Oli sinänsä huikaiseva kokemus kuunnella jazzia kirjaimellisesti ilman päällä, alla noin 175 m vapaata pudotusta, keskellä Viron upeaa luontoa, Metsäkalmiston kupeessa.
Konsertin ohjelmistovalintana olivat 80-luvun suosikkisävelmät. Kuultiin jazzillisesti esitettyä funkkia, poppia, rockia ja diskoa, kuten Words don’t come easy, Abban Dancing Queen ja neuvostoajan suosikki-iskelmä, vuosia ykköshittinä pysynyt Pyörivät levyt. Paljon kuullut viihdesävelmät saivat aivan uutta eloa ja profiilia Jaak Sooäärin, Raul Vaiglan ja Tanel Rubenin versioina, kuitenkin ilman vähäisintäkään parodiointia tai sarkasmia.
Mukana oli myös joitakin pilke silmäkulmassa tehtyjä iskelmävariaatioita. Yksi tällainen oli Raimonds Paulsin & Andrej Voznesenskijin“Miljoona ruusua” (Миллион алых роз“, “Million alykh roz), johon suomalainen Vera Telenius teki suomenkieliset sanat yli 60-vuotiaana ja levytti itselleen menestyskappaleen. Kappale oli tullut alun perin tunnetuksi Alla Pugatšovan esittämänä. Mutta hyväksi fuusiojazziksi tämäkin mollibiisi vain taipui nuorekkaan bändin käsittelyssä.
Rytminen tasajakoisuus on luonnollisesti hallitseva sana tällaisen materiaalin parissa, mutta yhtye oli sovittanut sävelmateriaalin jazzin ilmekieleen paremmin sopivaksi; mm. Tanel Rubenin rumpujen triolit, kvintolit ja yleensä rumpuaksentit toivat viehättävää elävöitystä kaksi- ja nelijakoisiin sävelmiin.
Jaak käytti yksinomaisena soittimenaan Fender Telecasteria, joka tuntui sopivan hänelle ja materiaalille hyvin, ja myös sen soundit olivat hyvin moderneja ja muuntelua oli runsaasti. Telecasterissa ei ole vibrakampea, mutta kokenut kitaristi osaa sormivibraation käytön. Teräväaksenttinen funk-sahaus kävi häneltä hyvin helpon tuntuisesti, ja hän vaihteli taajaan kitaran sointeja lisäten näin soiton kiinnostavuutta.
Raul Vaiglan kuusikielinen bassokitara toi taidokkaasti muotoillun taustan Jaakin soitolle. Bassolla oli myös runsaasti solistisia tehtäviä. Samoin trion jäntevä rumputyöskentely tuki kokonaisuutta erinomaisesti.
Tilaisuus oli loppuunmyyty, kuten muutkin Eestin Jazzliiton tilaisuudet kesän aikana ovat Teletornissa olleet. Tosin tornin turvallisuusohjeet sallivat vain 100 ihmisen yhtäaikaisen oleskelun soittopaikkana olleella näköalakerroksella ja ylempänä sijaitsevassa ravintolassa. Harmi sinänsä, sillä halkaisijaltaan 38 metrinen tila vetäisi moninkertaisen yleisömäärän.
Yleisön käytös oli hillittyä ja läsnä olevaa – bändiä todella kuunneltiin keskittyneesti. Näin volyymin käyttökin saatiin pidettyä kohtuullisella tasolla, kun suomalaistyyliin miksauspöydästä ei tarvinnut nostaa bändin tasoja yleisön puheensorinan voittamiseksi.
Jaak Sooäärin uraa kannattaa seurata. Tuule Kannin kanssa tehty kannel-kitaralevy Teisele Kaldale (NCB 2011) ilmentää jännittävästi uuskansanmusiikin ennen kokeilemattomia ulottuvuuksia. Kvartettikokoonpanolla (sähkökitara, viulu, kontrabasso, rummut) tehty Aria (NCB 2011) puolestaan sisältää klassisten mestarien Bachin, Händelin ja Purcellin musiikkia jazzyhtyeelle sovitettuna.
Tallinnan Teletorni perjantaina 3.8.
Jaak Sooäär Trio
Jaak Sooäär – kitara
Raul Vaigla – basso
Tanel Ruben – rummut
Eesti Jazz Liit on järjestänyt Teletornissa kesän aikana kerran kuussa konsertin, koska sen vakiosoittopaikka Teatteri NO99 kellarisalin klubi on kesäisin kiinni. NO99 Jazzklubin ohjelmisto ja paljon muutakin tietoa Eestin jazzelämästä löytyy osoitteesta www.jazz.ee
Perjantai-illan trion rumpali Tanel Ruben toimii nykyisin Jazzliiton puheenjohtajana ja Jaak Sooäär varapuheenjohtaja.
Perjantain keikan jälkeen Jaak ja kumppanit läksivät varhain seuraavana aamuna keikalle kohti Itävaltaa.
Jaak Sooäär on soittanutt aiemmin paljonkin suomalaisten mm. Mikko Innasen kanssa. Tätä nykyä hänella on duo rumpali Mika Kallion kanssa.