Hyvinkääläisen pianisti Karri Luhtalan kiertue ” Il Mondo di Karri “ piipahti soittamassa TaavettiSwingin pikkujoulujameissa lauantaina 30. marraskuuta Palvelukeskus Mäntykodissa.
Luhtala on valmistunut vuonna 2011 italialaisesta Frosinonen konservatoriosta musiikin kandidaatiksi. Ennen sitä hän opiskeli pari vuotta Metropolia Amk:ssa ja vuoden Erasmus-vaihto-oppilaana Belgiassa Gentin konservatoriossa. Suomeen takaisin muuton jälkeen hän on tuottanut lähinnä italialaisia muusikoita ja opiskelukavereitaan tänne soittamaan jazzia.
Karri on täystyöllistänyt itsensä niin muusikkona, roudarina, autokuskina, konserttien promoottorina sekä matkanjärjestäjänä. Hänellä on esimerkiksi syys- joulukuussa yli neljäkymmentä keikkaa kymmenen eri kokoonpanon kanssa eteläisessä Suomessa.
Taavetin Mäntykodissa monikansallisessa jami-illassa esiintyi Karrin ja hänen hammondin lisäksi roomalaiset laulaja Vanessa Perilli ja alttosaksofonisti Stefano Preziosi sekä eestiläinen rumpali Tönis Kuusk.
Alttosaksofonisti Stefano tyylitteli alkajaisiksi Karrin ja Tönisin säestyksellä Sonny Rollinsin Tenor Madness-kappaleen. Vanessa lauloi ensimmäiseksi kauniin ja herkän Ellingtonin I´m Beginning To See The Light. Seuraavaksi kuulimme muutaman italiankielisen laulun kaunisäänisen ja taitavan Vanessa hienosti tulkitsemana. Herbie Hancokin jazzstandardissa Cantaloupe Islandissa kuulimme Karrin hienoa hammondin soittoa ja hänen hoitaessa myös bassokuviot sillä. Eka setti päättyi Cole Porterin Easy to Love.
Toisen jakson joulutorttukahvien jälkeen aloitti Karri ja Stefanon jazzversiolla kappaleesta O Sole Mio, jossa näkyi ja kuului italialainen tempo ja temperamentti. Nuori ja lahjakas rumpali Tönis säesti vuoropuhelua loistavsti. Vuoropuhelut jatkuivat Vanesan, Karrin ja Stefanon välillä tutussa Hit the Road Jack sekä yleisön toivekappaleessa Mambo Italiano, jossa kuulimme kuinka italiaksi voi laulaa nopeassakin tempossa. Kuulimme myös U 2-hitin I Still Haven´t Found What I´m Looking For.
Mietteliään Samba Estaten jälkeen kuulimme lopuksi Ellingtonin svengaavan It Don´t Mean A Thing, If It Ain´t Got That Swing, joka jäi soimaan hienon illan päätteeksi.