Tukholmaa ei kauan moni ehtinyt laivan kannelta ihailla, kun Viking Grace suuntasi keulansa kohti Turkua ennen kahdeksaa aamulla paikallista aikaa sunnuntaiaamuna. Edellisenä iltana alkaneet jamit olivat kestäneet pitkälle aamun pikkutunneille ja uuvuttaneet osan porukasta, joten aamiaisella ei tungosta ollut laivan jo irrottua Stadsgårdenin satamasta aivan Tukholman vanhan kaupungin tuntumasta.
Sunnuntai-iltapäivän alkajaisiksi risteilyn ohjelma jatkui laivan Oscar à la Carte -ravintolan viereisessä Seamore Champagne Lounge -baarissa, missä yleisön valloitti tiukka naisvokalistien, Saana Murtojärvi, Hanna-Mari Riihimäki ja Sanna Vartiainen, muodostama trio Wonder Girls. Kolmikko on tunnettu Stevie Wonderin souljazzmusiikin tulkinnoista, joita he ovat laulaneet perustamisvuodesta 2007 lähtien oman orkesterin säestämänä.
Risteilyllä emme kuitenkaan kuulleet räväkkää soulin rytkettä, vaan tällä kertaa kolmikko ei kiirehtinyt minnekään. Pelkästään luottopianistinsa Henri Mäntylän säestämänä ”Ihmetytöt” pureutuivat Wonderin hitaan tunnelmallisiin ja syvällisen sielukkaisiin kappaleisiin. Noin kolmen vartin setin aikana saattoi matkata ikuisuuden mielikuviin. Siinä ehti jo moneen kertaan kaiholla miettiä elämän syvimpiä tuntemuksia ja laittaa elämän perusarvot järjestykseen. Leppoisassa säässä matkan teko maistui ja Ahvenanmaan saaret alkoivat jo huomaamatta siintää keulan ikkunoista ulos katsellessa.
Improvisoitua sanatonta laulua
Muutettuaan Virosta aikanaan Suomeen Kadi Vija on muuttunut jazzväen piirissä enemmän tai vähemmän suomalaiseksi artistiksi. Porissa Palmgren konservatoriossa opiskelleen Kadin tie on sittemmin vienyt hänet kahdeksi lukukaudeksi Bostoniin ja sieltä takaisin Suomeen, Sibelius-Akatemiaan.
Kuultuani häntä ensimmäistä kertaa varmaan joskus vuonna 2007 hänen opiskeluvuosinaan Porissa ajattelin, että tuosta nuoresta naisesta voi kehittyä vielä hyvä jazzlaulaja. Hänen laulunsa tuntui heti kiinnostavalta ja herätti välittömästi huomioni. Noiden aikojen jälkeen on tapahtunut paljon ja niin myös Kadin laulu-ura on mennyt eteenpäin. Vielä pari vuotta myöhemmin Pori Jazzeilla esiintyessään ilmassa oli tietty määrä jännitystä, mikä näkyi esityksestä, mutta nyt siihen oli tullut aimo annos varmuutta ja rohkeutta lisää.
Oman yhtyeensä perustamisen jälkeen Kadi Quartet on voittanut Suomen Young Nordic Jazz Comets 2013 -kilpailun ja esiintynyt Suomen edustajana pohjoismaisessa YNJC -showcasessa Trondheimissa viime vuonna.
Tiedossa oli, että Kadi säveltää itse kvartetilleen ja ravistelee musiikillaan vakiintuneita perinteisiä jazzkvartetti malleja. Silti esitys pääsi hieman kaikesta huolimatta yllättämään erikoisuudellaan. Pieniä viitteitä muutoksesta oli ollut ilmassa aikaisemminkin, mutta nyt perinteiset jazzstandardit eivät enää saaneet sijaa ohjelmarakenteessa, kuten oli joskus aikaisemmin ollut. Sävellysten voimakkaasti polveileva rytmitys ja sähäkkyys lisättynä hienoisella sähköisyydellä olivat silmiinpistäviä uusia rakenteita kvartetin esityksessä.
Kadi on käyttänyt uransa alkutaipaleella paljon laulussaan jazzlaululle ominaista sanatonta laulua, missä äänenkäyttö toimii yhdenvertaisena instrumentaalisena osana muiden kvartetin soittajien kanssa. Vaikka nyt hänen lauluissaan oli tietty annos nykypäivän populääristä vivahdetta, niin nimenomaan tämä jazzlaulajalle tyypillinen scat-ilmaisu teki hänen esityksessään hyvin jazzpitoisen.
Pianisti Mikael Myrskog on kehittynyt valtavasti ja hän saikin esityksen aikana paljon tilaa pianoimprovisaatiolle. Varsinkin hänen pitkä soolo-osuutensa kappaleessa Unkind oli aivan mahtavan innostavaa kuunneltavaa. Rumpali Tomi Saikkonen rytmitti todella vankasti ja keskusteluyhteys Kadin kanssa toimi mehevästi. Tomi oli myös säveltänyt kaksi esitettyä kappaletta. Parissa kappaleessa basisti Pasi Toivanen teki mieleenpainuvia aloituksia soolona ja toisena rytmittäjänä tuki kokonaisuutta väkevästi.
Yhtye on saanut julkaistua debyyttialbuminsa Stories tämän vuoden huhtikuussa ja nimikkokappaleen lisäksi tältä levyltä oli myös kappale Invisible Girl. Muuten kappaleet olivat osittain niin uusia, ettei Pasin tekemään kappaleeseen oltu vielä löydetty edes ”oikeaa” nimeä. Moving Forward and Going Along oli myös tuoretta tuotantoa.
Käytännössä koko konsertti oli sanatonta improvisaatiota Kadin laulujen osalta. Perinteisempää linjaa Kadin vanhemmasta tuotannosta muutaman vuoden takaa edustivat ainoastaan kappaleet Invisible Girl ja Unkind, mikä taisi olla samalla ainoa sanoitettu kappale.
Tästä on hyvä jatkaa, sillä sanaton lauluimprovisointia kuullaan nykyään vähenevässä määrin. Se on taito, joka kuuluu kaikesta huolimatta syvällisesti jazzlaulun peruskuvioihin ja siitä on tärkeätä pitää kiinni.
Kadin esityksen jälkeen Retrossa jatkettiin iltapäiväjameilla lähes kolmen seuraavan tunnin ajan.
Yksinäistä ihmisäänen koneellistamista
Kun risteilyn toinen keskustelutilaisuus oli saatu päätökseen Voguen tanssilattialla, lavalle nousi yksinäinen mies, Felix Zenger, jolla kädessään oli vain mikrofoni. Se oli kuitenkin riittävä ”ase” tälle herralle. Äänen käyttö eli ”suunpieksäntä” on lahjakkaan Felixin ominta aluetta. Oli aika uskomatonta miten paljon erilaisia ääniä ihminen voi ilman apuvoimia saada aikaan. Felixin esitys oli todella harvinaislaatuista herkkua, vaikka tällaisen esityksen pitäminen musiikillisena tuotteena kaiketi voisi kyseenalaistaa. Olihan siinä kaikesta huolimatta veikeää rytmitystä, instrumentaalisia soitinvivahteita, monenlaisia variaatioita, joten ei kait sitä ole edes tarpeellista erikseen mihinkään kategorisoida.
Kyllähän Felixin sooloesitys osoitti ilmiömäistä taituruutta ja omintakeista lahjakkuutta. Toisaalta tällainen vaihtoehtoinen ”soitin” voi toimia hyvinkin vuorovaikutteisissa yhtyekokonaisuuksissa täydentävänä elementtinä. Onhan sitä jo kokeiltukin Iiro Rantalan New Triossa, missä Felix oli mukana Marzi Nymanin kanssa.
Esitykseen Felix oli ottanut mukaan pari vierailijaa. Hänen veljensä Max soitti pari kappaletta saksofonilla samanaikaisesti, kun Felix paukutti poskiaan ja tehosti turpavärkkiä vielä elektronisella ”luuppauksella” soiton oheen. Toisena vierailijana lavalla kävi vibrafonisti Panu Savolainen soittaen yhden kappaleen Felixin kanssa.
Simon & Garfunkelin musiikista löytyi jazzin sanoma
Jäntevä uusi yhteistyöprojekti syntyi noin vuosi sitten, kun vibrafonisti Panu Savolaisen johtama HERD ja yksi kansainvälisesti maineikkaimmista saksofonisteistamme Jukka Perko löysivät toisensa ja aloittivat kehitellä ohjelmistoa, mikä perustui Simon & Garfunkelin lauluihin ja sävelmiin.
Perko on esittänyt tätä musiikkia aiemmin sinfoniaorkestereiden kanssa, mutta nyt Flame Jazz risteilyn viimeisenä konserttina saatoimme kuulla ja nautiskella tämän projektin tuloksesta pienyhtyeen näkökulmasta.
Herd, jossa Savolaisen rinnalla soittavat basisti Mikko Pellinen ja rumpali Tuomas Timonen, on noussut nopeasti suomijazzin eliittiin ja trio on tehnyt monia yhteistyökonsertteja monien suomalaisten jazzartistien kanssa, joista eniten esillä on ollut Jazzbasilli Aili Ikosen kanssa.
Perko johdatteli omilla verbaalisilla taidoillaan konserttia eteenpäin hauskasti. Simon & Garfunkelin laulut ja musiikki olivat aikansa hienoimpia populäärimusiikin tuotoksia, hittejä syntyi kuin liukuhihnalta. Puoli humoristisesti Perko aloitti Garfunkelin & Simonin kappaleiden taustoja availlen. Siis, tarkoituksellisesti juuri näin päin, sillä päällä oli pieni veto siitä, ettei se onnistu koko konsertin ajan.
Aloituskappaleena kuultiin America, mistä jatkettiin huimalla maailmanhitillä The Bridge over the Troubled Water. El Condor Pasan Perko puhalsi sopraanolla, kun taas 59th Street Bridge Song meni läpi tutusti alttosaksofonilla sen jälkeen, kun Mikko Pellinen oli saattanut kappaleen alkuun tukevalla bassosoololla. Sound of Silence alkoi Panun pitkähköllä soololla ja eteni mielettömän hienosti Perkon puhaltaessa ainutkertaisen hienoja ”siivuja” saksofonistaan.
Samalla katkesi myös veto, kun Perko täräytti ”vahingossa” spiikissään Simon & Garfunkel -duon nimen, siis oikeassa muodossaan. Tällaisiin veijarimaisiin pieniin verbaalipilkeisiin on Perkon alustuksissa totuttu aikaisemminkin. Ihan hauskaa sinänsä, soiton lomassa, heittää vähän ”huulta”. Ammattimieheltä sekin käy.
Tuomas Timonen sai puolestaan vuoron esittää tukevan soolon vispilöillä taiteillen kappaleessa Cecilia ja viimeiseksi jätetty Miehuuskoe -nimisestä elokuvasta tuttu Mrs. Robinson oli raisua yleisön ja soittajien yhteistaputusta Timosen tehdessä kaikkensa rumpusoolossaan, jotta tahti sekoaisi.
Yleisö ei päästänyt herroja niin helpolla, vaan taputuksien saattelemana Perko joutui toteamaan, että kyllä meillä tässä vielä muutama kappale olisi löytynyt. Hienon konsertin päätteeksi saimme vielä nautiskella kappaleesta Scarborough Fair.
Risteily sai arvoisensa näyttävän päätöksen Perkon ja HERDin yhteisestä toista tuntia kestäneestä konsertista. Populäärimusiikki muuttui näiden soittajien möyhennyksessä aivan huimaksi taidejazziksi. Huippuhieno konsertti oli koettu. Aina joskus musiikista saa mahtavia tunteenpurkauksia ja mieleenpainuvia kokemuksia, tämä oli yksi niistä, mikä jää tähtitapahtumien joukkoon elämään muistoissa.
Flame Jazz Cruise V
Viking Grace, sunnuntai 28.9.2014
klo 13.00-14.00 Wonder Girls & Henri Mäntylä (Seamore)
klo 14.00-15.00 Kadi Quartet (Retro)
klo 15.15-18.00 Jam Session (Retro)
klo 16.15-16.45 Felix Zenger (Vogue)
klo 17.00-18.15 HERD & Jukka Perko (Vogue)