Gary Burtonin kvartetin Helsingissä alkaneen Euroopan-kiertueen avajaiskonsertin alkujakso tuntui kiertueohjelmiston hillityltä sisäänajolta. Onneksi toisella puoliskolla kunnolla lämmennyt yhtye antoi palaa tosissaan, jolloin myös Burton pystyi osoittamaan kuuluvansa yhä maailman vibrafonistien kärkijoukkoon.
Yli 50 vuotta kestäneen ammattilaisuransa aikana Burton on ehtinyt soittaa monenlaista musiikkia countryn ja avantgarden välillä. Omissa yhtyeissään hänellä on ollut useimmiten kitaristi, joina ovat toimineet mm. Larry Coryell, Mike Goodrick, Pat Metheny ja nyt toistakymmentä vuotta Julian Lage.
Neljän kapulan tekniikan yleistymiseen vibrafonin soitossa vahvasti vaikuttanut Burton on pitkältä opettajauralta eläköitymisensä jälkeen viime vuosina työskennellyt kvartettinsa kanssa, jossa myös Lage on ollut mukana.
Burtonin tuoreimmat levyt ovat Mack Avenue-merkillä ilmestyneet Guided Tour ja Common Ground, joilta myös kuultiin useita kappaleita (Lookout, Remembering Tano, Sunday’s Uncle, Late Night Sunrise jne.). Alkupuoliskolla oli tarjolla myös lattari Afro-Blue, Astor Piazzollalle omistettu tango sekä Phil Woodsin säveltämä valssi Waltz for a Lovely Wife, jonka Burton levytti useampaankin kertaan soittaessaan Stan Getzin yhtyeessä 1960-luvulla.
Burtonin ja Langen mukana Savoy-teatterissa soittivat myös Langen levyillä ollut basisti Jorge Roeder ja etukäteistiedoista poiketen ilmeisesti viime tingassa mukaan tullut rumpali Henry Cole, joka on soittanut mm. altisti Miguel Zenónin useilla levyillä.
Konsertin alkupuolisko oli ilmeisesti uuden kokoonpanon totuttelua ohjelmistoon, sillä kappaleiden toteutus oli aika konventionaalista, teema-soolot-teema-linjalla ilman ihmeempiä irtiottoja. Toki Burton ja hänen muusikkonsa osoittivat välittömästi olevansa osaavia ammattimiehiä.
Tauon jälkeen yhtyeen ote rotevoitui selvästi. Kappaleiden rakentamiseen tuli myös tavanomaisuuksista poikkeavia ideoita. Esimerkiksi yksi teos lähti pitkällä klassissävyisellä kitaraintrolla, joka muiden sisääntulon jälkeen muuntui juurevaksi perusgrooveksi. Samankaltainen muuntuminen seurasi Colen tuhtia rumpuintroa, jossa hän myös pystyi järeällä paukuttelullaan osoittamaan käytössään olleen kahden bassorummun tarpeellisuuden.
Jälkijaksolla myös Burtonin soitto sai kunnon kipinää. Nopeissa kappaleissa oli idearikasta virtuositeettia, hitaammissa hän taas pystyi hyvin demoamaan neljän kapulan käytön laajentavan vibrafonin sointia.
Eipä ihme, että yleisö vaati yhtyeeltä encorea. Sellainen myös saatiin. Se oli samalla kunnianteko toiselle vibrafonin mestarille Milt Jacksonille. Hyvän mielen jättäneen konsertin lopuksi kuultiin näet juureva versio Jacksonin tutusta sävellyksestä Bag’s Groove.
