Ikävää, ettei Jean Sibelius ole itse todistamassa 150-vuotisjuhliaan. Tänä vuonna on tuskin ollut yhtäkään viikkoa, jolloin hänen nimensä ei olisi ollut esillä jonkin konsertin tai tapahtuman yhteydessä. Erään Sibelius-mainoksen nähtyäni itselleni tuli mieleen viimekeväinen Musiikkitalon konsertti, jonka teki kuitenkin mielenkiintoiseksi juuri se, että jazzsäveltäjät olivat saaneet innoituksensa mestarin musiikista. Esitykseen oli tilattu musiikkia Tim Hagansilta, Artturi Röngältä, Kari Ikoselta, Valtteri Pöyhöseltä, Mikko Pelliseltä ja Visa-Pekka Mertaselta. Salina oli Sonore, joka oli viimeistä sijaa myöten täynnä. Osittain syynä lienee ollut pienempi paikkamäärä kuin Black Boxissa. Toisaalta Sibeliuksen nimi oli houkutellut paikalle muitakin kuin jazzinharrastajia.
Tilaajan puheenvuoron esitti nykyinen Sibelius-Akatemian Jazzosaston vetäjä Jussi Kannaste. Hän herätti leikillisesti epäilyn, että Sibeliuksen levykaapista olisi löytynyt myös jazzia, mutta todisteita tästä ei kuitenkaan ole. Alkuaan konserttia johtamaan piti tulla oppilaitoksen kunniatohtori Tim Hagans New Yorkista. Hänelle tuli kuitenkin este ja tilalle saatiin tänä vuonna väitellyt tohtori, kaikille jazzinharrastajille kapellimestarina ja pasunistina tuttu Antti Rissanen.

Ensimmäiseksi vuoroon pääsi Tim Hagansin säveltämä Sibluesius. Painetussa konserttiohjelmassa kullekin säveltäjälle oli annettu tilaisuus esitellä omaa työtään. Hagans kirjoitti ihailleensa Sibeliuksen musiikkia jo vuosikymmeniä sitten. Erityisesti sinfoniat 2, 3, ja 4 olivat vaikuttaneet nyt kuultuun sävellykseen. Vaikka perinteisiä blues-rakenteita ei siitä löydykään, sävellys pyrkii tuomaan esille saman surumielisyyden, joka yhdistetään bluesiin. Solistina toimi takuuvarmasti Jukka Eskola, jonka soolon aikana oli tarjolla oikeaa jazzia. Soolon päätyttyä palattiin kuitenkin ‘normaaliin’ sävelmaailmaan. (Helposti tuli mieleen hiljattain Black Boxissa pistäytyneen Darcy James Arguen sävellykset, joita Sibis Alumni Big Band esitti säveltäjä kapellimestarinaan.)
Illan mittaan solisteina vierailivat Manuel Dunkel, Teemu Takanen, Kasperi Sarikoski ja Ville Vannemaa. Mitä tulee sävellyksiin, sekä Tim Hagansin että Kari Ikosen pitkäaikainen kokemus säveltäjinä kävi ilmi. Muihin illan aikana esitettyihin verrattuna heidän teoksensa olivat selvästi tyylipuhtaita.
Trumpetit:
Teemu Mattsson
Jukka Eskola
Janne Toivonen
Tero Saarti
Saksofonit:
Pope Puolitaival, alttosaksofoni, huilut
Teemu Takanen, alttosaksofoni, huilut
Manuel Dunkel, tenorisaksofoni, klarinetti, huilut
Ville Vannemaa, tenorisaksofoni, klarinetti, huilut
Jari Perkiömäki, baritonisaksofoni, bassoklarinetti
Pasuunat:
Heikki Tuhkanen
Kasperi Sarikoski
Jussi Vuorinen
Juho Viljanen
Riitta Paakki, piano, Jere Haakana, kitara, Eero Seppä, basso, Tuomas Timonen, rummut