Italialainen trumpetisti Luca Aquino vieraili Suomessa kahden konsertin verran viime viikolla. Perjantai-iltana hän soitti OverDOORS -projektikvartettinsa kanssa Turussa kahden setin mittaisen konsertin varovaisesti arvioiden noin 100 hengen yleisölle täpötäydellä Monk jazzklubilla. Paikka alkoi täyttyä heti ovien avauduttua tuntia ennen alkua. En muista olleeni Monkissa kertaakaan näin tiiviissä nipussa. Kaikille ei riittänyt istumapaikkaa, vaikka esiintyjien ”lavan” eteen oli tällä kertaa tuotu 2 riviä irtotuoleja normaalien pöytäpaikkojen lisäksi.
Vanhojen legendaarisien rockyhtyeiden, kuten mm. Led Zeppelinin, musiikillista perintöä on varioitu jazzin muotoon sopivaksi useampienkin yhtyeiden toimesta. The Doors -yhtye teki aikoinaan 1960-luvun lopulla tuhoisaa jälkeä lavaesiintymisillään, mitkä johtivat mm. yhtyeen keulahahmon Jim Morrisonin vankilatuomioon.
Eräänlaisen kulttimaineen yhtye sai viimeistään sen jälkeen, kun Jim Morrison kuoli 27 vuotiaana epämääräisissä olosuhteissa Pariisissa 1971.
Omalta kohdaltani 1960- ja 1970-lukujen rockmusiikki on jäänyt hyvin pintapuoliseksi. Ajatukset ja harrastukset suuntautuivat aivan muualle ja musiikin suhteen pääpaino oli jazzissa.
Näin Doorsin musiikillinen perintö on jäänyt varsin sumeaksi. Muistoissa kiirii lähinnä juopottelu, huumehörhöilyt ja anarkistinen tapa esiintyä, mikä sai yleisön villiksi ja poliisit paikalle rauhoittelemaan ilmapiiriä.
Vaikka Luca Aquino on syntynyt muutama vuosi Morrisonin kuoleman jälkeen, niin Doors on ollut hänen innostuksen kohde jo nuoruusvuosista alkaen. Lähinnä yhtyeen omaperäisyys on viehättänyt häntä.
Alettuaan soittaa trumpettia vasta 19 vuoden iässä hän pitäytyi säveltämässään musiikissa perinteisessä, vankasti akustisessa jazzilmauksessa.
Vähitellen hän alkoi kuitenkin kehitellä uutta soundimaailmaa trumpetin soittoon. Sähköisesti vahvistetut säröiset äänet lisääntyivät hänen soitossaan ja pelkkä akustinen pohja alkoi rakoilla.
Doorsprojektin kehittely käynnistyi kuitenkin vasta kolmisen vuotta sitten, kun Doorsin musiikki alkoi muistua mieleen uudelleen Lucan oleskellessa Pariisissa noihin aikoihin.
Näin hän päätti alkaa sovittaa ennakkoluulottomasti omaa jazzsoittoaan ja Doorsin rockia yhteen luoden näin aivan omanlaistaan fuusiojazzia, mitä nyt esitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa, torstaina Hämeenlinnassa ja perjantaina Turussa.
Toteutus tapahtui vähän myöhemmin hänen kotikaupungissa Beneventossa ja sen tuloksena loppuvuonna 2015 syntyi Lucan seitsemäs, hänen omalla nimellään julkaistu OverDOORS -levy.
Kaikessa omintakeisuudessaan esityksen sisältöä oli vaikeata suoraan lokeroida johonkin tyylilajiin. Soitto oli uudella tavalla innostava, se oli uusia näköaloja luovaa, kokeilevaa ja siitä huokui yksilöllinen soundi. Luca Aquino ei oikeastaan itsekkään selkeästi tiennyt omaa kantaansa siitä millä alueella siinä liikutaan. Kaikesta huolimatta hän ei pidä tätä projektia suoranaisena jazzina, vaikka improvisointi siihen suuntaan esitystä veikin, vaan kääntää ajatukset pikemminkin rockalbumin suuntaan.
Yhtye koostui Lucan soittaman efektoidun flyygelitorven ja trumpetin lisäksi käytännössä rocktriosta. Taustapohjan luomisessa kitaraa soittaneen Antonio Iasevolin, räväkästi sähköbassoa jumputtaneen Dario Mirandan ja rumpali Lele Tomasin muodostama komppiryhmä oli räjähdysherkkä voimakone. Siitä patteristosta syntyi äänekäs, toisinaan jopa ylitsepursuavan rytisevä, massamainen laavavyöry. Näin syntyi perusrakenteeltaan rockmainen kokoonpano, minkä jyskytyksen oheen Luca loihti oman särmikkään voimallisen uudenlaisen trumpettisoundin.
– OverDOORS -projekti valmistui noin vuosi sitten. The Doors -yhtye innosti minua jo ennen kuin keskityin opiskelemaan jazzia. Projektin alussa en ollut selvittänyt itselleni tekisinkö suoraan cover-pohjaista musiikkia vai toteuttaisinko täysin jotain muuta, tuloksena syntyi ehkä jonkinlainen kompromissi. Ensiksi halusin kasata ympärilleni sellaiset soittajat, jotka tunsin ennestään. Darion tunsin hyvin jo nuoruudesta ja hänen kanssaan keskustelin ensin projektista. Antonio oli myös tuttu kotikaupunkini ympäristöstä ja hänen kanssaan tein paljon yhteisiä harjoituksia ja keskustelimme siitä, miten Doorsin musiikkia pitäisi käsitellä. Lele on meistä nuorin ja olin onnekas saadessani hänet mukaan joukkoon.
En tunne Doorsin tuotantoa, hätäisesti tulee mieleen kappale Light My Fire, joten en osaa lainkaan arvioida sen pohjalta, mitä kappaleita mahdollisesti soitettiin. Löytyikö kahden noin 50 minuutin setin aikana todella jotain yhtäläisyyttä, mistä olisi voinut tunnistaa kappaleita, jäi minulle arvoitukseksi. Onko sillä sitten väliä, uskoisin, että suurimmalle osalle kuulijoista syntyi lähinnä uudenlaisen musiikin kuuntelukokemus, mikä liittyi löyhästi jazziin. Enemmän kuitenkin oltiin mielestäni räväkän räyhäävästi rockin lumoissa.
Homma kulki voimakkaan basson, kitaran ja rumpujen muodostaman rämäkän pohjan ympärille rakennetusta äänimatosta. Tähän voimatrion raa’anoloiseen pakettiin Luca taikoi tehostetun flyygelitorven ja trumpetin särisevästi soivan äänimaailman, minkä hän sai taidokkaasti suodattaen leijumaan monikerroksisena ja monenkirjavana prismana ympäröivään tilaan.
Toisen setin alkuun kuultiin kaikkien rankkojen voimaosioiden lisäksi hidas ja kaunis duetto, missä Antonio Iasevoli soitti erikoisrakenteista kitaraa. Siitä syntynyttä flamencokitaraa muistuttavaan ääneen Luca puristi trumpetistaan akustispohjaisen soinnukkaan viihdyttävän kimaran. Lisäksi aivan lopussa yhtye soitti vielä kauniin hitaasti edenneen kappaleen, mistä tuli mieleen albatrossimainen viihdyttävä maisemallisuus ja haavekuvia luova idyllinen rauhallisuus. Tämä saikin yleisöltä huiman vastaanoton taputusten kera. Samaa rauhallista linjausta sisälsi myös kappale Blue Sunday, mikä alkoi hauskasti Lucan vihellyksellä, mihin basson jykevä kumu tömähti vastapainoksi.
Jazzklubi Monk, Turku, perjantai 25.11.2016
21.30 Flame Jazz: Luca Aquino OverDOORS (IT)
