Musiikkitalon ja Finlandia-talon välissä sijaitseva Hakasalmen huvila on ollut kuluneena syksynä vilkas konserttiareena, jossa Helsinki Jazz oon pyörittänyt ansiokasta jaZZanti-konserttisarjaansa. Tuorein niistä oli ranskalaisen trion esiintyminen, jossa vieraita täydensi pianisti Kari Ikonen.
Klarinetisti Louis Sclavis, viulisti Dominique Pifarély ja sellisti Vincent Courtois ovat parhaillaan Suomeen. Latviaan ja Viroon ulottuvalla kiertueella. Herrat ovat työskennelleet vuosikymmenten aikana paljonkin toistensa kanssa, mutta harvemmin tänä triokokoonpanona. He levyttivät yhdessä 2017 ECM:llä ilmestyneen Asian Field Variations-albumin, jolta lähes kaikki Helsingin konsertissa kuullut kappaleet olivat peräisin.
Trion musiikki hienosti toimiva yhdistelmä nuoteista soitetusta kamarimusiikista ja vapaasta improvisoinnista ainesten nivoutessa sujuvasti yhteen. Tämä trio on sikäli demokraattinen yhtye, sillä sen jokainen jäsen on myös säveltänyt kappaleita yhteiseen ohjelmistoon.
Kaikesta kuuli, että nämä herrat ovat paitsi loistavia muusikkoja, myös kyvykkäitä työskentelemään yhdessä. Niin saumattomasti ja luontevasti heidän yhteistyönsä toimi useimmiten hyvinkin monipolvisten ja rikkaita sävyjä sisältäneiden kappaleiden toteutuksissa. Harvoin kuulee näin luontevasti toimivaa yhteistyötä.
Hauskana päätöksenä oli aiemmin kuulluista vakavampihenkisistä kappaleista täysin poikkeava swingiä tyylittelevä Paris Dort, joka toi mieleen maineikkaan Hot Club de Francen musiikin.
Illan vieraana oli aina idearikas pianisti Kari Ikonen, joka aloitti konsertin kolmen kappaleen sooloesityksellään ja liittyi myös trioon muutaman kappaleen ajaksi. Ikonen paljastui myös keksijäksi demoten yhdessä kappaleesaan kehittämäänsä flyygeliin tai pianoon asetettavaa Maqiano-laitettaan, joka mahdollistaa arabialaisten tai muiden mikrointervallien soittamisen. Hämmästyttävästi laite myös osoitti toimivuutensa Ikosen tyylitellessä flyygelillä arabialaista musiikkia.
Suomessa Sclavis, Pifarerély ja Courtois ovat vielä kuultavissa Loimaalla (5.10.) ja Seinäjoella (6.10.). Ja tavalliseen tapaan tänne lukuisia ranskalaisartisteja tuonut Charles Gil on organisoinut tämänkin kiertueen.
jaZZanti konsertti Hakasalmen huvilassa 4.10. Esiintyjinä Louis Sclavis, Dominique Pifarély ja Vincent Courtois sekä Kari Ikonen.