin joka käänteessä.
Lady Sings the Blues -konserttikokonaisuus tiukkui jazzin, soulin ja bluesin standardeja, joita ovat aiemmin tulkinneet Billie Holidayn ja Ella Fitzgeraldin veroiset laulajalegendat. Tutut rallit kuten Cab Callowayn Minnie the Moocher tulkittiin niin antaumuksella, että yleisökin intoutui mukaan laulamaan ja tanssimaan.
Viikonlopun jamit houkuttelivat vuorostaan Retron lavalle aivan aluksi nuorta soittajakuntaa. Opiskelijat uhkuivat intoa, oli tulilla bebop-henkinen standardi tai modernimpi materiaali. Oleellista oli rohkeus astua yleisön eteen tietäen, että kuuntelijoissa oli omien kaverien lisäksi opettajia ja esikuvia.
Pyhän nyansseja
Liekkijazzristeilyn sunnuntain alkuiltapäivän ohjelmapaikka Retrossa on perinteisesti varattu kokeellisille irtiotoille. Slotin puitteissa on aiemmin kuultu muun muassa Verneri Pohjolan elektroninen sooloproduktio ja Teemu Viinikaisen kitaratutkielmia pianisti Thelonious Monkin sävellyksistä. Ikizaki jatkoi horisontin taakse kurkottavan uteliaisuuden agendaa luontevasti.
Kosketinsoittaja Aki Rissasen Moog ja muut sähköiset vermeet sekä ruotsalaisrumpali Robert Mehmet Ikizin hypnoottinen kannutus veivät muihin tiloihin, kuten oli tarkoitus. Noin tunnin mittaan kuljettiin huikea matka ambientihkoista sfääreistä jumittavaan pulssitukseen.
Energisimmillään jälki oli eräänlaista post-milesiaanista funkia, jossa patteristin generoima tiheä rytmiikka kytkettiin kiipparikioskin vasemman käden muhkeaan bassojytään ja oikean raajan koukuttavaan melodiaornamentiikkaan. Musiikki tuntui konkreettisesti syntyvän tässä ja nyt ja hakeutuvan omiin ulottuvuuksiinsa tilanteen ehdoilla. Musiikista ja äänimaailmoista avautuikin ajatussäikeitä moneen suuntaan.
Pyhäpäivän ratoksi risteilyisäntä Jussi Fredriksson järjesti myös Flame Jazz Talk Shown. Vieraikseen hän oli kutsunut Johanna Förstin, Lauri Porran ja Oulu All Star Big Bandin tuottajan Maija Perolan.
Sitseissä käytiin läpi kunkin kuulumisia ja tiputeltiin uutisia. Ensin mainitussa kategoriassa esimerkiksi Porra avautui, miten monipuolinen työnkuva ei ole vain inspiroiva voimavara vaan myös luovuuden elinehto. Juuri ennen Liekkijazzia heitetty keikka norjalaisen sinfoniaorkesterin kanssa palkitsee siinä kuin vaikkapa Flyover-bändin miehittäminen puolittain jazz- ja puolittain rockmiehillä.
Tulevista taas Fredriksson paljasti, että Turku Jazz -festivaali palautetaan entiselle paikalleen kevääseen. Seuraavan kerran maaliskuussa 2018 järjestettävä tapahtuma sisältää muun muassa Turun Logomossa koettavan ohjelmakokonaisuuden, josta vastaa joulukuussa 50 vuotta täyttävä Severi Pyysalo.
Puheenvuorojen perusteella niin Turkuun kuin Ouluun kaivattiin aitoa musiikkitaloa, joka kokoaisi ohjelmansa genreihin ja kategorioihin katsomatta. Moneen mukautuvuuden ohella peräänkuulutettiin laadukasta tekniikkaa ja ammattitaitoista henkilökuntaa. Talo palvelisi sen myötä paitsi laajaa yleisöä, myös muusikkokuntaa kattavasti. Siis juuri päinvastoin kuin vaikkapa elitistiseksi korkean kynnyksen instituutioksi profiloitunut Helsingin nykyinen musiikkitalo, Porra huomautti.
Kaikkia neljää keskustelijaa tuntui yhdistävän multitaskaaminen. Työ kuin työ, tekijän on tartuttava kursailematta kaikkeen eteen tulevaan, jotta homman saa oikeasti maaliin.
Voguen sunnuntai-iltapäivän keskimmäinen ohjelmaslotti oli varattu monitaiteelliselle erikoisproduktiolle. Severi Pyysalon ja Kauko Röyhkän keväällä valmistunut albumi Turmion suurherttua (Svart) tuo mieleen 1960-luvun kirjalliset äänilevyt sekä kokeilut, joissa esimerkiksi Jarkko Laine ja Eero Koivistoinen yhdistivät uusinta runoutta moderniin jazziin.
Levytetystä materiaalista oli työstetty vahvat livesovitukset. Röyhkän sanoitukset nivottiin esityksessä svengaavaan menoon, josta välittyi rikas sävyskaala. Pyysalo loisti esityksen musiikillisena johtajana operoiden lisäksi niin sormioiden kuin vibrafonin soittajana. Pääkaksikon hyvän tuulen aisti flown ohella miesten ilmeistä ideoiden löytäessä jazzilliseen maaliinsa.
Viikonlopun ohjelman kruunasi Mikko Hassisen johtama Oulu All Star Big Band solistinaan Manuel Dunkel. Poppoon hanke A Tribute to Michael Brecker oli sitä ihtiään. Vuosikymmen sitten kuollut amerikkalainen saksofonisti (1949–2007) on edelleen monelle ikäpolvensa avainsoittaja. Yleisö seurasikin konserttia kuin pyhää toimitusta – hartaasti.
Dunkel ja Oulun iso orkesteri hoitivat työn tinkimättömästi. Solisti tarjosi alkuteoksista tarkkoja tulkintoja. Herpaantumattoman täsmällinen ja rekistereiltään muhkea säestys loihti äänikuvaan mehevää kerroksellisuutta. Breckerismit välittyivätkin ensemblen saundista sisäistyneesti.
Pöydän antimet kasvattivat osaltaan Liekkijazzristeilyn elämyksellisyyttä – kuin Unto Torniaisen hengessä. Jokainen kokosi henkilökohtaisen Grace-menunsa mielensä mukaan tarjonnan rinnastuessa musiikkikattauksen laaja-alaisuuteen.
Rikkaan sointikimaran lomassa ruoka ja juoma peilasivat siten silkan nautintohakuisuuden sijaan kulttuurista kokonaisvaltaisuutta, jossa jokainen elementti täydensi toistaan.
Moiselle 360-asteen irtiotolle on aina tilaus. Seuraava, järjestyksessä jo 12. Flame Jazz Cruise purjehditaan 3.–4.2.2018 Viking Gracella.
