Hämeenlinnan Verkatehtaalla oli riemuisa tunnelma, vaikka olikin Pitkäperjantai. Paikkahan sinällään on upea ja luvassa oli oman kylän big band solistinaan rokkikukko Costello Hautamäki. Jokunen paikka saattoi jäädä 400 tuolin salissa tyhjäksi, mutta Costello itse riemuitsi, kun kahden vuoden tauon jälkeen taas päästiin nauttimaan musiikista. Hämeenlinna Big Bandin kiertueen kaksi seuraavaa keikkaa olisivat Hyvinkäällä ja Kangasalalla.

Kahden setin ohjelmisto oli rakennettu solistin ympärille, lukuun ottamatta muutamaa instrumentaalia. Brian Setzerin Big Band on viitoittanut tien sille, että rock´n roll taittuu myös isolla orkesterilla, kunhan keulille saadaan karismaattinen solisti. Ja sitähän Costello Hautamäki on aina häikäisevää uniformuaan myöten.
Hämeenlinna Big Bandia on muutaman vuoden johtanut trumpetisti Jykä Ahola ja porukka onkin hyvässä iskussa. Kaikki muusikot eivät lähde harjoituksiin Hämeen läänistä. Tunnistin porukoista ainakin Olli ja Iiro Jaakkolan, joille auton matkamittariin kertyy kilometrejä reilut sata kilometriä mennen tullen. Luottotrumpetisti Arto Alaspää on muuttanut takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa. Hämeenlinnaan.
Big Band sound koostuu monesta osatekijästä. Oma korvani on herkistynyt kuuntelemaan ykköstrumppaa, joka on vähän niin kuin konserttimestari ja primas. Jukka Pitkäsen trumpetti oli liekeissä. Toisaalta bassopasuuna ja baritonifoni tuovat muhkeutta kokonaisuuteen. Iiro Jaakkolan bassopasuuna ja orkesterin ikänestorin (71) Heikki Saariahon barska kuuluivat läpi juuri oikealla röyhkeydellä.
Ohjelmisto perustui rokin klassikoihin, mutta olipa joukkoon saatu myös Eki Lindströmin Ranskalaiset korot, jossa kaksi kitaraa ja Jykä Aholan trumpetti kävivät kommentointia ohi kävelevästä neitokaisesta. Route 66 ja Rock ‘n’ Roll ‘n’ Blues edettiin kolmen kitaran kärjellä, kun myös Jykä paljasti salaisen paheensa.
Erinomaisen viihdyttävä konserttikokemus.
Ohjelmisto satunnaisessa järjestyksessä:
Rock this town -Americano -My baby only cares for me -The dirty boogie -This cat’s on a hot tin roof -Brand new Cadillac -That mellow sax -Jailhouse Rock -Moondance –Just a gigolo -Sleepwalk (instrum.) -Peter Gunn theme (instrum.) -Shake rattle and roll -Shake your tailfeather -Kissanainen -Ranskalaiset korot -Route 66 -Alright okay you win -Bad bad Leroy Brown -Big Spender -Walkin my baby -Minnie the moocher -All shook up -Everybody needs somebody -Fever -Rock n roll n blues n jazz
Kiertue: 15.4.2022 klo 19. Verkatehdas, Hämeenlinna, 16.4.2022 klo 19. Hyvinkää-sali, Hyvinkää, 20.4.2022 klo 19. Kangasala-talo, Kangasala