Muistan hyvin kuinka James Carterin atleettinen soitto säväytti hänen kvartettinsa ensikäynnillä Suomessa 1993. Keikka Tampereen Jazz Happeningissa poiki välittömästi spontaanin kiinnityksen seuraavaksi kevääksi Keravalle. Sielläkin nuorten saksofonistien kärkijoukkoon ryminällä noussut Carter soitti häikäisevästi saaden erinomaisen tuen tiiviin keikkaputken ansiosta hyvin yhteenhitsautuneelta yhtyeeltään, jossa mm. soitti virtuoosipianisti Graig Taborn. (Huvittavaa kyllä tämä pitkän linjan muusikko voitti vasta viime vuonna Down Beatin kriitikkoäänestyksen pianisti- ja urkurisarjojen nousevien kykyjen sarjat.) 
Jo uransa alkuvaiheissa Carter hämmästytti kuulijoita venyttämällä saksofoni-ilmaisuaan äärirajoille osoittaen mm. pystyvänsä soittamaan sujuvasti normaalin rekisterin yläpuolella ja myös purskottamaan torvestaan effektinomaisia ääniä. Vaikka Carter tyylillisesti sijoittui moderniin osastoon, hän on osoitti myös hallitsevansa perinteisemmän ilmaisun, Se tuli hyvin esiin hänen esittäessään Ben Websteriä Robert Altmanin ohjaamassa Kansas City-elokuvassa ja myös mm. hänen Conversin´ with the Elders-levyllään, jolla vieraana oli mm. swing-kauden veteraanitenoristi Buddy Tate.
Carterin kvartetti pysyi koossa 2000-luvun taitteeseen. Vuonna 2002 hän kokosi nykyisen urkutrionsa, jossa alusta lähtien ovat soittaneet hammondisti Gerald Gibbs ja rumpali Leonard King. He myös olivat Savoyn konsertissa, jossa yllätysvieraana oli Suomessa pitkään asunut altisti Larry Price.
Ylimääräisineen kaksi tuntia kestäneen pitkän setin aikana Carter soitti tenorin ja altto- ja sopraanosaksofonien lisäksi myös huilua, jolla saksofoneista poiketen hänen ilmaisunsa oli huomattavan maltillista. 
Konsertin ohjelmistossa oli soul-tuottaja Charles Stephneyn sävellykset Winter meeting ja Theme in search of TV commercial, joista molemmista Eddie Harris teki saksofoniversiot 1960-luvun lopulla. Samoin kuultiin Carterin Billie Holiday-levyllä ollut I wonder where my lover has gone, jonka myös baritoniääninen Leonard King lauloi tyylikkäästi. Larry Pricen kanssa soitettiin taas mm. vanha tuttu Half Nelson.
Carterin ja hänen kanssamuusikoidensa yhteistyö toimii mainiosti. Gibbs on innostava, soolonsa hyviin loppunousuihin kasvattava soittaja ja taitava komppaaja imitoiden välillä bassoa käyttämällä pelkästään jalkiota. Kingin soitto taas on erittäin svengaavaa ja hyvin nyansoivaa. Ilahduttavasti rumpusoolotkaan eivät turhaan venyneet.
Carterilta ystävällisesti runsaasti soolotilaa saanut Price selvisi yllättävänkin hyvin, vaikka ilmeisesti joutuikin elämänsä kyytiin tämän ryhmän kanssa. Toki miesten soittaessa rinnakkain alttoa, kuuli selvästi eron maailmanluokan muusikkoon. Tosin konsertin edetessä Price sai selvästi poweria soittoonsa, mutta silti yhä kuulosti kollegansa hennommalta.
