Orvokkitien koulun juhlasalissa kuultiin kahden lahjakkaan nuoren muusikon kurssitutkintokonsertit viime sunnuntaina. Molemmat ovat opiskelleet Vantaan Musiikkiopistossa ja saavuttaneet nyt sen tason mitä musiikkiopistossa voi saavuttaa. Musiikkiopintojen lisäksi he ovat käyneet lukiota. Kitaristi Elis Krzywacki Sibelius-lukiota ja trumpetisti Jaakko Vokkolainen Vaskivuoren lukiota. Tunnelma juuri saneeratun koulun salissa oli uskomattoman hieno. Läsnä oli arvostelulautakunnan lisäksi, opettajat, vanhemmat, ystävät ja opiskelutoverit.
Milloin aloitit?
-Kymmenes vuosi soittaessa menee tällä hetkellä ja 11 alkaa kesäloman jälkeen.
-Trumpetinsoiton aloitin, koska soitin kiehtoi jo pienenä. Tulen musikaalisesta perheestä, joten erilaiset soittimet olivat tuttuja. Trumpetissa oli jotain kaikista muista poikkeavaa. Tosin aluksi pohdin valintaa trumpetin ja rumpujen välillä. Molemmat soittimet kiehtoivat muista soittimista poikkeavalla tavalla, mutta lopulta päädyin päätökseen aloittaa trumpetinsoitto. Ensimmäinen opettaja oli Mika Hirvonen Joensuun konservatoriosta.
Päättötutkinto eli tolppa ykkönen!
-Trumpettitutkinto oli niin kutsuttu D-kurssi eli musiikkiopiston päätöstutkinto. Tämä itseasiassa jatkaa asiaa myös opettajistani. Tähän asti olen pitkään ollut Petaksen klassisessa opetuksessa, mutta viihdepuoli on alkanut kutsumaan. Jazzpuolella opettajana on toiminut Teppo Salakka. Tämän takia valintana myös uudeksi opettajaksi haalittu Mikko Pettinen.
-Rummuissa tutkinto oli perustutkinto 3, joka jää ikävä kyllä viimeiseksi rumpututkinnokseni. Trumpetti on alkanut kutsumaan enemmän ja enemmän, joten jostain täytyi haalia aikaa. Tämä löytyi siis rumpuopinnoista, jotka lukuvuoden loppuun mennessä lopetan.

Soulhengitys
-Kitarabändinä toimi vanhoista ja uusista ystävistä koottu porukka. Kitaristi Eliksen, basisti Nooa Kurjen ja rumpali Felix Paulaston olen tuntenut jo kauan ylä-asteelta asti. Pianisti Pauli Blomstedt on uusi tuttavuus, mutta hänen kanssaan työskentely on alusta alkaen tuntunut siltä kuin oisimme tunnettu jo vuosia. Vaikka keikkaa ei yhtyeen nimen alla vedetykkään, sama porukka menee nimellä Soulhengitys. Tällä porukalla olemme soittaneet erilaisia tilauskeikkoja ja muuta pientä.
Tutkintobändit
-Omassa tutkinnossani soittaneet bändit olivat Vaskivuoren Lukiosta Dancing Rats ja Town to town.

-Rats oli rockyhtye, jossa esiinnyin rummuilla ja Town to town oli soul/funkyhtye, jossa esiinnyin trumpetilla. Molemmat bändit ovat olleet kasassa viime lukuvuoden alusta. Rats on soittanut suurimmalta osin koulun sisäisiä keikkoja, mutta taas Town to townilla on ollut useitakin koulun ulkopuolisia esiintymisiä.
Tulevaisuus
-Tulevaisuuden suunnitelmia itselläni on monia. Ammattimuusikkous varmasti keskeisin niistä, sillä genreä soittamiselle en osaa sanoa. Itseäni kutsuu torven soitossa kaikki mahdollinen niin perinteisen jazzin soitto, kuin vaikkapa big band leadin soitto UMO:ssa.
Jalat maassa
-Ensimmäisenä kuitenkin edessä on paljon treenaamista, opiskelua ja ensimmäinen etappi koulun jälkeen varmastikin varusmiessoittokunta. Sen jälkeen tie vie minne mieli vie.

Tutkinto
Jaakko Vokkolainen ahkeroi tehdessään kaksi tutkintoa samalla kertaa. Nykyään tutkinnon voi suunnitella täysin omannäköisesti, joten Jaakko yhdisti tutkintoonsa klassisen trumpettikonserton, sektiosoittoa funk-bändissä, taustoja ja sooloja Eliksen kitaratutkinnossa. Rumpututkinto hoitui soittamalla rockia.
Trumpetin soundi oli laadukas ja ansatsi kesti kahden setin konsertin hyvin. Jaakolla oli hyvä kontakti kanssamuusikoihin show-bändissä ja improvisoituihin sooloihin hän tarttui rohkeasti. Rumpalin pallilla työskentely oli näyttävää ja jatkossa toinen instrumentti takaa työmahdollisuuksia.
Musiikkiopiston soittokavereiden lisäksi varusmiessoittokunnassa syntyvä kokemus luo pohjan tuleville soittovuosille ammattimuusikkona.