Blueskitaristi, laulaja, lauluntekijä Erja Lyytinen palasi puolen vuoden äitiyslomalta kaksoispoikien ja bändin kanssa levynjulkaisukiertueelle. “The Sky Is Crying“-kiertue pysähtyi Imatralle Kulttuuritalo Virtaan Karelia-saliin tiistaina 8. huhtikuuta. Kiertue kiertää Suomessa 19 paikkakunnalla ja jatkaa sitten Ruotsiin. Karelia-salissa oli arviolta noin neljäsataa bluesmusiikin kuuntelijaa.
Erja Lyytisen laulun ja kuuden kitaran lisäksi yhtyeessä soittivat Davide Floreno kitaraa, karibialaislähtöinen Roger Inniss kuusikielistä bassoa sekä Miri Miettinen rumpuja. Kaikki pojat toimivat myös taustalaulajina.
Ohjelmistona oli juuri ilmestyneen “The Sky Is Crying”-albumin musiikki, joka on tribuutti missisippiläisen slide-kitaran kuninkaalle Elmore Jamesille (1918-1963) ja hänen musiikilleen.
Konsertissa kuulimme Elmore-klassikot Baby Please Set A Date, It Hurts Me Too, levyn nimikappale The Sky Is Crying, Got To Move, Sho Nuff, Something Inside Me, Hand In Hand sekä Erjan säveltämät Erja´s Contribution To Jazz ja King Of The Slide Guitar. Levyn ulkopuolelta kuulimme myös Erjan säveltämät Grip Of The Blues sekä edelliseltä levyltä Forbidden Fruit kappale Hold On Together. Päätöskappaleena hienona kunnianosoituksena Elmore Jamesille kuulimme pakollisen Dust My Broom.
“Bluesmama” on palannut hienolla uudella ohjelmalla ja vakiinnuttaa soitolla ja laulullaan asemiaan kruunamattomana “The Queen Of Slide Guitar”. Davide Floreno väläytteli osaamistaan muutamalla hienolla kitarasoololla. Miri Miettinen rummuissa ja Roger Inniss sähköbassoineen pitivät kompin kohdallaan. Ääniteknikkona konsertissa toimi Kimmo Antikainen ja valaistuksesta vastasi Heikki Kervinen.
Bluesland Productions Proundly Presents
The Sky Is Crying Tour 2014
09.04. Kuopio, Musiikkikeskus
10.04 Joensuu, Teatteriravintola
11.04 Savonlinna Savonlinna-sali
12.04 Mikkeli, Naisvuoritalo
23.04 Tammisaari, Karelia-sali
24.04 Tampere, Tamperetalo
25.04 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
26.04 Helsinki Finlandia-talo