Muutaman pakollisen välivuoden jälkeen saapui Gregg Stafford Suomeen soittaakseen yhdessä ystäviensä kanssa kolme keikkaa. – Tutustuimme Greggiin vuonna 1986 New Orleansissa ja siitä lähtien olemme esiintyneet pari kertaa vuodessa eri festivaaleilla ja tietenkin myös Storyvillessa. Gospel-konsertteja soitamme myös lähes joka kerta Greggin täällä ollessa, kertoi Reine Rimón alkujuonnossaan.

Nyt oli kokoonnuttu Porvoon Tuomiokirkkoon. Tutut soittajat jatkoivat siitä, mihin kolme vuotta aikaisemmin oli jääty.
Porvoonseudun musiikkiopiston hyväksi kerätyn pääsymaksun maksoi mielellään lähes kirkontäysi yleisö. Somessa kerrottiin, että perjantai- ja lauantai-illat soitetaan Storyvillessä perinteellistä New Orleans -jazzia.
Kokoonpanon seitsemän muusikkoa ovat perehtyneet soittotyyliin, jossa kaikilla on oma tärkeä roolinsa. Kolme puhaltajaa ja komppi on hyväksi havaittu ryhmä, jossa kaikki saavat soitolleen tilaa ja soittimien äänenvärit eivät peitä toisiaan.
Leppälän muusikkoperhe oli edustettuna kolmessa polvessa. Basisti-Ilkka on varsin tuore tuttavuus näissä ympyröissä, isä- Kimmo on kokenut klarinetisti, jolla on vientiä moneen suuntaan ja pappa-Alvi myhäili katsomon puolella.
Robi deGodzinskyn instrumentti oli tällä kertaa flyygeli ja hänen soolonsa What A Wonderful Worldissa sai illan raikuvimmat kädet. Alpo Collanus on perehtynyt juuri New Orleansin tapaan soittaa rumpuja ja nyt hän oli virittänyt illan keikkaa varten kultaiset Ludvigit vuodelta 1964.
Reinen ääni on kehittynyt. Hänellä on aito ja tumma alkuperäisen blueslaulajattaren soundi, jolla taittuu myös gospelit uskottavasti. Reine ja Gregg vaihtoivat soolovuoroaan ja kummallakin oli tilaa julistaa ilosanomaa.

Greggin trumpetinsoitossa on käytössä dynamiikka, iskevät synkoopit ja yllättävä äänenkuljetus. Soittotapa on aina tunnistettava. Itse kuulin häntä ensimmäisen kerran 1986 ja tuntui siltä, että jotkin fraasit olivat tuttuja siltä ajalta. Todellisuudessa kehitystä on tapahtunut ja soundin monipuolisuus takaa, että mielenkiinto säilyy koko konsertin ajan.
Jukka Järvelän hahmo tuo soittotilanteisiin järkkymätöntä rauhaa ja banjon kirkas ääni sykkii antaen muille vapauksia äänien kuljetteluun. Matti Iiramon pasuunan järeä sointi täydensi Kimmon ja Greggin vuoropuhelua.
Lämminhenkinen puolitoistatuntinen kului nopeasti.
Ohjelmisto: Streets of The City, By and By, Just a Little While To Stay Here, Old Rugged Cross, Over In the Gloryland, This Little Light of Mine, What A Friend We Have In Jesus, Just A Closer Walk With Thee, Trouble in Mind, Down By The Riverside, Lily Of The Valley, When The Saints Go Marching In
Gregg Stafford, Reine Rimón ja Hot Papas Jazz Band, Porvoon Tuomiokirkko, 25.11.2021