Konsertti liittyy tuoreeseen levyyn Kirkossa ja sisälsi pitkälle samaa ohjelmistoa, mm. suomalaista virsi- ja hartauslauluperinnettä. Vokalistia säesti kokenut pianotaiteilija Jouni Somero. Duon kirkkokonserttikiertue käynnistyi Sulkavalla.
Arja Koriseva on tangokuningatar Seinäjoen tangomarkkinoilta 1989. Sen jälkeen hän on esittänyt paljon muutakin kuin tangoja – viihdemusiikkia, musikaalirooleja jne. – ja kirkkokonsertit ovat kuuluneet viime vuosina oleellisena osana repertoaariin. Tämän hän osaa erittäin hyvin ja arvokas käytöskin soveltuu kirkon juhlavaan ilmapiiriin.
Illan ohjelmisto ei tosin sisältänyt gospelia tai spirituaaleja, mutta Arjan laulu on rytmisesti hyvin synkassa kulloinkin esitettävän kappaleen poljennon ja hengen kanssa. Hän on yksi niitä harvoja suomalaisia vokalisteja, joilla olisi kanttia vetää aitoa, mustaa gospelia. Hengellisen repertoaarin esittäminen ei ole vain “biisien läpilaulua”, vokalistin on oltava mukana “henkeen ja vereen”, jos näin saa asian ilmaista.
Arja osaa ottaa scenen haltuunsa ja lumota kuulijansa, niin kuin aidon kuningattaren kuuluukin. Ehkä osittain juuri tähän perustuu myös hänen menestyksensä rytmisesti vaativassa tangolajissa. Luntustava Suomi-tangohan kuuluu vain tanssilattialle, se ei ole laulajan kvaliteetti.
Erityisesti helluntailaisessa lauluperinteessä korostuva ylistäminen ilmentyi kirkkokonsertissakin. Äänenkäyttö on hallittua, ja jos jotakin toivoa saa, ehkä se olisikin juuri ääni-ilmaisun kehittäminen oopperalaulajien tyyliin, voimistaa ja vahvistaa sitä. Arja tulisi nimittäin mainiosti toimeen ilman äänenvahvistusta pienessä kirkossa.
Lavamiksaus ei tahdo yleensä onnistua keneltäkään, ja varsinkin kirkossa se tekee lopputuloksesta herkästi murenevan, jälkikaiut ovat hallitsemattomia jne. Duo voisi myös olla kriittinen potpurien suhteen; esimerkiksi Rydmanin Niin kaunis on maa, Ahnfeltin Päivä vain ja Heikkilän Täällä Pohjantähden alla ovat kovin epäsuhtaisia linkitettyinä.
Kansainvälisyyttä lisää
Ohjelmiston kansainvälisyyden lisääminen rikastuttaisi kuunteluelämystä ja se voisi tuoda duolle myös lisää nuorta yleisöä. Monkin Oi Herra luoksein jää (Nearer, my God, to thee, vuodelta 1861) oli lämmin, mutta hieman kärsi tarpeettomasta yhteislaulusta. Nousta sain aamuun on vanha irlantilainen kansansävelmä; Cat Stevens-hitti Morning has broken. Jotenkin silti pidin sen originaaliversiosta enemmän, sekä kielen että pianointron ja välisoittojen osalta.
Oskar Lindbergin Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta esitetään useimmiten urku- tai orkesteriversiona, mutta soi kuulakkaasti myös flyygelillä. Samoin Heino Kasken Yö meren rannalla oli pianosoolona yksi illan kohokohtia.
Jos jotakin tahtoisi pois tästä sinänsä viehättävästä konseptista, se olisi hautajaismusiikki (Päivä vain), ja kirkolliset nykyiskelmät. Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluivat nyt mm. Lasse Heikkilän Täällä Pohjantähden alla ja Petri Laaksosen Syvä hiljaisuus. Niiden runsaat toistot varsin yksinkertaisissa musiikkirakenteissa turruttavat kuulijan.
Tarkoituksellisesti en kutsu kyseistä laulusuuntausta “hengelliseksi”, koska laulutekstit ovat varsin maailmallisia. Eikä se minusta ole aina erityisen “uskonnollistakaan” – ei ainakaan Uuden testamentin valossa. Kirkolliset uuslaulutekstit eivät yleensä heijasta syvempää, spirituaalista tietoisuutta. Esimerkiksi Jukka Salmisen Saviruukun teksti ilmaisee rakkauden tunnusmerkit oudosti:
Sinä, Herra, minut murskasit,
vaan talletit kaikki palat.
Niin paljon minua rakastit.
Jouni Somero on levyttänyt ahkerasti ja konsertoinut paljon ulkomailla. Hänen oma preludinsa, On kaunis synnyinmaamme oli jo suorastaan tavaton kuunteluelämys. Pianosäestys tuntui kirkko-olosuhteisiin sinänsä luontevalta. Osa kappaleista tosin ehkä soisi paremmin urku- tai yhtyesäestyksen voimin. Erkki Melartinin Juhlamarssi taas ei toiminut näissä oloissa yhtä hyvin; forte-soitto särki äänen ja esitys kuulosti oudon kulmikkaalta.
Tilalle olisi mieluummin voinut ottaa Kirkossa-levyltä hienon pianoversion Bachin koraalista BWV 147, jota meillä kutsutaan nimellä Kristus, valo valkeuden. Koraalin laulumelodia tosin ei liene Bachin oma, mutta jousien melodia on Bachin lisäämä. Osa tunnetaan ehkä parhaiten Beach Boysien Lady Linda-introna.
Hengellinen musiikki on USA:ssa monin tavoin vaikuttanut myös jazzin kehitykseen – ei pelkästään negro spirituaalien, kirkkomusiikin ja gospelin kautta, vaan myös kiertoteitse (kuten Ray Charlesin soul-idea; kierrättää uskonnollisen musiikin rakenteita maallisen tematiikan parissa). Kirkkomusiikki voisi meilläkin lähestyä nykyistä rohkeammin rytmimusiikkia; enpä usko olevan hengenelämälle pahaksi, jos kirkossa toisinaan svengaa.
Kirkossa-levy on eheyttävä kuuntelukokemus ja duon kirkkokonsertissa oli lämmin ja hyväksyvä tunnelma. Konsertin lopuksi Sulkavalla Arja Koriseva siunasi yleisönsä. Tätä kaunista elettähän kuulee nykyään harvoin enää missään. Maallikolla tosin olisi pyhittämiseen oikeus (muistaakseni Luther sanoi, että “jokainen on pappi”), mutta ilmiönä se on äärimmäisen harvinainen, ja siksikin jo lämmittävä.
